Toimintakertomus vuodelta 2018, sosiaali- ja terveystoimiala
Sosiaali- ja terveystoimen toimintakertomus vuodelta 2018
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Tapio Bergholmin ehdotuksesta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Helsingin sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2018 toimintakertomuksen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.
Kaupungin ja sen toimialojen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen seurantaa varten laaditaan vuosittain tilinpäätöksen lisäksi Helsingin kaupungin vuosikertomus sekä toimialakohtaiset toimintakertomukset.
Toimialat laativat vuosittain kertomuksen toiminnastaan. Toimialat lähettävät toimintakertomuksen kaupunginhallitukselle tiedoksi lautakuntansa kautta kertomusvuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Toimintakertomus tarjoaa lukijalleen selkeästi ja havainnollisesti tietoja toimialan kertomusvuoden toiminnasta, asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, taloudesta, henkilöstöstä sekä organisaatiosta.
Toimintakertomuksessa myös kuvataan olennaiset toiminnassa ja organisaatiossa kuluneen vuoden aikana tapahtuneet muutokset.
Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2018 toimintakertomus on tämän asian liitteenä.
This decision was published on 04.04.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Jaana Juutilainen-Saari, viestintäpäällikkö, puhelin: 09 310 42240