Valtuustoaloite, kaupungin työntekijöiden viivästyneen palkanmaksun hyvittäminen

HEL 2022-008451
More recent handlings
Case 6. / 844 §

V 18.1.2023, Valtuutettu Johanna Sydänmaan aloite kaupungin työntekijöiden viivästyneen palkanmaksun hyvittämisestä

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: Lisäys kappaleeseen 10:
"Kaupunginhallitus toteaa, että vakauttamishanketta on vietävä mahdollisimman nopealla aikataululla eteenpäin. Jos palkanlaskennan ongelmat pitkittyvät edelleen, on vuoden 2023 aikana selvitettävä uusia tapoja hyvittää tilannetta työntekijöille."

Kannattaja: Elisa Gebhard

Vastaehdotus:
Elisa Gebhard: Lisäys kappaleen 10 jälkeen:

”Kaupunginhallitus toteaa, että yhtenä hyvittämiskeinona kaupunki harkitsee tulevaisuudessa mahdollisuutta tukea henkilöstöjärjestöjä lisäetuuskassojen toiminnassa.

Lisäetuuskassat mahdollistavat jäseneksi liittyvien työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien hankintojen korvaamisen vapaaehtoisesti kerättävien jäsenmaksujen avulla. Kaupunki voisi työnantajana järjestää kassan jäsenmaksun perinnän suoraan palkanmaksun yhteydessä, kuten ammattiliittojen jäsenmaksujen työnantajaperinnän osalta toimitaan.

Jotta ei hankaloitettaisi Talpan valmiiksi kuormittuneen henkilöstön työtä, selvitystä voidaan tehdä vasta, kun palkkakriisi on kokonaisuudessaan saatu hoidettua ja selvittäminen ei millään tavalla vaikeuta palkkojen maksua ja talpan muuta perustyötä. Lisäksi on tärkeää huomioida, että lisäetuuskassat eivät tällä hetkellä ole kaikkien järjestöjen valikoimassa, ja myöhemmin tapahtuvassa selvittämisessä tulee huomioida myös henkilöstön tasavertaisuuteen liittyvät tavoitteet.”

Kannattaja: Reetta Vanhanen

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Elisa Gebhardin vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 7
Anniina Iskanius, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 8
Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Titta Hiltunen, Johanna Nuorteva, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen

Kaupunginhallitus hyväksyi Elisa Gebhardin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 7-8.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Esityksen mukaan

Noes: Lisäys kappaleen 10 jälkeen: ”Kaupunginhallitus toteaa, että yhtenä hyvittämiskeinona kaupunki harkitsee tulevaisuudessa mahdollisuutta tukea henkilöstöjärjestöjä lisäetuuskassojen toiminnassa. Lisäetuuskassat mahdollistavat jäseneksi liittyvien työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien hankintojen korvaamisen vapaaehtoisesti kerättävien jäsenmaksujen avulla. Kaupunki voisi työnantajana järjestää kassan jäsenmaksun perinnän suoraan palkanmaksun yhteydessä, kuten ammattiliittojen jäsenmaksujen työnantajaperinnän osalta toimitaan. Jotta ei hankaloitettaisi Talpan valmiiksi kuormittuneen henkilöstön työtä, selvitystä voidaan tehdä vasta, kun palkkakriisi on kokonaisuudessaan saatu hoidettua ja selvittäminen ei millään tavalla vaikeuta palkkojen maksua ja talpan muuta perustyötä. Lisäksi on tärkeää huomioida, että lisäetuuskassat eivät tällä hetkellä ole kaikkien järjestöjen valikoimassa, ja myöhemmin tapahtuvassa selvittämisessä tulee huomioida myös henkilöstön tasavertaisuuteen liittyvät tavoitteet.”

Member Political group
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
Member Political group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Kokoomuksen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 4 0 0
Close

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Close

Valtuutettu Sydänmaa ja 29 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin työntekijöidensä viivästyneen palkanmaksun hyvittämiseksi.

Aloitteessa esitetään, että viivästyneestä palkanmaksusta tulee maksaa korkohyvitys kaikilta niiltä päiviltä, jotka menevät palkanmaksupäivän yli. Pääsy Sarastia-järjestelmään pitää saada toimivaksi ja palkkakuittien näkyminen pankkipalveluissa tulee palauttaa. Palkkakuitit pitää pystyä tarkistamaan ilman monimutkaista kirjautumisprosessia. Työntekijöille tulee laatia selkeä ohjeistus, miten tulee toimia, jotta oman palkkansa saa ajantasaiseksi - ei voi olla niin, että Helsingin kokoisessa kaupungissa työntekijä ei voi luottaa siihen, että hän saa sen palkan, joka hänelle tehdystä työstä kuuluu.

Vastauksena aloitteeseen kaupunginhallitus toteaa, että kaupunki työnantajana huolehtii kaikista sille kuuluvista palkanmaksun viivästymistä koskevista velvoitteista: Niille, joiden palkanmaksu on viivästynyt, maksetaan korkolain mukaiset viivästyskorot ja työsuhteessa oleville, joiden työsuhde on päättynyt ja loppupalkka on ollut myöhässä, maksetaan odotusajan palkka.

