Valtuutettu Sameli Sivosen aloite pistorasioista kaupunkitilaan

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-006252
More recent handlings
Case 17. / 17 §

Valtuutettu Sameli Sivosen aloite pistorasioista kaupunkitilaan

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Sameli Sivosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Valtuutettu Amanda Pasanen ehdotti valtuutettu Fatima Diarran kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun siten, että kaupunki selvittää mahdollisuutta pistorasioiden lisäämiseen julkisessa tilassa kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon pohjalta.

Kuten lautakunta toteaa:
”Aloitteessa esitetään myös aurinkosähkön käyttöä lataustoimintaan. Myös lautakunta näkee tämän varteenotettavana vaihtoehtona. Markkinoilla on tähän tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita ja niitä käyttämällä vältyttäisiin hankalilta ja kalliilta kaapelien asennuksilta sekä sähköliittymien hankkimisilta.”

Helen Oy on kesällä 2018 sijoittanut Helsinkiin ulkotiloihin viisi aurinkopaneelipenkkiä, joissa voi ladata sähköpyörän tai mobiililaitteen. Kaupunkipyöräjärjestelmä käyttää energianlähteenään tolpan avulla ylösnostettua aurinkopaneelia. Vastaavien ratkaisujen lisäämistä kaupunkitilassa ihmisten latauspisteiksi selvitetään.

Aloitteella pyrittiin selvittämään mahdollisuutta ladata pistorasioita julkisessa tilassa kaupungin elävöittämiseksi ja ihmisten sähköntarpeen tyydyttämiseksi siellä, missä ihmiset viettävät aikaa, esimerkiksi puistoissa. Kaupunginhallituksen vastaus keskittyy kuitenkin lataustarpeen tyydyttämiseen yksityisten palveluntarjoajien tiloissa, ei julkisessa tilassa. Jos haluamme elävää kaupunkia, tulee kaupungin tukea myös julkisessa tilassa ajan viettämistä.

Paikkaan sitomattoman työn määrä kasvaa nyky-yhteiskunnassa. Samaan aikaan Helsingissä on valtavasti kauniita puistoja, joissa näin aurinkoisella kesällä on mitä mahtavinta viettää aikaa. Maailman parhaassa kaupungissa kaupunkitilaa käytetään luovasti: puistoissa voi tehdä töitä tai pelata vaikkapa Pokemon Go:ta. Monet nykypäivän aktiviteetit vaativat kuitenkin sähköä, ja kannettavista laitteistamme on nopeasti akku loppu.

6 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Asia palautetaan valmisteluun siten, että kaupunki selvittää mahdollisuutta pistorasioiden lisäämiseen julkisessa tilassa kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon pohjalta.

Jaa-äänet: 40
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Otto Meri, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Mia Nygård, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Ulla-Marja Urho

Ei-äänet: 33
Alviina Alametsä, Paavo Arhinmäki, Fatim Diarra, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Kati Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Amanda Pasanen, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Satu Silvo, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Matias Turkkila, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 4
Laura Kolbe, Mika Raatikainen, Juhani Strandén, Mauri Venemies

Poissa: 8
Katju Aro, Jörn Donner, Mari Rantanen, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä

Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Asian käsittelyä jatketaan

Noes: Asia palautetaan valmisteluun siten, että kaupunki selvittää mahdollisuutta pistorasioiden lisäämiseen julkisessa tilassa kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon pohjalta. Kuten lautakunta toteaa: ”Aloitteessa esitetään myös aurinkosähkön käyttöä lataustoimintaan. Myös lautakunta näkee tämän varteenotettavana vaihtoehtona. Markkinoilla on tähän tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita ja niitä käyttämällä vältyttäisiin hankalilta ja kalliilta kaapelien asennuksilta sekä sähköliittymien hankkimisilta.” Helen Oy on kesällä 2018 sijoittanut Helsinkiin ulkotiloihin viisi aurinkopaneelipenkkiä, joissa voi ladata sähköpyörän tai mobiililaitteen. Kaupunkipyöräjärjestelmä käyttää energianlähteenään tolpan avulla ylösnostettua aurinkopaneelia. Vastaavien ratkaisujen lisäämistä kaupunkitilassa ihmisten latauspisteiksi selvitetään. Aloitteella pyrittiin selvittämään mahdollisuutta ladata pistorasioita julkisessa tilassa kaupungin elävöittämiseksi ja ihmisten sähköntarpeen tyydyttämiseksi siellä, missä ihmiset viettävät aikaa, esimerkiksi puistoissa. Kaupunginhallituksen vastaus keskittyy kuitenkin lataustarpeen tyydyttämiseen yksityisten palveluntarjoajien tiloissa, ei julkisessa tilassa. Jos haluamme elävää kaupunkia, tulee kaupungin tukea myös julkisessa tilassa ajan viettämistä. Paikkaan sitomattoman työn määrä kasvaa nyky-yhteiskunnassa. Samaan aikaan Helsingissä on valtavasti kauniita puistoja, joissa näin aurinkoisella kesällä on mitä mahtavinta viettää aikaa. Maailman parhaassa kaupungissa kaupunkitilaa käytetään luovasti: puistoissa voi tehdä töitä tai pelata vaikkapa Pokemon Go:ta. Monet nykypäivän aktiviteetit vaativat kuitenkin sähköä, ja kannettavista laitteistamme on nopeasti akku loppu.

