Hankesuunnitelma, Sörnäisten metroaseman perusparannus

HEL 2020-013980
More recent handlings
Case 5. / 128 §

Sörnäisten metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelma

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on 10 130 000 euroa (kustannustasossa joulukuu 2020).

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannus parantaa tilojen turvallisuutta, viihtyisyyttä ja käyttömukavuutta sekä tukee alueen laadullista kehittymistä. Metroaseman lippuhallitason kohentaminen on osa Vaasanpuistikon ja Sörnäisten alueen kehittämistä.

Samalla jatkosuunnittelussa kaupunginhallitus kehottaa kiinnittämään huomiota aseman tilojen arkkitehtuuriin ja värisuunnitteluun. Metroasemalle tulee hankkia julkista taidetta, ja valaistuksen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota viihtyisyyteen ja koettuun turvallisuuteen.

Hankkeen strategiasidonnaisuus

Helsingin kaupunkistrategian mukaan liikennejärjestelmän toimivuudesta huolehditaan liikenneinvestoinneilla ja kestävien liikennemuotojen kulkumuoto-osuutta kasvatetaan. Päätösehdotus on kaupunkistrategian mukainen ja se tukee strategian tavoitteita kestävän kasvun turvaamisesta.

Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet

Sörnäisten metroasema otettiin käyttöön vuonna 1984. Sörnäinen on tärkeä ja hyvin vilkas linja-auto-, metro- ja raitiovaunuliikenteen solmukohta.

Vuonna 2018 metroaseman arkipäivien keskimääräinen matkustajamäärä oli 56.000 henkilöä. Asema on Helsingin toiseksi vilkkain. Tulevaisuudessa matkustajamäärän ennustetaan kasvavan itäisten ja pohjoisten kaupunginosien sekä pohjoisten kehyskuntien lisääntyneen asunto- ja työpaikkarakentamisen myötä.

Lisäksi alueella on valmisteilla kaupunkiympäristön toimialan (KYMP) vetämä Vaasanpuistikon uudistushanke, Hämeentie 29 kiinteistön kehityshanke sekä asemakaavan muutokset Sörnäisten metroaseman viereisiin kortteleihin. Kaupungin tavoitteena on parantaa levottoman alueen turvallisuutta.

Peruskorjaussuunnitelmaa on valmisteltu yhteistyössä KYMP:n ja pelastuslaitoksen kanssa.

Lippuhalli

Sörnäisten metroasemalla on viisi sisäänkäyntiä: A- ja B- sisäänkäynnit Vaasanpuistikossa, C-sisäänkäynti Hämeentien pohjoispuolella, E-sisäänkäynti Hämeentien eteläpuolella sekä G-sisäänkäynti Hämeentien ja Helsinginkadun risteyksessä. Kahdella hissillä varustettu sisäänkäynti B täyttää esteettömyyden vaatimukset. Aseman lippuhalli sijaitsee pääosin maan alla, Vaasanpuistikon, Helsinginkadun ja Hämeentien alapuolella.

Nykyisellään metroaseman lippuhalli on yleisilmeeltään vanhentunut ja epäsiisti. Liukuporraskuilu, lippuhalli, yleisökäytävät, liiketilat, kioski, porrashuoneet ja sisäänkäynnit ovat alkuperäisessä asussaan ja niiden yleisilme on ankea pintojen kulumisen ja likaantumisen vuoksi.

Lippuhallin LVIA- ja sähkötekniset järjestelmät ja sprinklerijärjestelmä ovat tulossa käyttöikänsä päähän. Asemalle on sijoitettu HKL:n raitiovaunukuljettajien ja metroaseman järjestyksenvalvojien tauko- ja sosiaalitiloja. Nämä tilat ovat ahtaat ja puutteelliset ja siksi raitiovaunukuljettajat käyttävätkin Hakaniemen tauko- ja sosiaalitiloja korvaavina tiloina.

Peruskorjauksen tavoitteena on lisätä aseman viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä pienentää kiinteistön huolto- ja kunnossapitokustannuksia. Hankkeessa laajennetaan myös lippuhallin yhteydessä olevia liiketiloja, mikä nostaa HKL:n vuosittaisia vuokratuloja.

Aseman esteettömyys parantuu uusittavan valaistuksen ja näkövammaisten opasteiden lisäämisen myötä.

