Avustuksen myöntäminen, taide- ja kulttuuriavustukset 2025, toiminta-avustukset, esittävän taiteen valtionosuutta saavat, kulttuuri ja vapaa-aika
Toiminta-avustusten saajat ja ennakot vuodelle 2025, valtionosuutta saavat toimijat, yksi- ja monivuotiset avustukset
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myönsi vuodelle 2025 toiminta-avustusta 25 toimijalle, jotka ovat vuonna 2025 valtionosuusjärjestelmän piirissä. Näille toimijoille myönnetään taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustusten ennakkona vuoden 2025 määrärahoista yhteensä 1 153 250 euroa liitteen 1 mukaisesti.
Avustukset ovat harkinnanvaraisia.
Ohjeet avustuksen saajille
Toiminta-avustuksen ennakko on 25 prosentin suuruinen osuus vuoden 2024 avustuksen tasosta ja se maksetaan yhdessä erässä 15.1.2025. Tämä osuus otetaan huomioon saatuna osuutena vuotta 2025 koskevassa lopullisessa päätöksessä.
Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.
Ohjeet avustuksen käyttämisestä, raportoinnista, avustuksen maksamisesta ja Helsinki-tunnuksen käytöstä löytyvät toimialan nettisivuilta
Avustukseen sovelletaan Helsingin kaupungin yleisiä avustusehtoja. Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin avustusehtojen mukaisesti.
Toiminta-avustushakemukset seuraavalle vuodelle on toimitettava 1.9.2025 mennessä.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli erityissuunnittelija Inka Kunnala.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Vuoden 2025 toiminta-avustusten lopullinen taso päätetään kulttuuri- ja kirjastojaoston vuoden 2025 ensimmäisessä kokouksessa. Ennakkopäätöksellä pyritään tuomaan jatkuvuutta avustusta saavien toimintaan ja turvaamaan alkuvuoden toiminnan edellytyksiä.
Vuoden 2025 toiminta-avustusten hakuaika päättyi 2.9.2024 klo 16. Toiminta-avustuksia ei myönnetä määräajan jälkeen jätetyille hakemuksille. Tämän asian käsittelyssä on 25 hakemusta. Haettu summa on yhteensä 7 170 147 euroa.
Edellisen vuoden avustuksen käyttöä valvotaan toiminta-avustuksen hakemisen yhteydessä ja tarkemmin tätä seuraavana vuonna valmistuvien tilinpäätösten ja toimintakertomusten kautta.
Toimivalta ja avustustoimintaa koskevat päätökset
Kaupungin hallintosäännön, 17 luku, § 1, mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet 12.12.2023, § 178. Lautakunta on myös päättänyt periaatteet koskien Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita 15.3.2022, § 47.
Kaupungin hallintosäännön, 17 luku, § 2, mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta (kohta 3) sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta (kohta 4).
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto on hyväksynyt tarkemmat avustuslajit ja arviointiperusteet 17.5.2022, § 16.
Lisäksi avustustoiminnassa noudatetaan kaupunginhallituksen 28.10.2019, § 723, päättämiä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.
Valtiotukiarviointi
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Asian valmistelun yhteydessä on kaikkien tuettavaksi esitettävien toimijoiden osalta erikseen arvioitu, täyttyvätkö SEUT 107 (1) artiklan kriteerit.
Arvioinnissa on päädytty siihen, että kaikkien tuettavaksi esitettyjen toimijoiden osalta SEUT 107 (1) artiklan kaikki kriteerit eivät täyty. Arvioinnissa on katsottu, että tuettu toiminta ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä toiminta on alueellista, se ei todennäköisesti houkuttele käyttäjiä tai vierailijoita muissa jäsenvaltioissa järjestettävästä samanlaisesta toiminnasta ja tuen vaikutus rajat ylittäviin investointeihin tai sijoittautumisen edellytyksiin on todennäköisesti enintään marginaalinen. (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohdat 196, 197). Näin ollen EU:n valtiontukisäännökset eivät tule sovellettaviksi.
This decision was published on 09.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Inka Kunnala, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 33169
Ulla Bergström, kumppanuspäällikkö, puhelin: 09 310 22013