Ohje, henkilöstön kehittämisen periaatteet Helsingin kaupungilla, kaupunginkanslia

HEL 2021-002313
More recent handlings
§ 37

Henkilöstön kehittämisen periaatteet

Henkilöstöjohtaja

Päätös

Henkilöstöjohtaja vahvisti liitteenä olevan Henkilöstön kehittämisen periaatteet -ohjeen.

Päätöksen perustelut

Edelliset Henkilöstön kehittämisen periaatteet ovat vuodelta 1997. Ohjetta uudistettu siten, että ohjeesta löytyy jatkossa vastaus useimmin kysyttyihin kysymyksiin.

Ohjeessa on huomioitu lainsäädännössä tapahtuneet muutokset. Lisäksi ohjeeseen on tehty muutamia muita täsmennyksiä ja tarkennuksia, kuten se, että pääsääntöisesti oikeutetaan osallistumaan koulutukseen työajalla. Vanhassa ohjeessa kirjaus oli, että työnantaja katsoi koulutuksen olevan välttämätöntä, jotta siihen pystyi palkallisena osallistumaan. Jatkossa maksimi palkallisessa koulutuksessa on kaksi viikkoa, harkinnanvaraisesti henkilöstöjohtajan on mahdollista myöntää palkallista koulutusvapaata tätä pidempään. Lisäksi ns. henkilöstöpula-aloilla on mahdollista myöntää laajempia koulutuksellisia etuja, kuten kaupungin omat pitkät pätevöittävät koulutusohjelmat. Näistä tulee kuitenkin tehdä erillispäätös ko. ryhmän osalta.

Ohjeeseen on uutena asiana täsmennetty koulutuksen takaisinmaksuehdon laskentakaava. Koulutukseen osallistumiselle voidaan poikkeustilanteessa asettaa takaisinmaksuehto, jos koulutus on ajalliselta kestoltaan, laajuudeltaan tai kustannuksiltaan tavanomaisesta poikkeavaa. Tällöin koulutukseen osallistuva allekirjoittaa sitoumuksen koulutuksesta aiheutuvien kustannusten takaisin maksamisesta.

This decision was published on 16.06.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Marianne Leskinen, neuvottelupäällikkö, puhelin: 09 310 34180

marianne.leskinen@hel.fi

Decisionmaker

Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Attachments

1. Henkilöstön kehittämisen periaatteet
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.