Vaalipäivän äänestyspaikat, kuntavaalit 2025
Helsingin vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2025 kuntavaaleissa
Päätös
Kaupunginhallitus määräsi vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2025 kuntavaaleihin liitteen 1 mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kuntavaalit toimitetaan 13.4.2025.
Vaalilain 9 § 3 momentin mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää ainoastaan siinä äänestyspaikassa, joka on hänelle äänestysalueen perusteella äänioikeusrekisterissä osoitettu.
Tiedot kunkin äänestysalueen äänestyspaikasta tulevissa kuntavaaleissa tulee olla tallennettu vaalitietojärjestelmän pohja- ja paikkatietojärjestelmään viimeistään 24.1.2025 klo 12.
Kaupunginvaltuusto päätti 24.8.2022 § 206 Helsingin äänestysaluejaosta vaalilain 8 § 1 momentin mukaan siten, että Helsinki jaettiin 167 äänestysalueeseen. Äänestysalue 90B on ulkosuomalaisten äänestysalue, jota ei ole kuntavaaleissa, sillä heillä ei ole kuntavaaleissa äänioikeutta. Kuntavaaleissa äänestysalueita on 166. Kullekin äänestysalueelle on järjestettävä äänestyspaikka. Pääsääntöisesti äänestyspaikan tulee sijaita äänestysalueella.
Useimmat ehdotettavat äänestyspaikat sijaitsevat kaupungin tiloissa. Näin pyritään turvaamaan äänestyspaikkojen pysyvyys vaaleista toiseen. Liitteestä 1 ilmenevät ehdotettavat äänestyspaikat 166 äänestysalueelle.
Äänestyspaikkoja valittaessa on erityistä huomiota kiinnitetty tilojen esteettömyyteen. Äänestyspaikoiksi ehdotetaan äänestysalueilta mahdollisimman keskeisiä, esteettömiä ja helposti saavutettavia tiloja. Useimmat äänestyspaikoista esitetään sijoitettavaksi samoihin tiloihin kuin aikaisemmissa vaaleissa, jotta äänestäjien on mahdollisimman helppo löytää äänestyspaikka. Joillakin äänestysalueilla esitetään äänestyspaikkaan muutosta mm. suunniteltujen korjausten ja remonttien vuoksi.
This decision was published on 21.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550
Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 20001