Hanke on tarkoituksenmukainen ja perusteltu, koska metroaseman peruskorjaus on tärkeä osatekijä koko Sörnäisten alueen ja Vaasanpuistikon kehittämisessä.

Hanke on perusteltua sovittaa yhteen KYMP:n Vaasanpuistikon uudistushankkeen toteutuksen kanssa siten, että päällekkäiset kaivu- ja pinnoitustyöt saadaan minimoitua ja hankkeet näkyvät kaupunkilaisille yhtenä kokonaisuutena. Näin myös saadaan rajoitettua alueen ympäristöä häiritsevien töiden kestoa.

Hankkeessa suunnitellut muutokset ovat voimassa olevan asemakaavan mukaisia. Sisäänkäyntirakennuksen arkkitehtuuri sopeutetaan sen nykyiseen ympäristöön Sörnäisten metroasema-alueen kaupunkikuvallisten tavoitteiden mukaisesti. Muutostöissä on huomioitu yhteysvaraus Hämeentie 29 kiinteistöön mahdollisesti myöhemmin rakennettavalle uudelle sisäänkäynnille.

Laituritasolle ei hankkeessa tehdä muutoksia. Tasonvaihtolaitteista ainoastaan B-sisäänkäynnin hisseihin kohdistuu töitä hankkeessa.

Sörnäisten metroaseman lippuhallin kannen pintarakenteet ja vesieritys on uusittu Helsinginkadun ja Hämeentien alaisilta osin Hämeentien perusparannuksen yhteydessä vuosien 2019–2020 aikana.

Hankkeen toteuttaminen

Hanke on tarkoitus toteuttaa vuosien 2021–2023 aikana ja töiden kokonaiskestoksi on arvioitu 21 kuukautta.

Hankkeeseen sisältyy lippuhallitason tilojen peruskorjauksen lisäksi katutasolla A-sisäänkäynnin osittainen purkaminen ja uusiminen, paineentasauskuilun verhoilu sekä Vaasanpuistikon aukiolla lippuhallitason kannen vesieristyksen uusiminen siihen liittyvine rakenteineen. Sisäänkäynti B:n hissit uudistetaan kokonaan.

Lippuhallitasolla yleisökäytävien ja porrashuoneiden pintarakenteet, kalusteet ja sprinklaus uusitaan. Nykyiset liike-, valvomo-, taukotilat, jätehuone, liikuntaesteisten yleisö-wc ja tekniset tilat puretaan ja rakennetaan uusiksi. Samalla tilajärjestelyt sekä tilojen pintarakenteet uusitaan.

Lippuhallitason talotekniikka kunnostetaan ja uusitaan. Materiaali- ja laitevalinnoissa suositaan pitkäikäisyyttä, energiatehokkuutta ja vähäpäästöisyyttä tukevia ratkaisuja. Aseman paloturvallisuus paranee paloteknisten ratkaisujen päivittämisellä ja uusimisella. Paloteknisten ratkaisujen parantaminen alkoi vuonna 2019 Hämeentien peruskorjauksen yhteydessä toteutetuilla töillä.

Hanke toteutetaan vaiheittain siten, että aseman metroliikenne toimii koko perusparannuksen ajan, esteetön kulku metrolaiturille on turvattu ja kulkureitit ovat opastettuja ja esteettömiä. Työt suoritetaan mahdollisuuksien mukaan iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Viidestä sisäänkäynnistä neljä pysyy kerralla käytössä.

Hankkeella ei ole työnaikaisia vaikutuksia metroliikenteeseen. Läheisten katujen raitioliikenteeseen saattaa tulla lyhytaikaisia katkoksia, kun raitioteiden teknisten laitteiden keskuksia siirretään toiseen kohtaan, mutta nämä työt pyritään tekemään mahdollisuuksien mukaan yötöinä.

Hankkeen kustannusten muodostuminen

Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen kustannukset ovat hankesuunnitelman mukaisesti enintään 10 130 000 euroa.

Kustannusarvio on laadittu Helsingin hintatasoon joulukuu 2020 talonrakennuksen kustannustietokirjan mukaisella menettelyllä. Käytetty Haahtela-indeksi on 103 rakennuskustannusindeksin ollessa 104,5 (2015 = 100).

Hankkeen suunnitteluun on käytetty vuoden 2020 loppuun mennessä noin 320 000 euroa.

Vuodelle 2021 hankkeen kustannuksiksi on arvioitu 2 000 000 euroa, vuodelle 2022 5 630 000 euroa ja vuodelle 2023 2 180 000 euroa. Vuodelle 2021 arvioitu osuus kustannuksista on huomioitu HKL:n vuoden 2021 tulosbudjetissa. Vuosille 2022–2023 sijoittuvat kustannukset otetaan huomioon HKL:n talousarvioiden laatimisessa kyseisille vuosille.

Hankkeen vaikutukset käyttötalouteen

Liiketilan osuus

Hankkeen kustannuksista kohdistuu liiketilojen muutostöihin noin 700 000 euroa.

Asematilan osuus

Varsinaisen metroasematilan osuus on noin 9 400 000 euroa. Hanke rahoitetaan lainarahoituksella ja hanke aiheuttaa 30 vuoden poistoajalla tasapoistoina 320 000 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin.

Hankkeen on arvioitu lisäävän HKL:n tuloja ja tuovan kustannussäästöjä mm. kunnossapitotoiminnassa noin 900 000 euroa vuodessa.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) perussopimuksen perusteella 50 % investoinnin poistoista (160 000 euroa/vuosi) ja 50 % laskennallisista korkomenoista (30 vuoden aikana yhteensä 3 700 000 euroa, laskentakorko 5 %) voidaan laskuttaa HSL:ltä. HKL palauttaa HSL:ltä laskuttamansa 50 % laskennallisen korkomenon ns. infran korkotulona kaupungille.

Loppuosa poistoista (noin 160 000 euroa vuodessa) ja investoinnin rahoittamisesta aiheutuvat todelliset 3 700 000 euron korkokulut laina-aikana (korkokanta 3 % ja laina-aika 25 vuotta) jäävät kaupungin HKL:n infratukena maksettavaksi. Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen vaikutus HKL:lle maksettavaan kaupungin tukeen on keskimäärin 160 000 euroa vuodessa.

Lisäksi osa HSL:ltä laskutettavasta 50 % poisto-osuudesta ja 50 % laskennallisesta korosta kiertyy vuosittain käytön mukaisesti kaupungin maksettavaksi HSL:n maksuosuuden kautta; noin 50 % poisto-osuudesta ja laskennallisesta korosta katetaan lipputuloilla ja loppuosa kohdistuu kuntaosuuteen. Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen HKL:n osuuden kokonaisvaikutus Helsingin kaupungin käyttötalouteen arvioidaan olevan keskimäärin 320 000 euroa vuodessa (HSL:n maksuosuus ja HKL:n saama kaupungin tuki yhteensä).

Toimivalta

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.

Close

Kaupunginhallitus 10.05.2021 § 352

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on 10 130 000 euroa (kustannustasossa joulukuu 2020).

Samalla jatkosuunnittelussa kaupunginhallitus kehotti kiinnittämään huomiota aseman tilojen arkkitehtuuriin ja värisuunnitteluun. Metroasemalle tulee hankkia julkista taidetta, ja valaistuksen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota viihtyisyyteen ja koettuun turvallisuuteen.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: Päätösehdotukseen lisäys:

Samalla jatkosuunnittelussa kaupunginhallitus kehottaa kiinnittämään huomiota aseman tilojen arkkitehtuuriin ja värisuunnitteluun. Metroasemalle tulee hankkia julkista taidetta, ja valaistuksen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota viihtyisyyteen ja koettuun turvallisuuteen.

Kannattaja: Veronika Honkasalo

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

03.05.2021 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 02.03.2021 § 38

Esitys

Liikenneliikelaitoksen johtokunta esitti kaupunginhallitukselle Sörnäisten metroaseman lippuhallin perusparannuksen hankesuunnitelman 3.12.2020 hyväksymistä esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta yhteensä sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on 10,13 milj. euroa hintatasossa joulukuu 2020.

Esittelijä
yksikön johtaja
Antti Nousiainen
Lisätiedot

Petteri Nieminen, projektipäällikkö, puhelin: 310 20928

petteri.nieminen@hel.fi
Close

This decision was published on 25.05.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi