Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-011907
More recent handlings
Case 11. / 102 §

Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen 13.12.2018 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 1 540 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 7 100 000 euroa syyskuun 2018 kustannustasossa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Kumpulaan osoitteeseen Limingantie 39 on suunnitteilla uusi päiväkoti 150 lapselle. Uudisrakennus korvaa nykyisen päiväkoti Isoniityn, jonka huonokuntoinen rakennus tullaan purkamaan uudisrakennuksen valmistuttua. Päiväkotipaikkojen tarve on Kumpulan alueella ollut jo vuosien ajan suurempi kuin käytettävissä olevat tilat, ja uudisrakennus tuo alueelle 113 uutta tilapaikkaa.

Rakentamisen kustannukset ovat 7 100 000 euroa ja uudisrakennuksen arvioitu valmistumisaika on tammikuussa 2021.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on omalta osaltaan puoltanut hankesuunnitelman hyväksymistä.

Close

Nykyinen päiväkoti Isoniitty ja tilapaikat

Päiväkoti Isoniitty sijaitsee Vanhankaupungin peruspiirissä, Kumpulan osa-alueella, jossa se palvelee erityisesti Kumpulan ja sen lähialueiden lapsia ja heidän perheitään.

Päiväkodin paviljonkirakennus on yli 30 vuotta vanha. Kiinteistö on huonossa kunnossa eikä sitä ole taloudellisesti tai teknisesti perusteltua enää peruskorjata.

Nykyinen päiväkoti korvataan uudisrakennuksella, joka tulee n. 400 metrin päähän nykyisestä rakennuksesta osoitteeseen Limingantie 39. Asemakaava mahdollistaa päiväkotitilojen sijoittamisen kyseiselle korttelialueelle. Nykyinen päiväkotirakennus on käytössä kesään 2022 saakka, joten päiväkoti ei tarvitse väistötiloja uudisrakennuksen rakentamisen ajaksi. Uudisrakennuksen valmistumisen jälkeen nykyinen päiväkotirakennus puretaan ja sen puistotontti maisemoimaan.

Kaksikerroksiseen uudisrakennukseen tulee 150 tilapaikkaa nykyisten 37 paikan sijaan. Hoito- ja kasvatushenkilöstöä on arviolta 28 riippuen hoidossa olevien lasten määrästä ja i'istä. Ruokapalvelu- ja siivoushenkilöstöä on noin viisi. Tilapaikat on uudisrakennusta suunniteltaessa mitoitettu 8 htm² / lapsi.

Uudisrakennushanke tuottaa alueen varhaiskasvatuspalveluihin 113 lisäpaikkaa, jotka huomioidaan alueen palveluverkkotarkastelun yhteydessä.

Kumpulan alueen palveluverkko

Varhaiskasvatuspalvelujen tilapaikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Palveluverkkoa kehitetään vastaamaan varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita ja perheiden palvelutarpeita. Joustavat, turvalliset ja terveelliset oppimisympäristöt tukevat lasten ja aikuisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä.

Päiväkotipaikkojen tarve on Kumpulan alueella ollut jo vuosien ajan suurempi kuin käytettävissä olevat päiväkotitilat. Vuosien 2018−2027 väestöennusteen mukaan Koskela-Kumpula-Käpylä -alueen 1−6-vuotiaiden lasten määrä kasvaa noin 200:lla. Alueen huonokuntoiset ja pienet päiväkotitilat eivät riitä käyttötarpeeseen.

Uudisrakennushanke mahdollistaa varautumisen varhaiskasvatuksen osallistumisasteen kasvuun ja lähipäiväkotikäytäntöön siirtymiseen. Alueen palveluverkkoa muokataan siten, että uudisrakennushankkeen toteutuessa yhden tai kahden päiväkodin peruskorjauksesta voidaan luopua. Tarkastelun kohteena on sekä suomen- että ruotsinkielinen palveluverkko.

Uudisrakennushankkeen laajuus ja toteutuksen aikataulu

Uudisrakennuksen laajuus on 1 540 brm² ja sen toteutus on talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman mukaan ajoitettu vuosille 2019−2020. Tavoiteaikataulun mukaan hanke on valmis tammikuuhun 2021 mennessä.

Rakentamiskustannukset sekä vuokrakustannus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat on arvonlisäverottomana yhteensä 7 100 000 euroa syyskuun 2018 kustannustasossa.

Hankkeelle on varattu 6 500 000 euroa vuoden 2019 talousarvion liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2019−2028. Muuttunut rahoitustarve otetaan huomioon rakentamisohjelmaa tarkistettaessa.

Hankkeen arvioitu tilakustannus eli tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaan määritelty sisäinen kuukausivuokra kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle on noin 32,80 euroa/htm², josta pääomavuokran osuus on 27,04 euroa/htm² ja ylläpitovuokran osuus 5,76 euroa/htm². Vuosivuokra on yhteensä 473 107 euroa 9/2018 lasketun hintatason mukaan. Tuottovaade on 3 % ja vuokra-aika 20 vuotta. Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 18.12.2018 § 286 antanut hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon ja päättänyt päiväkodin perustamisesta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on lausunnossaan todennut, että uudisrakennushankkeen tavoitteena ovat joustavat ja monipuoliset oppimisympäristöt sekä tiloiltaan tehokas päiväkoti. Tilasuunnittelussa korostuu lasten osallisuus ja pienryhmätoiminta. Tilat on suunniteltu esteettömiksi ja akustiikkaan, valaistukseen ja ergonomiaan kiinnitetään erityistä huomiota.

Varhaiskasvatuspalvelu on perheille arjen lähipalvelu, ja päiväkodit ovat alueen yhteisiä ja yhteisöllisyyttä mahdollistavia tiloja. Lapsen näkökulmasta päiväkotipaikka omalla asuinalueella mahdollistaa kaverisuhteiden muodostumisen lähellä kotia ja tutustumisen ja turvallisen liikkumisen omalla asuinalueella.

Uudishankkeessa saadaan turvalliset ja joustava tilat, joista osa on myös asukaskäytössä. Lapset ja perheet osallistuvat päiväkodin tilojen ja toiminnan suunnitteluun. Uudishankkeen tiloissa voidaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan arvion mukaan ottaa paremmin huomioon varhaiskasvatussuunnitelman mukaiset toiminnalliset tekijät.

Close

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 18.12.2018 § 286

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hyväksyä liitteenä olevan tarveselvityksen päiväkoti Isoniityn uudisrakennuksesta. Uudisrakennus sijaitsee osoitteessa Limingantie 39, 00560 Helsinki.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristön toimialan 13.12.2018 päivätystä hankesuunnitelmasta omalta osaltaan puoltavan lausunnon.

Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti perustaa päiväkodin osoitteeseen Limingantie 39, 00560 Helsinki.

Esittelijä
varhaiskasvatusjohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Pirjo-Riitta Sihvonen, suunnittelija, puhelin: 310 43229

pirjoriitta.sihvonen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 13.12.2018 § 140

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle LPK Isoniityn uudisrakennushankkeen 13.12.2018 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 1 540 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 7 100 000 euroa kustannustasossa 9/2018 ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon ja tarveselvityksen.

B

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

Esittelijä
tekninen johtaja
Jaakko Stauffer
Lisätiedot

Ari Hulkkonen, projektinjohtaja, puhelin: 310 27925

ari.hulkkonen@hel.fi

Päivi Etelämäki, projektinjohtaja, puhelin: 310 31871

paivi.etelamaki@hel.fi
Close

This decision was published on 13.02.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Attachments

2. Hankesuunnitelman liitteet 1−6
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.