Aamukouluasia, Helsingin kaupungin korona-palautumisohjelma, koronavirus-tilanne

HEL 2020-006380
More recent handlings
Case 2. / 297 §

Aamukouluasia: Helsingin kaupungin korona-palautumisohjelma

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana paikalla oli yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Helsingin kaupunki on aloittanut oman korona-palautumisohjelmansa valmistelun huhtikuun alussa. Palautumisohjelma perustuu kaupungin strategiaan.

Kaupungin uusi strategiaosasto koordinoi kaupungin asiantuntijoiden työtä ohjelman laatimiseksi. Työssä käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita.

Palautusmisohjelman tavoitteena on ratkoa samanaikaisesti COVID-19 -epidemian aiheuttamia terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haasteita. Ohjelman laadinta perustuu parhaalle mahdolliselle saatavissa olevalle tilannekuvalle.

Palautumisohjelman toimeenpano tapahtuu pääosin osana kaupungin normaalia toimintaa, ja edellyttää tiivistä yhteistyötä. Osa keskeisimmistä hankkeista on tarkoitus toteuttaa kaupunkiyhteisinä, uuden strategiaosaston vetäminä kokonaisuuksina.

Asiantuntijoina osallistuvat strategiajohtaja Markus Kühn ja yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti.

Close

This decision was published on 20.05.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

pormestari
Jan Vapaavuori

Ask for more info

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi