Osallistuminen EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman rahoitushakuun hankkeella "Augmented Urbans"

HEL 2017-009265
More recent handlings
§ 234

EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman rahoittaman hankkeen ”Augumented Urbans” muutoshakemuksen hyväksyminen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Euroopan Unionin Interreg Central Baltic -ohjelman rahoittaman hankkeen ”Augumented Urbans” muutoshakemuksen. Samalla kansliapäällikkö päätti edelleen valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenteen asemakaavapalvelun eteläisen yksikön toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa, todeten, että Helsingin kaupungin osahankkeen kustannukset enintään 165 155 euroa josta omarahoitusosuus on enintään 13 729 euroa, maksetaan keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 500 4.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on kehittää kaupunkisuunnittelua kolmesta näkökulmasta: aikajänne, osallistuminen ja teknologiat. Hankkeessa kehitetään toimijoiden osallistumista sekä kaupunkirakenteen resilienssiä pienentämällä pitkän aikavälin tavoitteiden ja lyhyen aikavälin toimien välistä kuilua. Teemaan keskitytään tutkimalla uusien avustettujen ja lisättyjen todellisuuksien teknologioiden mahdollisuuksia. Helsingin osahankkeessa kohteena on Kalasataman keskuksen ja Pasilan keskuksen välinen Teollisuuskadun akseli. Pyrkimyksenä on löytää moninaisen osallistujajoukon kesken yhteinen näkemys alueen kehittämisestä sekä sitouttaa alueen maanomistajat kehittämään. Hankkeelle haetaan jatkoaikaa, jotta koronapandemian seurauksena syntyneessä poikkeustilanteessa pystytään turvaamaan hankesuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteutus jokaisen partnerin osalta.

Ensimmäisen hankehakemuksen on kansliapäällikkö hyväksynyt päätöksellään 13.09.2017 § 98 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Central Baltic -ohjelmasta 25.5.2018 ja Varsinais-Suomen liitolta 23.5.2018. Muutoshakemuksessa on hankkeen toteuttamisaikaa esitetty pidennettäväksi siten, että hanke päättyisi 30.04.2021 (aikaisemmin 30.11.2020). Hankkeen budjettiin ja toimiin on esitetty joitakin pieniä sisäisiä muutoksia, jotka johtavat Helsingin oman osahankkeen budjetin pienenemiseen (vähennys 9897 euroa). Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 2 029 723 euroa. Helsingin osahankkeen budjetti on enintään 165 155 euroa, josta EU-tuen ja valtion osuus on yhteensä 151 426 euroa ja omarahoitusosuus 13 729 euroa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kansliapäällikkö päättää kaupungin puolesta Euroopan Unionin rahoituksen hakemisesta.

This decision was published on 26.10.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Kajsa Rosqvist, projektikoordinaattori, puhelin: 09 310 32058

kajsa.rosqvist@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö