Henkilöstöjohtajan päätös, sairauspoissaolon omailmoituskäytännön muutos
Sairauspoissaolon omailmoituskäytännön muutos
Päätös
Henkilöstöjohtaja päätti, että sairauspoissaoloilmoituksissa palataan koronaa edeltävään käytäntöön. Näin ollen henkilö voi omalla ilmoituksellaan esihenkilön luvalla olla sairaustapauksissa poissa 5 työpäivää ja sitä seuraavat 2 vapaapäivää. Korona-aikana tämä oli pidennetty hengitystieinfektioiden osalta 10 päivään.
Päätöksen perustelut
Koronatilanteen muututtua ei tarvetta poikkeavalle käytännölle ei enää ole. Terveydenhuollon kantokyky ei ole samalla tavalla uhattuna, kuin vuoden 2021 lopussa, kun muutos poissaolokäytäntöön tehtiin (henkilöstöjohtaja 22.12.2021, 68 §). Lisäksi koronaan sairastuneita koskeva ohjeistus on muuttunut alkuvuoden 2022 aikana kun henkilöitä ei enää aseteta samassa mittakaavassa karanteeniin. Myös koronaan sairastuneiden omaehtoisen karanteenin pituus on muuttunut, ja tällä hetkellä suositeltava 5 päivää on yhtenevä kaupungin normaalin, sairauspoissaoloista omalla ilmoituksella esihenkilön luvalla olevan ilmoittamiskäytännön kanssa.
This decision was published on 14.04.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Marianne Leskinen, neuvottelupäällikkö, puhelin: 09 310 34180
Taija Hämäläinen, työsuojelupäällikkö, puhelin: 09 310 20502