Hiilineutraali HKL toimenpideohjelma
Hiilineutraali HKL -ohjelma
Päätös
Johtokunta merkitsi tiedoksi saamansa informaation.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL) laatii parhaillaan Hiilineutraali HKL -ohjelmaa, jonka tarkoitus on systematisoida Helsingin kaupungin strategiaohjelman mukaisen hiilineutraaliustavoitteen toteutuminen HKL:n osalta. Ohjelman laatiminen aloitettiin kevään 2021 aikana tehdyllä päästölaskennalla, jossa selvitettiin liikennöinnin, kiinteistöjen, kunnossapidon ja rakennushankkeiden hiilidioksidipäästöt. Laskennan tulosten mukaan suurimmat päästölähteet ovat radan ja varikoiden rakentaminen sekä liikennöintikaluston hankinta. Selvityksen mukaan betonin ja teräksen käyttö aiheuttaa merkittävän osan koko HKL:n päästöistä.
Keväällä 2021 kartoitettiin myös alustavasti mahdollisia päästövähennystoimenpiteitä ja tehtiin skenaariotarkastelua niiden vaikuttavuudesta. Skenaariotarkastelu osoitti, että vaikuttaviin päästövähennystoimiin on ryhdyttävä välittömästi, mutta toimenpiteistä huolimatta hiilineutraaliuden saavuttaminen on haasteellista erityisesti rakentamiseen liittyvien välillisten päästöjen osalta.
HKL:n hiilineutraaliustavoite on toistaiseksi asetettu aiemmin voimassa olleen Hiilineutraali Helsinki –ohjelman mukaisesti vuoteen 2035. Toisin kuin kaupungin yhteisessä tavoitteessa, HKL:n tavoitteessa huomioidaan koko toimitusketjun epäsuorat päästöt (ns. scope 3), mukaan lukien esim. rakennusmateriaalien päästöt. Kaupungin tavoite on uuden kaupunkistrategian myötä aikaistumassa vuoteen 2030 ja HKL tuleekin tämän johdosta uudelleenarvioimaan oman tavoitteensa.
Syksyn 2021 aikana laaditaan varsinainen Hiilineutraali HKL -ohjelma, jossa määritellään tarkemman tason tavoitteet ja päätetään päästövähennystoimenpiteistä. Ohjelman projektipäällikkönä toimii laatu- ja ympäristöpäällikkö, ja sen laatimisen ja toteuttamisen tueksi on perustettu HKL:n johtajista koostuva ohjausryhmä sekä nimetty teemakohtaiset työryhmät. Työryhmien tehtävänä on ensivaiheessa tavoitetasojen määrittely ja vaikuttavien toimenpiteiden hakeminen. Työryhmien teemat ovat:
- Hiilineutraalius investointisuunnittelussa
- Hiilineutraali hankeohjaus
- Hiilineutraalit suunnitteluratkaisut
- Energiatehokas kiinteistökanta
- Hiilineutraali työmaa
- Hiilineutraali liikennöintikalusto
- Hiilineutraalit hankinnat
Liikenneliikelaitoksen johtokunta 15.06.2021 § 98
Päätös
Johtokunta merkitsi tiedoksi saamansa informaation.
Esittelijä
Lisätiedot
Maija Sarpo, laatu- ja ympäristöpäällikkö, puhelin: 310 34865
This decision was published on 22.10.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Maija Sarpo , laatu- ja ympäristöpäällikkö , puhelin: 09 310 34865