Vaalilautakunnat, vuoden 2019 eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit sekä mahdollisesti samaan aikaan järjestettävät maakuntavaalit

HEL 2018-011892
More recent handlings
Case 2. / 20 §

Vaalilautakuntien kokoonpano

Central Municipal Election Board

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti hyväksyä vaalilautakunnan varajäsenten määrän lisäämisen ja siitä syntyvät kustannukset.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaupunginvaltuuston päätöksellä (25.4.2018) Helsinki on jaettu 169 äänestysalueeseen. Kullakin äänestysalueella on kaupunginhallituksen määräämä äänestyspaikka, jonka äänestyksen hoitaa vaalilautakunta.

Vaalilain 15 § mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Helsingissä vaalilautakuntaan on kuulunut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kolme jäsentä ja kolme varajäsentä. Useimmissa suurissa kaupungeissa vaalilautakuntien kokoonpano on kymmenen henkeä.

Vaalilautakuntien työmäärä on kasvanut äänestäjämäärän lisääntymisen ja vaalijärjestelyihin liittyvien vaatimusten kasvaessa. Vaalilautakuntien varajäsenten määrän lisääminen on tarpeen myös viime hetkellä ilmenneiden esteiden (mm. sairaus) vuoksi. Esitetään, että vaalilautakuntiin valitaan viisi varajäsentä.

Vaalilautakunnille maksetaan kullekin vaalilautakuntatyöskentelyyn osallistuneelle henkilölle kaupunginvaltuuston vahvistama palkkio (Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet, 17.5.2017). Palkkiot maksetaan keskusvaalilautakunnan määrärahoista. Varajäsenten lisääminen toisi kustannuksia nykyisen suuruisilla palkkioilla enintään 80 000 euroa. Vaalilautakuntien varajäsenten määrän kasvaessa voivat varajäsenet toimia vaaliavustajina ja tällöin kustannukset ovat pienemmät. Vaalilautakunnan varajäsenten määrän kasvaminen on otettu huomioon keskusvaalilautakunnan talous- ja menoarvioesityksessä.

Esitetään, että vaalilautakunnan varajäsenten määrää Helsingissä lisätään kahdella ja että keskusvaalilautakunta hyväksyy tästä syntyvät lisäkustannukset.

Close

This decision was published on 05.12.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

keskusvaalilautakunnan sihteeri
Veera Reuna

Ask for more info

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi