Tarkastuslautakunnan vuoden 2020 arviointikertomus ja arviointisuunnitelma

HEL 2020-006250
Case 3. / 871 §

V 8.12.2021, Selvitys vuoden 2020 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Reetta Vanhasen ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2020 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Close

Kaupunginhallitus sekä asianomaiset lauta- ja johtokunnat antoivat toukokuussa lausunnot tarkastuslautakunnalle vuoden 2020 arviointikertomuksessa esitetyistä toimenpidesuosituksista ja -kehotuksista. Näissä lausunnoissa esitettiin, mihin toimenpiteisiin kaupunginkanslian, toimialojen, pelastuslaitoksen ja liikelaitosten oli tarkoitus ryhtyä arviointikertomuksen johdosta.

Kaupunginvaltuusto päätti 23.6.2021 tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2020 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lauta- ja johtokuntien lausunnot sekä kehotti kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2021 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat tahot ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Toimenpiteet, joihin kaupunginkanslia, toimialat, pelastuslaitos ja liikelaitokset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen esitettyjen toimenpidesuositusten ja -kehotusten johdosta, on koottu liitteenä olevaan selvitykseen.

Close

Kaupunginvaltuusto 23.06.2021 § 210

01.06.2021 Ehdotuksen mukaan

13.04.2021 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

06.04.2021 Ehdotuksen mukaan

12.05.2020 Ehdotuksen mukaan

25.05.2021 Ehdotuksen mukaan

25.05.2021 Ehdotuksen mukaan

25.05.2021 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

25.05.2021 Ehdotuksen mukaan

11.05.2021 Pöydälle

24.05.2021 Ehdotuksen mukaan

17.05.2021 Pöydälle

20.05.2021 Ehdotuksen mukaan

18.05.2021 Ehdotuksen mukaan

12.05.2021 Ehdotuksen mukaan

11.05.2021 Ehdotuksen mukaan

07.05.2021 Ehdotuksen mukaan

05.05.2021 Ehdotuksen mukaan

Close

This decision was published on 07.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Ask for more info

Mauno Rönkkö, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36279

mauno.ronkko@hel.fi