Hankinta-asioiden käsittelyn kehittäminen, liikenneliikelaitos HKL
Hankinta-asioiden käsittelyn kehittäminen, johtokunnan esityslistat
Päätös
Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi saamansa informaation.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL) on jatkuvasti kehittänyt johtokunnan kokouksista kerätyn palautteen perusteella HKL:n hankinta-asioiden esittämistä ja muotoa johtokunnan päätöksenteossa. Tavoitteena on varmistaa, että johtokunta saa esityslistateksteistä kattavat ja tarpeenmukaiset tiedot päätöksenteon mahdollistamiseksi.
Osana edellä mainittua jatkuvaa kehittämistä HKL on tarkastellut kokonaisvaltaisesti nykyistä hankinta-asioiden esitys- ja julkaisumuotoa johtokunnan esityslistoilla ja pöytäkirjoissa. HKL jatkossa ilmoittaisi johtokunnan yleisöjulkisella esityslistalla kilpailutuksen sisältäneiden hankinta-asioiden osalta päätettävän hankintasopimuksen nimen sekä tiivistelmän hankinnan kohteesta. Johtokunnan jäsenet saavat edelleen tiedoksi hankintapäätöksen ja sitä koskevan perustelumuistion kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.
Asian tarkempi esittely kokouksessa.
This decision was published on 20.11.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Jukka Hämäläinen, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 20911