Posivire Oy:n avoimia kysymyksiä ja tulevaisuutta selvittävän työryhmän asettaminen
Päätös
Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa työryhmän selvittämään PosiVire Oy:n avoimia kysymyksiä ja tulevaisuutta.
Työryhmän tehtävänä on:
- käsitellä keväällä 2016 valmistuneen konsulttiselvityksen ehdotukset yhtiön tulevaisuuteen siten, että siinä esitetyt vaihtoehdot käydään läpi: täysin uusi liiketoiminta, markkinaehtoinen toiminta, omaisuusjärjestely Helsingin kaupungin sisällä, nykyisen toiminta-ajatuksen toteuttaminen, yrityksen toiminnan jatkaminen, yrityksen toiminnan hallittu alas ajaminen
- laatia konsulttiselvityksessä mainittujen toimenpide-ehdotusten perusteella konkreettinen ehdotus yhtiön jatkotoiminnasta uutta valtuustostrategiaa varten
- huomioida vireillä olevat lainsäädäntömuutokset, mm. sote- ja maakuntauudistus, laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja siihen liittyvä Pks erillisratkaisu, vammaislakien uudistaminen sekä työllisyydenhoidon lainsäädännön uudistaminen
Työryhmään nimetään seuraavat henkilöt:
- Pia Panhelainen, va. apulaiskaupunginjohtaja, kaupunginkanslia, puheenjohtaja
- Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, elinkeino-osasto
- Atte Malmström, konsernilakimies, talous- ja suunnitteluosasto
- Leena Luhtasela, vs. nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja, sosiaali- ja terveysvirasto
- Mikaela Westergård, vammaistyön johtaja, sosiaali- ja terveysvirasto
sekä kutsutaan työryhmän jäseneksi:
- Outi Sonkeri, henkilöstöjohtaja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Työryhmän sihteeriksi nimetään vs. kaupunginsihteeri Annikki Thodén kaupunginkansliasta.
Samalla kaupunginjohtaja päätti oikeuttaa työryhmän kuulemaan asiantuntijoita työryhmän työskentelyn aikana. Työryhmän tulee saada työnsä valmiiksi 31.5.2017 mennessä ja laatia raportti konkreettisine toimenpide-ehdotuksineen Posivire Oy:n toiminnan tulevaisuudesta. Työryhmän ehdotus käsitellään kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksessa toukokuun 2017 loppuun mennessä.
Työryhmän toiminnassa on noudatettava kaupunginhallituksen 10.5.2010 § 592 antamaa ohjetta tilapäisistä toimielimistä. Kaupunginjohtaja asettaa useamman kuin yhden apulaiskaupunginjohtajan toimialaa käsittelevän työryhmän. Työryhmän työ tehdään virkatyönä.
Päätöksen perustelut
PosiVire Oy on Helsingin kaupungin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon omistama sosiaalinen yritys. PosiVire toimii hankintalainsäädännön tarkoittamana kaupungin hankintayksiköiden osakeyhtiömuotoisena sidosyksikkönä, jonka palveluita ei kilpailuteta (ns. in house -yhtiö). Yrityksen toiminta alkoi vuonna 2008 Helsingin kaupungin kokonaan omistamana.
Posivire Oy perustettiin 27.12.2007 Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksyttyä 12.9.2007 hoivapalveluja tarjoavan yrityksen perustamisen. Kaupunginhallituksen perusteluissa todetaan seuraavaa: ”yritys tuottaisi ensivaiheessa hoiva- ja hyvinvointialan avustaviin tehtäviin perustuvia tukipalveluja, joissa ei tarvita varsinaista hoitoalan koulutusta ja joiden teettäminen hoitohenkilöstön työpanoksella ei ole taloudellisesti järkevää. Näitä palveluja tuotettaisiin kaupungin omille palvelutaloille. Toiminnan vakiinnuttua palveluja voitaisiin tarjota kaupungin muille yksiköille, yksityisille palvelutaloille sekä myöhemmin muille yksityisasiakkaille. Tällöin on huomioitava jatkossa in house -toimintamallin asettamat rajoitteet mm. kilpailutuksen suhteen ja ratkaistava myös mahdollinen omistuspohjan laajentuminen".
PosiViren osakassopimuksen mukaan ”osakkaat sitoutuvat käyttämään yhtiön palveluja siten, että sosiaalisista yrityksistä annetuin lain (1351/2002) tavoitteet ja edellytykset PosiVire Oy:n osalta täyttyvät ja yhtiö pysyy lain tarkoittaman sosiaalisena yrityksenä. Osakkaat pyrkivät mahdollisuuksien mukaan laajamittaisesti käyttämään PosiVire Oy palveluja”.
Yhtiöjärjestyksen mukaan PosiVireen toimialana on tuottaa osakkeenomistajilleen hoiva-alan avustavia palveluja, kiinteistö- ja ympäristöhuoltoa ja kotitalouspalveluja. Yhtiön tarkoituksena on toteuttaa sosiaalisista yrityksistä annetun lain mukaista työllistämistoimintaa tarjoamalla työmahdollisuuksia vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille henkilöille toimialansa puitteissa. Vuonna 2012 osakassopimuksen muutoksen myötä yhtiön tarkoituksena on tarjota vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien tuottamia palveluita omakustannushintaan ilman voiton tavoittelua.
Yritys merkittiin sosiaalisten yritysten rekisteriin marraskuussa 2008. Sosiaalisen yrityksen työntekijöistä vähintään 30 % tulee olla pitkäaikaistyöttömiä, vajaatyökykyisiä tai muuten vaikeasti työllistyviä henkilöitä. Sosiaalisista yrityksistä määrätään lailla sosiaalisista yrityksistä. Sosiaalisilla yrityksillä on mahdollista saada TE-toimiston myöntämää palkkatukea edullisemmin ehdoin kuin muilla yrityksillä Tämä oli PosiVireen perustamisen yhtenä tausta-ajatuksena.
Työryhmä laatii loppuraportin jatkotoimenpide-ehdotuksineen työn päätyttyä toukokuun 2017 loppuun mennessä.
This decision was published on 14.12.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Ask for more info
Annikki Thoden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36048