Avustuksen myöntäminen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kulttuurin ja liikunnan laitosavustukset 2023

HEL 2022-008885
Case 9. / 31 §

Liikunnan laitosavustukset 2023, muut talousarvioon merkityt

Sports Sub-committee of the Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto myönsi muut laitosavustukset, yhteensä 249 000 euroa vuodelle 2023 seuraavasti:

Liikunnan laitosavustukset
Avustus 2022
Haettu 2023
Avustus 2023
Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys ry, uimahallitoiminta
84 500
175 000
84 500
Nuorisojääkenttä Oy
80 000
100 000
80 000
Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiö, uimahallitoiminta
84 500
270 000
84 500
Soutuseura SMARK ry
-
44 795
0
Kaikki yhteensä
249 000
589 795
249 000

Soutuseura Smark ry:lle ei myönnetä avustusta.

Helsingin kaupungin liikunnan ja kulttuurin laitosavustuksia myönnetään pääsääntöisesti kaupunkikonsernin laitoksille, joiden kanssa kaupungilla on erityissuhde. Tällaisen erityissuhteen piirissä olevien toimijoiden tulisi olla ensisijaisesti kaupungin omia toimijoita. Helsingin kaupunkikonsernin ohjaukseen kuuluvat yhtiöt, säätiöt, yhdistykset ja muut yhteisöt, joissa kaupungilla on määräysvalta. Kaupunkikonsernin laitosten lisäksi liikunnan laitosavustuksin tuetaan uinnin ja jääurheilun ylläpitokustannuksiltaan kalliimpia erityisolosuhteita. Liikunnan ja kulttuurin laitosavustusten piirissä ei voi olla toimijoita, ilman sellaisia kriteerejä, jotka erottaisivat ne selkeästi muista vastaavista toimijoista Helsingissä.

Ohjeet avustuksen saajille

Yli 40 000 euron avustukset maksetaan 4. erässä eräpäivillä 9.1.2023, 7.3.2023, 7.6.2023 ja 7.9.2023.

Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustushakemusten käsittelyssä, avustusten myöntämisessä ja maksamisessa sekä avustusten käytön valvonnassa noudatetaan Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita. Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin, mikäli avustuksensaaja ei noudata avustusehtoja.

Vuoden 2024 laitosavustuksia haetaan pe 21.4.2023 mennessä kaupungin sähköisen asioinnin kautta (asiointi.hel.fi).

Laitosavustuksen saajien edellytetään Helsingin kaupungin talousarvioesityksen ennustettavuuden parantamiseksi toimittavan avustuksen hakemuksen yhteydessä kolmivuotisen toimintasuunnitelman sekä siihen liittyvän talousarvion.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaupungin sähköiseen avustusjärjestelmään saapui määräaikaan 22.4.2022 mennessä yhteensä 11 laitosavustushakemusta vuodelle 2022. Laitosavustuksia ovat hakeneet: Helsinki Stadion Oy, Jääkenttäsäätiö sr, Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy, Stadion-säätiö sr, Urheiluhallit Oy, Vuosaaren Urheilutalo Oy, Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys ry, Nuorisojääkenttä Oy, Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiö, Soutuseura Smark ry ja Urhea-säätiö sr.

Tässä päätöksessä liikuntajaosto päättää kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa mainittujen muiden laitosavustusten jakamisesta. Nämä laitokset ovat: Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys ry, Nuorisojääkenttä Oy, Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiö ja Soutuseura Smark ry.

Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys ry hakee toiminta-avustusta uimahallin toimintaan. LYK:n uimahalli on avoinna yleisölle tiistaista - torstaihin klo 16.30–21, perjantaisin 18-21 ja lauantaisin 7.30–16.30. Uintihinnat yleisöuinneissa ovat: aikuiset 6,50 euroa (10 kerran sarjalippu 60 euroa), opiskelijat 4,50 euroa (40 euroa), lapset, eläkeläiset, työttömät ja invalidit 4,00 euroa (35 euroa). Vuonna 2021 uimahallissa oli 4 607 käyntikertaa ja vuoden 2022 arvioitu käyntikertamäärä on 6 000 käyntikertaa.

Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön uimahalli sijaitsee Etelä-Haagassa. Uimahalli on auki yleisölle keskiviikosta - perjantaihin klo 16–21 ja lauantaisin klo 9– 16. Uintihinnat yleisöuinneissa ovat: aikuiset 5 euroa (10 kerran sarjalippu 45 euroa), lapset 0–6 vuotta maksuton, lapset 7–16 vuotta sekä eläkeläiset, opiskelijat, varus-/siviilipalvelusmiehet 2,50 euroa (10 kerran sarjalippu 22,50 euroa). Vuonna 2021 uimahallissa oli yhteensä noin 19 000 käyntikertaa ja vuoden 2022 käyntikertamääräksi on arvioitu noin 32 000 sisältäen liikuntaseurojen käytön. (Tämän lisäksi hallia vuokrataan kokonaan uimaseuroille ma klo 17.30–22, ti klo 16–22 ja su klo 7.45–17 sekä to klo 21–22 ja la klo 7.45–9.)

Nuorisojääkenttä Oy ylläpitää Myllypuron jäähallia, joka on nuorisohalli (prime-time-ajat on varattu lapsille ja nuorille). Vuonna 2023 on tarkoitus saattaa valmiiksi huhtikuussa 2022 käyttöönotettu uusi pysäköintialue. Suunnitelman mukaan vesikate uusittaisiin koko halliin vuosina 2024 ja 2025.

Uimahalli- ja jäähallitoiminnan erityinen tuen tarve perustuu näiden tilojen suuriin ylläpitokustannuksiin.

Soutuseura Smark ry hakee laitosavustusta Soutustadionilta vuokraamiensa tilojen maksamiseksi. Soutuseura Smark ry on toiminta- ja tilankäyttöavustuksen piirissä oleva urheiluseura, joka toimii Helsingin kaupungin liikuntapalvelun omistamalla Soutustadionilla.

Lauttasaaren yhteiskoulun uimahalli sekä Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön uimahalli ovat kaupunkilaisille sekä uimaseuratoiminnalle tärkeitä, koska ne täydentävät uimahallitarjontaa alueilla, joilla ei sijaitse kaupungin tai kaupunkikonsernin uimahalleja. Uinti tavoittaa kattavasti eri väestöryhmät ja uimahallit ovat aikuisväestön käytetyimpiä sisäliikuntatiloja. Suomen uimahalleissa kertyy yhteensä noin 29 miljoonaa tuntia liikuntaa vuodessa. Erityisesti uimahalleja käytetään kuntalaisten omatoimiseen vesiliikuntaan. Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan uinnin harrastaminen korostuu vähän liikuntaa harrastavien toiveissa lajina, jota he haluaisivat harrastaa. Uimahallien käyttöasteen arvellaan tutkimusten mukaan vain nousevan tulevaisuudessa. Uimahallit kuuluvat kunnan peruspalveluihin.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 22.9.2021 § 275 luvun 17 mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti.

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 14.12.2021 § 202 toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa, helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävää toimintaa.

Valtiontukiarvioinnit

Avustusta saavien tahojen osalta on tehty valtiontukiarvioinnit.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistys ry:n, Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön sekä Nuorisojääkenttä Oy:n osalta on katsottu, että myönnettävät avustukset käytetään urheilutiloihin liittyviin kustannuksiin. Kyseiset urheilutilat palvelevat ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja tilat eivät todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohdat 196, 197). Avustuksen myöntäminen näille toimijoille ei näin ollen ole omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kyse ei siis ole SEUT 107 (1) artiklan mukaisesta valtiontuesta.

Close

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.09.2022 § 157

06.09.2022 Pöydälle

30.08.2022 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

30.08.2022 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Close

This decision was published on 19.12.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Ask for more info

Ritva Oljakka, suunnittelija, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi