Henkilötietojen luovutus yhtiöitymistilanteessa DigiHelsinki Oy:lle
Henkilötietojen luovutus DigiHelsinki Oy:lle
Päätös
Henkilöstöjohtaja päätti luovuttaa liitteiden mukaiset henkilötiedot DigiHelsinki Oy:lle.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 1.6.2022, 142 §, kaupunginkanslian digitaalisen perustan nettobudjetoitujen toimintojen siirtämisen liiketoimintaa välittömästi jatkamaan perustettavalle kaupungin kokonaan omistamalle osakeyhtiölle. DigiHelsinki perustettiin 15.7.2022 ja rekisteröitiin kaupparekisteriin 2.8.2022. Yhtiön toiminta alkaa 1.1.2023. Liiketoimintasiirron myötä kaupunginkanslian digitaalisen perustan työntekijät siirtyvät yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.1.2023.
Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 5 luvun 25 § 2 momentin mukaan luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista virkasuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 10 § 2 momentin mukaan luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksen saajalle.
DigiHelsinki Oy on tietopyynnöllä 12.12.2022 (liite 1) pyytänyt kaupunkia luovuttamaan siirtyvän henkilöstön henkilötietoja. Työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseksi Helsingin kaupunki luovuttaa DigiHelsinki Oy:lle siirtyvää henkilöstöä (liite 2) koskevat henkilötiedot (liite 3).
This decision was published on 27.12.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Nina Suursalmi, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 43927