Tulosbudjetti vuonna 2022 ja toimintasuunnitelma, Keskushallinto, Tarkastusvirasto

HEL 2022-000089
More recent handlings
Case 6. / 48 §

Tarkastuslautakunnan ja -viraston talousarvion toteutumisennuste 1–2022

Audit Committee

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan ja
-viraston vuoden 2022 ensimmäisen talousarvion toteutumisennusteen.

Lisäksi lautakunta päätti todeta, ettei ennuste anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Käyttötalouden ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti ja sitovan toiminnan tavoitteen toteutuvan. Talousarvion tavoitteiden toteumista edistetään vastuullisella taloudenpidolla, riittävillä henkilöstöresursseilla ja keskittymällä ydintehtäviin. Sitova toiminnan tavoite ohjaa vuoden 2022 arviointisuunnitelman valmistelua. Käyttötalouden ja tavoitteiden tarkemmat ennustetiedot ovat liitteessä 1.

Ennusteiden laadinnassa noudatetaan kaupunginhallituksen antamia vuoden 2022 talousarvion noudattamisohjeita. Talousarvion toteutumisennuste laaditaan kolme kertaa vuoden 2022 aikana. Toteutumisennuste on saatettava lautakunnan tietoon. Lautakunnan on lähetettävä asiasta Kanslian taloussuunnitteluosastolle pöytäkirjanote, josta käy ilmi, mihin toimenpiteisiin se on päättänyt ennusteen johdosta ryhtyä.

Close

Tarkastuslautakunta 11.01.2022 § 4

Close

This decision was published on 13.05.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Ask for more info

Hanna Kurki, kaupunkitarkastaja, puhelin: +358931036476

hanna.k.kurki@hel.fi