Member Political group
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eero No council group
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko No council group
Koulumies, Terhi No council group
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Mohamed, Abdirahim No council group
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia No council group
Parpala, Matti No council group
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel No council group
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja No council group
Close
Member Political group
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo No council group
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa No council group
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan No council group
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kousa, Tuuli No council group
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia No council group
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Silvo, Satu No council group
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna No council group
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Aro, Katju No council group
Donner, Jörn No council group
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana No council group
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Kokoomuksen valtuustoryhmä 15 1 0 0
No council group 9 7 0 3
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 5 0 0 4
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 1 2 1
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 1 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 1 16 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 7 0 0
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuutettu Sameli Sivonen ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittää pistorasioiden tuomista puistoihin ja kaupunkitilaan.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että kaupungissa on paljon mahdollisuuksia ladata mobiililaitteita niin yksityisten yritysten kuin kaupunginkin tiloissa mm. kauppakeskuksissa, kahviloissa ja liikennevälineissä. HKL on tänä vuonna koeasentanut pistokkeen Rautatieaseman metroasemalle asiakkaidensa käyttöön. Saatujen kokemusten perusteella HKL asentaa ensi vuonna kantametron metroasemille 1-2 latauspistorasiaa/asema. Lisäksi Helen Oy on kesällä 2018 sijoittanut Helsinkiin ulkotiloihin viisi aurinkopaneelipenkkiä, joissa voi ladata sähköpyörän tai mobiililaitteen. Penkit ovat Kalasatamassa, Kauppatorilla ja Teurastamolla.

Aloitteessa mainittua puistovalaisinten sähkövirran käyttöä ei ole käytännössä mahdollista toteuttaa, ja muutenkin ulkotilojen latausmahdollisuuksiin liittyy monenlaisia kaupunkiympäristölautakunnan esiintuomia ongelmia.

Kaupunginhallitus katsoo, että tässä vaiheessa ei ole syytä tehdä selvityksiä taikka kaupungin puolesta ryhtyä muutoin toteuttamaan latauspaikkoja ulkotilaan.

Close

Kaupunginvaltuusto 28.11.2018 § 398

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta asia jätettiin pöydälle kaupunginvaltuuston 16.1.2019 pidettävään kokoukseen.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi

Kaupunginhallitus 19.11.2018 § 746

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Sameli Sivosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Palautusehdotus:
Otso Kivekäs: Palautetaan valmisteluun niin, että kaupunkiympäristölautakunnan esittämä selvitys toteutetaan.

Kannattaja: Maria Ohisalo

Asian käsittelyn keskeyttämisestä äänestettiin ennen keskustelun jatkamista.

Äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Otso Kivekkään palautusehdotuksen mukaisesti

Jaa-äänet: 8
Terhi Koulumies, Pia Pakarinen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 6
Veronika Honkasalo, Otso Kivekäs, Maria Ohisalo, Anni Sinnemäki, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 1
Mika Raatikainen

Kaupunginhallitus päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 8 - 6 (1 tyhjä).

12.11.2018 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 25.10.2018 § 145

Lausunto

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle koskien valtuutettu Sivosen aloitetta mahdollisuuksista sijoittaa matkustajille tarkoitettuja pistorasioita kaupunkitilaan.

