Opetuksen järjestäminen, perusopetukseen valmistavan opetuksen lisäryhmät perusopetuksen kouluihin lukuvuonna 2024-2025

HEL 2024-015490
More recent handlings
§ 153

Opetuksen järjestäminen, perusopetukseen valmistavan opetuksen lisäryhmät perusopetuksen kouluihin lukuvuonna 2024-2025

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti lisäryhmien perustamisesta perusopetukseen valmistavaan opetukseen seuraavasti:

Hertsikan ala-asteen koulu, yksi ryhmä

Itäkeskuksen peruskoulu, yksi ryhmä

Suutarinkylän peruskoulu, yksi ryhmä

Päätöksen perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti 19.6.2024 perustaa lukuvuodelle 2024–2025 yhteensä 49 perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmää, joista 46 ryhmää perusopetuksen kouluihin ja kolme ryhmää Stadin ammatti- ja aikuisopiston tiloihin. Toimialajohtaja päättä ryhmien määrän vuosittain. Toimialajohtaja päätti myös, että mahdollisesti myöhemmin lukuvuoden aikana perustettavista ryhmistä tekee päätöksen kyseisen palvelukokonaisuuden johtaja.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti 10.5.2022 perusopetukseen valmistavan ryhmämuotoisen suomenkielisenopetuksen järjestämispaikat. Se päätti myös, että perusopetusjohtaja saa toimivallan päättää valmistavan opetuksen järjestämisestä 1–5 muussa koulussa, mikäli valmistavan opetuksen lisäryhmien perustamiselle ilmenee tarvetta.

Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston 21.6.2016 (§62) hyväksymä perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma ohjaa muodostamaan opetusryhmiä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Valmistavan opetuksen opetusryhmät muodostetaan oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti siten, että ryhmäjako edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä sekä varmistaa opetussuunnitelman mukaisten ja oppilaiden omissa opinto-ohjelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Valmistavan opetuksen ryhmät on sijoitettueri puolille kaupunkia. Oppilaat ohjataan keskitetysti ikäänsä vastaaviin ryhmiin kohtuullisen matkan päähän kotiosoitteesta. Oppilassijoittelussa huomioidaan myös ryhmien oppilasmäärä ja kokonaistilanne. Perusopetukseen valmistava opetus kestää yhden kalenterivuoden ajan.

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien tarve on lisääntynyt syksyn 2024 aikana kasvaneiden oppilasmäärien vuoksi. Oppilaita oli peruskoulujen valmistavan opetuksen ryhmissä vuoden 2024 elokuussa koulujen aloitusviikolla 382 ja marraskuussa 513.

Perusopetukseen valmistavaan opetuksen oppilasmäärät ovat pysyneet aiempaa korkeammalla vuodesta 2022 alkaen. Lukuvuoden valmistavan opetuksen ryhmien määrä on perustunut arvioon oppilasmäärän kehityksestä. Lukuvuoden 2023–2024 aikana peruskouluissa toimi 51 valmistavan opetuksen ryhmää. Lukuvuoden 2024–2025 alussa ryhmiä oli 46.

Perusopetusjohtajan tällä päätöksellä perustamat kolme lisäryhmää toimivat kaikki kouluissa, jotka kasvatus ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto on 10.5.2022 nimennyt ryhmämuotoisen valmistavan opetuksen järjestämispaikoiksi.

This decision was published on 16.12.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Leeni Siikaniemi, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 86212

leeni.siikaniemi@hel.fi

Decisionmaker

Taina Tervonen
perusopetusjohtaja