For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2016-011227
More recent handlings
Case 13. / 215 §

Valtuutettu Matti Niirasen aloite Helsingistä sähköautoille ystävällinen kaupunki

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Matti Niirasen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuutettu Matti Niiranen ja 31 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki ryhtyisi sähköautoille ystävälliseksi kaupungiksi ja laatisi siihen tähtäävän konkreettisen toimenpideohjelman. Selvittää tulisi esimerkiksi mahdollisuudet sijoittaa katujen varsille runsaasti sähköautojen latauspisteitä erillisen palvelumallin avulla. Latauspisteiden tulee olla yhdensopivia kaikkien sähköautojen kanssa. Sähköautojen käytön lisäämistä edistävien toimien suunnitteluun ja toteuttamiseen tulisi varata riittävät resurssit.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunki on toiminnassaan ottanut huomioon aloitteessa esitettyjä asioita mm. Strategiaohjelman 2013–2016 kestävää liikkumista edistävän tavoitteen toimenpide-ehdotuksena olevan kattavan sähköautojen latausverkon luomisen pohjalta.

Kaupunginhallitus päätti vähäpäästöisten ajoneuvojen edistämisestä ja ympäristövyöhykkeen perustamisesta Helsinkiin 31.5.2010. Vähäpäästöisten henkilöautojen pysäköintietuus otettiin käyttöön huhtikuussa 2011. Kriteerejä päätettiin tarkistaa kahden vuoden välein, ja ensimmäinen tarkistus hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 9.6.2014 ja toinen 14.11.2016 § 1025. Päätökset pohjautuvat ilmansuojelutyöryhmän esityksiin. Kaikki täyssähköautot ja täyssähkökäyttöiset L-luokan ajoneuvot (moottoripyörät, mopot, kolmi- ja nelipyörät sekä kevyet nelipyörät eli mopoautot) ovat vähäpäästöisiä ja niille voidaan siten myöntää kaupunginvaltuuston 16.2.2011 § 31 hyväksymä 50 %:n alennus voimassaolevista pysäköintimaksuista sekä asukas- ja yrityspysäköintitunnuksen lunastamismaksusta.

Kaupunki on kaupunginhallituksen 25.11.2013 § 1265 tekemän päätöksen perusteella liittynyt perustettuun valtakunnalliseen sähköautojen latausoperaattoriyhtiöön, Liikennevirta Oy:öön. Valtakunnallisen sähköautojen latausoperaattoriyhteistyön lähtökohtana on, että sähköauton lataaminen toimisi pääperiaatteiltaan samalla tavalla yli kaupunkirajojen liikuttaessa. Olennaista on järjestää latauspistokkeiden yhteensopivuus, latauspisteiden löydettävyys, tekninen asiakaspalvelu lataukseen sekä latauspalveluiden maksu- ja tietojärjestelmät. Latausoperaattoriyhteistyöllä nostetaan latauspisteiden käyttöastetta, alennetaan latauspisteiden yksikkökustannuksia ja jaetaan vuosikustannuksia sekä mahdollistetaan kilpailukykyinen sähköautojen latauspalveluliiketoiminta pitkäjänteisesti.

Helsingissä on vuodesta 2011 lähtien toiminut kaupunginjohtajan nimeämä sähköisen liikenteen työryhmä. Työryhmään ovat kuuluneet edustajat mm. rakennusvirastosta, kaupunkisuunnitteluvirastosta, rakentamispalvelu Starasta sekä Helen Oy:stä. Työryhmän tehtävänä on ollut mm. sähköistyvän autoliikenteen edistäminen ja ensivaiheen kehitystoimien koordinointi. Työssä on määritetty sähköautojen julkisen latausinfrastruktuurin suunnittelun ja toteutuksen periaatteet Helsingissä.

Euroopan komission jakeluinfradirektiivin suosituksena on, että sähköautojen julkisia latauspisteitä tulisi olla yksi kappale kymmentä sähköautoa kohti. Suomen kansallisena tavoitteena on vähintään 2000 julkista latauspistettä vuoteen 2020 mennessä. Näistä noin 200 olisi pikalatauspisteitä. Julkisella latauspisteellä ei tarkoiteta pelkästään julkisilla paikoilla sijaitsevia latauspisteitä, vaan kaikkien autojen käytettävissä olevia asemia. Vuoden 2030 tavoitteena puolestaan on, autotavoitteet huomioiden, vähintään 25 000 julkista latauspistettä. Kansallisessa ohjelmassa on esitetty Helsingin tavoitteeksi vuodelle 2020 yhteensä 156 uutta latauspistettä eli yhteensä 247 julkista latauspistettä.