Lisäksi kaupunki maksaa vapaaehtoisen ja kertaluontoisen viivästysmaksun niille, joiden palkanmaksu on viivästynyt. Viivästysmaksu on vähintään 50 euroa ja vähintään viisinkertainen verrattuna viivästyskorkoon. Taloushallintopalvelu Talpa suorittaa maksut ja viestii käytännön toteutuksesta henkilöstölle.

Mikäli palkkaviiveen vuoksi on aiheutunut vahinkoa, vahingonkärsijälle korvataan todelliset taloudelliset vahingot. Syntynyt taloudellinen vahinko ja sen määrä osoitetaan erillisellä selvityksellä vaatimuksen yhteydessä. Henkilöstölle on annettu ohjeet siitä, miten tällaista korvausta vaaditaan. Korvausvaatimuksia on tähän mennessä tullut 7 414 euron edestä ja korvauksia on tähän mennessä päätetty maksaa 1 489,80 euroa. Useiden korvausvaatimusten käsittely on vielä kesken. Toimivalta korvausvaatimuksia koskevassa päätöksenteossa on kaupunginlakimiehellä.

Kaupungin koko henkilöstö saa 200 euron suuruisen kulttuuri- ja liikuntaedun joulukuun alusta alkaen. Sen lisäksi, että liikunta- ja kulttuuriedulla halutaan edistää henkilöstön hyvinvointia, sillä pyritään parantamaan kaupungin työnantajakuvaa tilanteessa, jossa useilla palvelutuotannon aloilla kärsitään työvoimapulasta ja jossa kaupungin maine luotettavana työnantajana on kärsinyt.

Palkkalaskelmien luettavuuden parantamiseksi tähtäävä kehitystyö aloitettiin kesällä. Palkkalaskelmien luettavuus on parantunut asteittain lokakuun puolivälistä alkaen. Yhteistyössä palkanlaskentajärjestelmän toimittajan kanssa etsitään ratkaisua kehittää myös tuntipalkkaisten laskelmia. Palkkalaskelmat ovat olleet saatavissa myös verkkopankista syyskuusta alkaen.

Palkanmaksuhaasteiden ratkaisemiseksi on käynnistetty palkanlaskennan vakauttamishanke. Hankkeessa tehdään töitä kolmella osa-alueella ja yli 20 projektissa, jotta tilanne normalisoituu ja palkkavirheiden määrä minimoidaan.

Henkilöstölle viestitään tilanteesta säännöllisesti. Henkilöstölle on koottu intraan ohjeistusta siitä, miten toimia erilaisissa palkkahäiriöihin liittyvissä tilanteissa. Lisäksi henkilöstölle järjestetään säännöllisesti henkilöstöinfoja aiheeseen liittyen.

Close

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 826

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: Kappaleeseen 10 lisäys:
"Kaupunginhallitus toteaa, että vakauttamishanketta on vietävä mahdollisimman nopealla aikataululla eteenpäin. Jos palkanlaskennan ongelmat pitkittyvät edelleen, on vuoden 2023 aikana selvitettävä uusia tapoja hyvittää tilannetta työntekijöille."

Kannattaja: Elisa Gebhard

Reetta Vanhasen vastaehdotusta ei käsitelty asian käsittelyn keskeyttämisen vuoksi.

Vastaehdotus:
Elisa Gebhard: Kappaleen 10 jälkeen lisäys omaksi kappaleekseen:
"Kaupunginhallitus toteaa, että yhtenä hyvittämiskeinona kaupunki harkitsee mahdollisuutta tukea henkilöstöjärjestöjä lisäetuuskassojen toiminnassa. Lisäetuuskassat mahdollistavat jäseneksi liittyvien työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien hankintojen korvaamisen vapaaehtoisesti kerättävien jäsenmaksujen avulla. Kaupunki voisi työnantajana järjestää kassan jäsenmaksun perinnän suoraan palkanmaksun yhteydessä, kuten ammattiliittojen jäsenmaksujen työnantajaperinnän osalta toimitaan. Asiaa selvitetään, kun akuutti palkkakriisi on saatu hoidettua siten, että Talpan henkilöstöresurssit mahdollistavat kassatoiminnan vaatiman hallinnon."

Kannattaja: Minja Koskela

Elisa Gebhardin vastaehdotusta ei käsitelty asian käsittelyn keskeyttämisen vuoksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Anni Sinnemäen ehdotuksesta.

21.11.2022 Pöydälle

Esittelijä
vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
Lisätiedot

Kirsti Laine-Hendolin , johtaja, palkanlaskennan vakauttamishanke, puhelin: 09 310 87751

kirsti.laine-hendolin@hel.fi

Marjo Kuosa, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 82626

marjo.kuosa@hel.fi
Close

This decision was published on 14.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Kirsti Laine-Hendolin , johtaja, palkanlaskennan vakauttamishanke, puhelin: 09 310 87751

kirsti.laine-hendolin@hel.fi

Marjo Kuosa, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 82626

marjo.kuosa@hel.fi