Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistamiseen liittyvä ICT-muutos, STM

HEL 2021-011372
More recent handlings
§ 78

Valtionavustushakemus sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistamiseen liittyviin ICT-kustannuksiin, muutos

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti hakea Helsingin kaupungille valtionavustusta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistamiseen liittyviin ICT-kustannuksiin muuttaen 22.10.2021 §:n kohdalla tekemäänsä päätöstä. Avustushakemus on päätöksen liitteenä 1 ja muutoskustannusten arviointitaulukko (Excel-tiedosto, salassa pidettävä) liitteenä 2.

Sosiaali- ja terveysministeriöltä haettava avustus on suuruudeltaan yhteensä 12 536 107 euroa. Ministeriön julkaiseman hakuoppaan mukaan valtionavustuksen saajan ei edellytetä osallistuvan rahoitukseen.

Koska on todennäköistä, että valmistelun edetessä, HUS-yhtymää perustettaessa ja valtion ohjeistuksen tarkentuessa esille tulee uusia kustannuskohteita tai nyt esitetyt menot tarkentuvat, kaupunki varautuu hakemaan avustusta myös vuonna 2022 avautuvassa tätä kierrosta täydentävässä avustushaussa.

Päätöksen perustelut

Sosiaali- ja terveyspalveluja sekä pelastustointa koskeva uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alusta. Helsingin kaupunki jatkaa palveluiden tuottamista näillä palvelusektoreilla, mutta valtionohjauksen ja -rahoituksen muutoksen takia toteutetaan mm. talouden eriyttämisen ja palvelutuotannon tietojärjestelmien muutoksen vaatimat toimet.

Hyvinvointialueesta annetun lain 5 §:n mukaan Helsingin kaupungilla on mahdollisuus hakea valtionavustusta muutoksesta aiheutuviin kustannuksiin. Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta (733/1992), Valtionavustuslaki (688/2001), Valtioneuvoston asetus hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tiedonhallinnan tietohallinnon ja tietojärjestelmien muutoksen valmisteluun, suunnitteluun ja toteutukseen myönnettävästä rahoituksesta.

Valtionavustusta maksetaan toteutuneiden, kirjanpidosta todennettavien, hankkeen toteuttamiseen liittyvien ja valtionavustukseen oikeuttaviksi hyväksyttävien kustannusten perusteella. Hankkeen aloittamisvaiheessa kustannuksia on voinut syntyä jo ennen valtionavustuspäätöksen antamista. Nämä kustannukset voidaan hyväksyä valtionavustukseen oikeuttaviksi edellyttäen, että ne ovat syntyneet 1.7.2021 jälkeisenä aikana ja ne on perusteltu ICT-muutoksen välttämättömyyden näkökulmasta.

Valtiontalouden kehyksessä on kohdistettu muutoksen toimeenpanoon ICT-valmistelurahoitusta noin 440 miljoonaa euroa vuosina 2021–2026. Tästä on ensimmäisessä valtionavustuksen haussa haettavissa noin puolet. Kaupunki varautuu hakemaan avustusta myös vuonna 2022 avautuvassa tätä kierrosta täydentävässä avustushaussa.

22.10.2021 jätettyyn valtionavustushakemukseen on sosiaali- ja terveysministeriöstä pyydetty lisätietoja ja täsmennyksiä. Liitteenä olevissa hakemusasiakirjoissa on koottu pyydetyt tiedot välttämättömistä ICT- muutoskustannuksista, joita Helsingin kaupungille arvioidaan koituvan vuosien 2021‒2026 aikana, ja päivitetty hakemus 25.11.2021 tilanteen mukaiseksi.

Työmäärä- ja kustannusarvioita sisältävä liite 2 on Laissa viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24.1 § 17 kohdassa säädetyin perustein salassa pidettävä.

Hallintosäännön 12 luvun 4 §:n 7 kohdan mukaan, ellei toimivallasta muutoin ole säädetty tai määrätty tai ellei rahoitusjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, rahoitusjohtaja hakee kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet.

This decision was published on 29.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Olli Lahtinen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36055

olli.lahtinen@hel.fi

Decisionmaker

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Jani Nevalainen
talousarviopäällikkö

Attachments

2. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 17 k
3. Lisäselvityspyyntö 12.11.2021

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.