Toimintakertomus vuodelta 2018, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2019-003405
More recent handlings
Case 5. / 66 §
This decisionmaker is no longer active

Sosiaali- ja terveystoimen toimintakertomus vuodelta 2018

The Social Services and Health Care Committee

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä liitteenä olevan Helsingin sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2018 toimintakertomuksen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaupungin ja sen toimialojen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen seurantaa varten laaditaan vuosittain tilinpäätöksen lisäksi Helsingin kaupungin vuosikertomus sekä toimialakohtaiset toimintakertomukset.

Toimialat laativat vuosittain kertomuksen toiminnastaan. Toimialat lähettävät toimintakertomuksen kaupunginhallitukselle tiedoksi lautakuntansa kautta kertomusvuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Toimintakertomus tarjoaa lukijalleen selkeästi ja havainnollisesti tietoja toimialan kertomusvuoden toiminnasta, asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, taloudesta, henkilöstöstä sekä organisaatiosta.

Toimintakertomuksessa myös kuvataan olennaiset toiminnassa ja organisaatiossa kuluneen vuoden aikana tapahtuneet muutokset.

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2018 toimintakertomus on tämän asian liitteenä.

Close

Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.03.2019 § 53

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Tapio Bergholmin ehdotuksesta.

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Jaana Juutilainen-Saari, viestintäpäällikkö, puhelin: 310 42240

jaana.juutilainen-saari@hel.fi
Close

This decision was published on 17.04.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Ask for more info

Jaana Juutilainen-Saari, viestintäpäällikkö, puhelin: 09 310 42240

jaana.juutilainen-saari@hel.fi