Liikennejärjestelyt, siirtokehotukset, Pohjois-Haaga
Pohjois-Haagan osa-alueen siirtokehotusjärjestelyt
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan siirtokehotusjärjestelyt Pohjois-Haagan osa-alueella piirustuksen 7754 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunki käyttää siirtokehotuksia katualueella tehtävän työn tai tapahtuman vuoksi. Siirtokehotuksia käytetään, kun katua tai muuta yleistä aluetta varataan työmaan käyttöön, tai ajoneuvoja joudutaan siirtämään kadulla suoritettavan työn tai järjestettävän tapahtuman vuoksi.
Helsingin kaupungin toteuttamat siirtokehotukset perustuvat lakiin 30.12.2019/1508 laki ajoneuvojen siirtämisestä. Helsingissä katujen kunnossapidon töiden yhteydessä on käytetty yleisillä alueilla siirtokehotuksia, jotka ovat voimassa arkena tiettynä parillisena tai parittomana viikonpäivänä. Ajoneuvon siirtäminen edellyttää aina Helsingin kaupungin siirtopäällikön siirronvalvojaksi määräämän henkilön siirtopäätöksen. Siirtojen tilaaminen ja suorittaminen omatoimisesti ilman siirtopäätöstä ei ole luvallista.
Siirtokehotus-liikennemerkki määritettiin 1.6.2020 voimaan tulleessa tieliikennelaissa liikenteenohjauslaitteeksi. Siirtokehotusmerkki on esitetty tieliikennelain liitteessä 1. Siirtokehotusmerkin tultua liikenteenohjauslaitteeksi päätökset pysyväisluonteisista siirtokehotuksista tekee jatkossa liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö. Päätöksellä parannetaan Pohjois-Haagan alueen kadun kunnossapitotöiden suorittamisen edellytyksiä.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 4 000 euroa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Sovelletut oikeusohjeet
Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.
Tiedoksianto
Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).
This decision was published on 05.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16.00.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun asiakirjan nähtäville asettamista koskeva ilmoitus on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle viranhaltijalle.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.
Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Santeri Trap-Holm, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 52852