Vuokraus, Keskustakirjasto Oodin elokuvateatteri, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) käyttöön
Keskustakirjasto Oodin elokuvateatterin vuokraaminen Senaatti-kiinteistöille Kansallisen audiovisuaalisen instituutin käyttöön
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti valtuuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan allekirjoittamaan vuokrasopimuksen, jolla kaupunginkirjasto vuokraa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin käyttöön keskustakirjasto Oodin elokuvateatterin oheistiloineen osoitteessa Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki. Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan tekemään vuokrasopimukseen pieniä muutoksia tarvittaessa.
Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi 1.1.2019 alkaen seuraavin ehdoin:
1
Tiloista peritään kokonaisvuokraa 15 813 euroa/kk (+ alv). Kokonaisvuokra pitää sisällään tilojen sähkön, vesimaksut, siivouksen, vartioinnin ja elokuvateatterin laitteet erillisen vastuujakotaulukon mukaisesti. Vuokra sidotaan vuoden 2018 joulukuun elinkustannusindeksiin, ja vuokran ensimmäinen tarkistusajankohta on vuoden 2020 tammikuussa lokakuun 2019 indeksin mukaan.
2
Vuokralaisella on oikeus käyttää elokuvateatteria tiistaista perjantaihin klo 16 alkaen sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14 alkaen. Vuokralaisen tavanomainen käyttöaika on tiistaista perjantaihin klo 16–23 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14–21. Muina aikoina tila on vuokranantajan käytössä, elleivät osapuolet erikseen muuta sovi.
3
Päätöksen liitteenä oleva vuokrasopimusluonnos allekirjoitetaan tämän päätöksen saatua lainvoiman.
Käsittely
Lautakunta päätti käsitellä esityslistan 14:nnen asian kokouksen asiana 11.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Keskustakirjaston konseptista haluttiin jo rakennuksen ideointivaiheessa sisällöllisesti ja toiminnallisesti laajempi kuin perinteiset kirjastot. Konseptia taustoitettiin sekä kysymällä kansalaisilta että laajalla benchmarking-raportilla. Näiden perusteella tilaohjelmaan otettiin mukaan mm. makerspace-verstas ja monitoimitila. Kansainvälisessä benchmarking-raportissa tunnistettiin esimerkkejä teatterin, konserttisalin tai elokuvateatterin yhdistämisestä isoon kirjastoon. Kun samaan aikaan oli tiedossa tuolloisen Elokuva-arkiston, nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin tarve (KAVI) saada esitystoiminnalleen uudet ja ajanmukaiset tilat, päätyivät Helsingin kaupunki ja opetusministeriö näiden kahden hankkeen yhdistämiseen.
Elokuvateatterin käyttöaika on jaettu kahtia niin että KAVIlla on suurin osa ilta-ajoista. Päivisin kirjasto voi käyttää ja vuokrata tilaa auditoriona.
Elokuva-arkisto/Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on varhaisesta vaiheesta asti ollut elokuvateatterin osalta mukana keskustakirjaston suunnittelussa ja vaikuttanut aktiivisesti elokuvateatteria ja sen aulatiloja koskeviin ratkaisuihin.
Vuokrasopimus on neuvoteltu Helsingin kaupunginkirjaston / 1.6.2017 alkaen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sekä Senaatti-kiinteistöjen ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kesken. Neuvotteluissa on päästy päätöksen mukaiseen tulokseen, jota voidaan pitää kaupungin kannalta hyväksyttävänä.
This decision was published on 27.06.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Katri Vänttinen, kirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 310 23126