Työterveysliikelaitoksen talousarvion toteutumisennuste 3/2018
Työterveysliikelaitoksen talousarvion toteutumisennuste 3/2018
Päätös
Työterveysliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi sekä hyväksyä talousarvion toteutumisennusteen 3/2018.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Talousarvion toteutumisennusteet laaditaan kaupunginhallituksen 18.12.2017 antamien vuoden 2018 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan. Liikelaitokset antavat ennusteen tuloslaskelman ja rahoituslaskelman sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Liikelaitosten on saatettava talousarvion toteutumisennuste myös lauta- tai johtokuntansa tietoon.
Liitteenä olevat talousarvion ja rahoituslaskelman (liite 1) sekä sitovan ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisennusteet (liite 2) on laadittu syyskuun toteumatietojen pohjalta. Ennusteen vertailu on tehty alkuperäiseen talousarvioon nähden.
Liikeylijäämätavoitteen (140 000 euroa) arvioidaan toteutuvan. Toiminnan ja investointien rahavirran arvioidaan kasvavan 121 000 euroon, koska investoinnit eivät toteudu suunnitellusti.
Asiakaskokemusta kuvaava sitova toiminnallinen tavoite (NPS 70) saavutetaan. Muista toiminnallisista tavoitteista työterveyshuollosta kirjoitetut sairauspoissaolopäivät (280 000 pv) toteutuvat tavoitteen mukaisesti. Työterveyshuollon kustannukset/henkilö (tavoite alle 373 €/henkilö) eivät toteudu tavoitteen mukaisesti (arvio 400 €/henkilö).
Työterveysliikelaitoksen johtokunta 15.08.2018 § 19
Päätös
Työterveysliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi sekä hyväksyä talousarvion toteutumisennusteen 2/2018.
25.04.2018 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
Lisätiedot
Tiina Maasilta, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054080
This decision was published on 26.10.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Tiina Maasilta, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054080