HKL:n tavoiteohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi HKL:n pyrkimys edistää hyvää matkustuskokemusta. Näin HKL pyrkii kasvattamaan kestävien liikkumistapojen osuutta kaupunkilaisten liikkumisessa ja toteuttamaan oman osansa sujuvassa matkaketjussa. HKL:llä tämä tarkoittaa muun muassa hyvää asiakaspalvelua, pysäkkejä ja asemia sekä kehittyviä palveluita matkustajille. Joukkoliikenteeseen kytkeytyvien arjen sujuvuutta tukevien palveluiden, kuten sähköpistokkeiden saatavuus ja tarjoaminen on osa joukkoliikenteen hyvää asiakaspalvelua ja houkuttelevuutta.

HKL:n on jo vuoden 2018 aikana koeasentanut pistokkeen Rautatieaseman metroasemalle asiakkaidensa käyttöön. Saatujen kokemusten perusteella HKL tulee asentamaan vuoden 2019 aikana Helsingin kaupungin kantametron metroasemille 1-2 latauspistorasiaa per asema palvelemaan joukkoliikenteen käyttäjiä sekä muita asemilla liikkujia.

Esittelijä
yksikön johtaja
Karoliina Rajakallio
Lisätiedot

Reino Aittomäki, palveluasiantuntija, puhelin: 310 35550

reino.aittomaki@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 04.09.2018 § 420

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristölautakunta näkee mobiililaitteiden julkisten latausmahdollisuuksien selvittämisen puistoissa ja muussa julkisessa kaupunkitilassa tärkeänä. Toimintamallin kehittäminen ei ole kuitenkaan yksinomaan kaupungin tehtävä, vaan siinä tarvitaan laajasti myös alalla toimivien yritysten panosta. Keskeisenä kysymyksenä on ratkaista onko kyseessä verovaroin toteutettava kunnallinen palvelu vai yritysten tarjoama palvelu. Muita selvitettäviä asioita ovat toteutettavuuteen ja kustannuksiin liittyvät kysymykset sekä eri tekniikoiden soveltuvuus Suomen melko hankaliin sääolosuhteisiin, ilkivallankestävyys, toimintavarmuus sekä sähköturvallisuus.

Aloitteessa esitetään, että sähkövirta latauspisteisiin voitaisiin ottaa puistovalaisimista, jolloin vältyttäisiin suuremmilta investoinneilta. Helsingissä puistovalaistusta ohjataan valaisinkeskuksilta, jolloin valaisimille tulee sähkövirtaa vain valojen palaessa. Päiväsaikaan valaisinpylväistä ei ole saatavissa sähkövirtaa. Lisäksi sähkön luovuttamiseen vastikkeetta saattaa liittyä lainsäädännöllisiä rajoituksia.

Aloitteessa esitetään myös aurinkosähkön käyttöä lataustoimintaan. Myös lautakunta näkee tämän varteenotettavana vaihtoehtona. Markkinoilla on tähän tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita ja niitä käyttämällä vältyttäisiin hankalilta ja kalliilta kaapelien asennuksilta sekä sähköliittymien hankkimisilta. Laitteiden käytöstä on kuitenkin hyvin vähän kokemuksia.

Sähköturvallisuuskysymykset korostuvat rakennettaessa julkiseen ulkotilaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja sähköpisteitä. Tämä nostaa laitteiden hintaa, mikä voi tehdä palvelusta käyttöön nähden hyvinkin kallista. Kokeilujen avulla myös toiminnan todelliset kustannukset tulisivat selvitetyksi.

Sähköpisteiden tarve on suurin vilkkaissa, paljon käytetyissä puistoissa ja kaupunkitiloissa. Nämä paikat ovat usein kaupungin keskeisimpiä ja arvokkaimpia kaupunkitiloja mistä syystä on tärkeää, että kaupunkikuvaan kiinnitetään riittävästi huomiota pisteitä toteutettaessa. On tärkeää, että kalusteet ja laitteet, samoin kuin niihin mahdollisesti asennettavat mainokset, ovat kaupunkikuvallisesti korkealuokkaisia ja noudattavat kaupunkitilaohjetta sekä muita kaupungin ohjeita ja määräyksiä.

Kaupunkiympäristötoimiala voi tarvittaessa osallistua selvityksen tekemiseen mobiililaitteiden yleisillä alueilla tapahtuvan lataustarpeen selvittämiseksi ja yleisen toimintamallin kehittämiseksi yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa. Kaupungin talousarviossa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä osoitettu toimintaan varoja eikä henkilöresursseja.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Juhani Sandström, valaistuspäällikkö, puhelin: 310 38521

juhani.sandstrom@hel.fi

Olli Markkanen, yksikön päällikkö, puhelin: 310 39559

olli.markkanen@hel.fi
Close

This decision was published on 30.01.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi