Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla työsuhteisille henkilöille hankintojen tekemisestä 1.1.2023 lukien

HEL 2023-000461
More recent handlings
§ 5

Kulttuuripalvelukokonaisuuden kulttuurin edistäminen -palvelun työsuhteisten henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla

Kulttuurin edistämisen päällikkö

Päätös

Kulttuurin edistämisen päällikkö päätti oikeuttaa liitteessä mainitut työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja viranhaltijan vastuulla 1.1.2023 alkaen. Hankintoja tehtäessä edellytetään, että

-
toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa,
-
toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,
-
hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä työntekijän kohdalla mainittua euromäärää,
-
hankinnasta tehdään tilaus ja
-
hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Tämä päätös kumoaa kulttuurin edistämisen päällikön päätöksen 24.8.2021, § 9.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Kulttuurin edistämispalvelujen tuottamisen varmistamisen ja sujuvuuden kannalta on perusteltua jatkaa käytäntöä, jonka mukaan kulttuurikeskusten johtajilla sekä esihenkilöasemassa olevilla tiimipäälliköillä on tarkoituksenmukaiset hankintavaltuudet.

Voimassa olevat hankintavaltuudet eivät vastaa nykyistä toimintasäännön mukaista organisaatiorakennetta. Liitteenä oleva ehdotus vastaa nykyistä organisaatio- ja vastuurakennetta sekä palvelutuotannon hankintoihin liittyviä valtuuksien tarpeita.

This decision was published on 02.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Veikko Kunnas, kulttuurin edistämisen päällikkö, puhelin: 09 310 37002

veikko.kunnas@hel.fi

Pia Rantanen, lakimies, puhelin: 0404870672

pia.r.rantanen@hel.fi

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Decisionmaker

Veikko Kunnas
kulttuurin edistämisen päällikkö