Lisä- ja muutostyövarauksen korottaminen, Aleksis Kiven peruskoulun perusparannus

HEL 2020-008278
More recent handlings
§ 28

Aleksis Kiven peruskoulun perusparannus, lisä- ja muutostyövarauksen korottaminen

Tekninen johtaja

Päätös

A
Tekninen johtaja päätti korottaa Aleksis Kiven peruskoulun perusparannuksen lisä- ja muutostyövarausta 2.2.2022 hyväksytyn urakkavaiheen kustannusarvion mukaisesti.

B
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa Kaupunkiympäristön Tilat-palvelun hankeyksikön tiimipäällikön allekirjoittamaan lisä- ja muutostyötilaukset ja muut velvoitteet.

Päätöksen perustelut

Hankesuunnitelma ja hankkeen enimmäishinta

Aleksis Kiven peruskoulun perusparannuksen enimmäishinnan korotus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.1.2022 (§8) siten, että hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 33 504 000 euroa syyskuun 2018 hintatasossa.

Urakkakustannusarvion muutos

Lisä- ja muutostöitä arvioitaessa on varauduttu tavanomaisiin esiintyviin muutoksiin. Työn aikana on kuitenkin ilmennyt suuria rakenteiden muutos- ja uusimistarpeita, joita ei voinut suunnitelmissa ottaa huomioon.

Tällaisia ja muita tarpeita on ollut mm. lattiarakennemuutokset, lisääntyneet louhintatyöt rakennuksen sisä- ja ulkopuolella, lisääntyneet haitta-ainepurut rakennuksen sisällä, piha-alueella kaivutöiden yhteydessä löytyneet pilaantuneet maa-ainekset ja muuttuneiden määräysten takia palovaroitinjärjestelmä muutettu paloilmoitinjärjestelmäksi, AV-järjestelmälisäykset ja -muutokset sekä talotekniikkaan (LVIS) muutokset.

Lisä- ja muutostöiden korotustarve on 1 700 000 euroa päivitetyn urakkavaiheen päiv. 2.2.2022 kustannusarvion mukaisesti

Aikataulu

Rakentaminen on alkanut vuoden 2019 tammikuussa ja valmistunut käyttöönotettavaksi toukokuussa 2021.

Rahoitus

Hankeen enimmäishinnan korotus rahoitetaan Käpylän peruskoulun Väinölä rakennuksen perusparannukselle osoitetusta käyttämättä jääneestä määrärahasta. Käpylän peruskoulun Väinölä rakennuksen perusparannushankeen aloitusedellytykset eivät toteudu suunnitellun aikataulun mukaisesti vuonna 2021 väistötilan aikatauluviiveen takia. Kaupungin talousarviossa vuodelle 2021 hankkeelle varatusta määrärahasta noin 7 miljoonaa euroa arvioidaan jäävän käyttämättä 5 miljoonaa euroa vuonna 2021. Väinölä rakennuksen perusparannuksen rahoitustarve on otettu huomioon vuoden 2022 talousarvion liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 23.11.2021 § 378 antanut puoltavan lausunnon Aleksis Kiven peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisesta.

This decision was published on 09.02.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Jarmo Kivinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39932

jarmo.kivinen@hel.fi

Decisionmaker

Kari Pudas
tekninen johtaja

Attachments

1. Urakkavaiheen kustannusarvio 2.2.2022 (UKA5)

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.