Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen 1.1.2023 alkaen, sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

HEL 2022-013198
More recent handlings
Case 7. / 317 §

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen 1.1.2023 lukien

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto muutti sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkosen virantoimitusvelvollisuutta siten, että hän toimii sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajana 1.1.2023 lukien.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.

Helsingin kaupungin toimialajohtajat nimitetään enintään seitsemän vuoden määräajaksi ja sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkosen toimikausi on alkanut 20.12.2016 ja päättyy 19.12.2023.

Sote-lakikokonaisuuden talouden eriyttämisvaatimusten toteuttamiseksi ja sote-lainsäädännöstä seuraavan tehtäväkokonaisuuden johtamisen selkeyttämiseksi kaupunginvaltuusto päätti 16.3.2022, 62 §, että Helsingin kaupungilla on 1.1.2023 lukien sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Toimiala koostuu nykyisestä sosiaali- ja terveystoimialasta sekä nykyisestä pelastuslaitoksesta. Toimialaa johtaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimintamenot tilinpäätöksessä 2021 olivat 2 516 miljoonaa euroa, pelastuslaitoksen taas 62 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimialalla työskenteli vuonna 2021 noin 15 000 henkilöä ja pelastuslaitoksella noin 750 henkilöä.

Toiminnan uudelleen järjestelyyn liittyvän muutoksen luonteen vuoksi on perusteltua, että sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen tulee johtamaan 1.1.2023 lukien uutta toimialaa, eikä sitä varten perusteta tai julisteta haettavaksi uutta virkaa.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja toimii sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan, sen jaostojen sekä toimialan apulaispormestarin esittelijänä. Toimialajohtaja on toimialaan kuuluvien palvelukokonaisuuksien johtajien sekä toimialan hallintojohtajan esihenkilö. Toimialajohtaja suorittaa kansliapäällikön määräämät tehtävät.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkosta on kuultu virantoimitusvelvollisuuden muutoksesta ja sen perusteista 10.11.2022.

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 15 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää toimialajohtajan virkaan ottamisesta. Kaupunginvaltuusto päättää siten myös toimialajohtajan virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta.

Close

Kaupunginhallitus 21.11.2022 § 812

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto muuttaa sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkosen virantoimitusvelvollisuutta siten, että hän toimii sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajana 1.1.2023 lukien.

Käsittely

Esteelliset: Juha Jolkkonen
Esteellisyyden syy: osallisuusjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 1)

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Helena Wendorf, asiantuntija, työnantajapolitiikka, puhelin: 09 310 23529

helena.wendorf@hel.fi
Close

This decision was published on 14.12.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Helena Wendorf, asiantuntija, työnantajapolitiikka, puhelin: 09 310 23529

helena.wendorf@hel.fi