Vakanssien siirto kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan sisällä yhteisten palvelujen uuteen 1.1.2025 perustettavaan hyvinvoinnin edistämisen palveluun

HEL 2024-017141
More recent handlings
§ 25

Vakanssien siirto kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sisällä yhteisten palvelujen uuteen 1.1.2025 perustettavaan hyvinvoinnin edistämisen palveluun

Yhteisten palvelujen johtaja

Päätös

Yhteisten palvelujen johtaja päätti siirtää toimialan yhteisille palveluille kuuluvat liitteessä 1 mainitut vakanssit varsinaisine palkkoineen ja nykyisillä palvelussuhteen ehdoilla uuteen 1.1.2025 perustettavaan hyvinvoinnin edistämisen palveluihin.

Päätöksen perustelut

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle toimialan yhteisiin palveluihin perustetaan 1.1.2025 uusi palvelu: Hyvinvoinnin edistämisen palvelut.

Palvelun vastuulla ovat seuraavat tehtävät (ote toimintasäännöstä):

Hyvinvoinnin edistämisen palvelut vastaa kaupunkitasoisen ehkäisevän päihdetyön koordinaatiosta sekä kaupunkitasoisen vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä ja organisoinnista. Lisäksi palvelu vastaa osaltaan kaupunkitasoisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) valmistelusta, koordinoinnista ja seurannasta sekä HYTE-työn asiantuntijuudesta sekä siihen liittyvästä palvelujen ja johtamisen tuesta toimialalla. Lisäksi palvelu vastaa toimialan kuntalaispalvelujen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden kehittämisen tuesta sekä koordinoi kotoutumista ja segregaation ehkäisyä. Palvelu vastaa myös lasten oikeuksien sekä ikääntyneiden osallistumisen oikeuksien edistämisestä toimialalla. Lisäksi palvelu vastaa muusta sille osoitetusta kaupunkilaisten hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvästä ohjelma- ja kehittämistyöstä. Palvelua johtaa hyvinvoinnin edistämisen päällikkö. Palvelun päällikkö suorittaa yhteisten palvelujen johtajan määräämät tehtävät.

Uuden palvelun henkilöstö muodostuu kehittämis- ja digitalisaatiopalvelujen kehittämisyksiköstä sekä keskitettyjen hyvinvoinnin palvelut -yksikön henkilöstöstä. Kehittämisyksiköstä on päätetty siirtää myös henkilöitä viestintä ja markkinointipalvelujen osallisuus- ja verkkoviestintä-yksikköön.

This decision was published on 20.12.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Kati Nurkkala, seniori HR-partner, puhelin: 09 310 50902

kati.nurkkala@hel.fi

Decisionmaker

Kirsti Laine-Hendolin
yhteisten palvelujen johtaja

Attachments

1. Vakanssien siirto Yhpa 1.1.2025
The attachment will not be published on the internet.
2. Vakanssien siirto Kuva Yhpa 17122024
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.