Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla työsuhteisille henkilöille hankintojen tekemisestä 1.1.2023 lukien

HEL 2023-000461
§ 8
This decisionmaker is no longer active

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnon työsuhteisten työntekijöiden oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla

Hallintojohtaja

Päätös

Vs. hallintojohtaja päättää oikeuttaa jäljempänä mainitut työsuhteessa olevat työntekijät toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja viranhaltijan vastuulla. Hankintoja tehtäessä edellytetään, että

-
toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
-
toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa
-
hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta
-
hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä jäljempänä työntekijän kohdalla mainittua euromäärää
 
 
 
Vakanssi
  yksikkö
Hankinnan
arvo euroa
(alv 0 %)
ei vakanssia
keskitettyjen hyvinvointipalvelujen edistämisen yksikkö
 10 000

Yksikön päällikkö ********** Päätös on voimassa 17.4.2023 alkaen ja 30.4.2024 saakka.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Hankintaoikeuksien määrittelyssä on huomioitu riskienhallintaan ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat. Toimialan talouspalveluyksikkö on puoltanut määriteltyjen hankintaoikeuksien myöntämistä.

This decision was published on 06.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@@hel.fi

Pia Rantanen, lakimies, puhelin: 09 310 31576

pia.p.rantanen@hel.fi

Decisionmaker

Petteri Huurre
vs. hallintojohtaja