Ladattavien henkilöautojen määrä Helsingissä oli vuoden 2016 lopussa 653 ajoneuvoa. Näistä 145 oli täyssähköautoa ja 508 ladattavia hybridejä. Tämän lisäksi Helsingin alueelle oli rekisteröity 37 sähkökäyttöistä pakettiautoa.

Helsingissä oli vuoden 2016 lopussa 16 yleisille alueille toteutettua julkista sähköautojen latausasemaa, joissa on yhteensä 35 latauspistettä. Näiden lisäksi kaupungissa on 15 pysäköintiyhtiöiden tai kauppaliikkeiden toteuttamaa yleisessä käytössä olevaa julkista latausasemaa ja näissä 56 latauspistettä. Yhteensä kaupungin alueella on nyt 91 julkisessa käytössä olevaa sähköautojen latauspistettä.

Helsinki on laatinut latauspisteiden vuonna 2017 päivitetyn yleissuunnitelman yli sadan julkisen latausaseman toteuttamisesta yleisille alueille. Kullekin latausasemalle on toteutettavissa 1-4 latauspistettä, mikä mahdollistaa myös em. kansallisessa ohjelmassa Helsingin kaupungille tavoitteeksi esitetyn yhteensä noin 250 latauspisteen toteuttamisen vuoteen 2020 mennessä. Uudet latauspisteet on tarkoitus toteuttaa markkinaehtoisesti yleissuunnitelman pohjalta. Kaupunki on laatinut periaatteet latauspaikkojen luovuttamiseksi latausoperaattoreille. Luovutusperiaatteiden mukaisesti kaupunki ei osallistu jakeluinfran rahoittamiseen, vaan tarvittavat investoinnit jäävät latausoperaattorin rahoitettavaksi. Pääperiaatteena on, että kaupunki kilpailuttaa alueen latausaseman sijoittamista varten ja latauspisteen toteuttaja sitoutuu tarjoamaan latauspalvelua sopimuskauden ajan. Yleisille alueille sijoitettava latauspiste toteutetaan latauspisteen ulkomitat ja sijoittumisen kaupunkiympäristöön määrittelevän tyyppipiirustuksen mukaisesti. Kaupunki määrittää latauspisteiden tarkan sijainnin kuultuaan mahdollisia toteuttajia. Määrittelyssä huomioidaan maanalainen infra, sähkön saanti kohteeseen ja tehdään liikennejärjestelystä päätös. Alueen luovuttamisen yhteydessä pyritään siihen, että lataaminen olisi mahdollista yleisimmille Suomessa käytettäville eri sähköautomalleille ja -merkeille.

Kalasatamassa kaupunki on määrittänyt Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät - tontinluovutusehdot, joihin Kalasataman alueen rakentajien tulee sitoutua. Ehdot koskevat sekä asuinrakennuksia että soveltuvin osin myös liike- ja toimitiloja. Tontinluovutusehdot sisältävät vaatimuksia myös sähköautojen lataukselle.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunki on edistänyt systemaattisesti jo usean vuoden ajan sähköautojen käytön lisäämistä. Edistystoimia ovat myös aloitteessa selvitettäväksi esitetyn sähköautojen latausverkoston ensi vaiheen toteuttaminen sekä latausoperaattoreiden kilpailuttamisen valmistelu. Lisäksi kaupunki on edistänyt mm. pysäköintietuuksilla ja tontinluovutusehdoin sähköautojen käytön lisäämistä. Jatkossakin sähköautojen käytön lisäämistä edistävien toimien suunnittelua ja toteuttamista voidaan tehdä osana kaupungin normaalia toimintaa.

Close

Kaupunginhallitus 18.04.2017 § 385

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Matti Niirasen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen@hel.fi
Close

This decision was published on 12.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 36276

juha.viljakainen@hel.fi