Hankesuunnitelma, Nilsiänkatu 6, Stadin AO, Hiusala ja TUVA, korvaavat tilat
Hankesuunnitelman hyväksyminen koskien Stadin ammatti- ja aikuisopiston Savonkadun toimipaikan korvaavien tilojen perusparannusta ja toiminnallisia muutoksia (Vallila, Nilsiänkatu 6)
Päätös
Kaupunginvaltuusto hyväksyi osoitteeseen Nilsiänkatu 6 toteutettavien Stadin ammatti- ja aikuisopiston Savonkadun toimipaikan korvaavien tilojen perusparannuksen ja toiminnallisten muutosten 9.2.2024 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 7 830 brm² ja enimmäishinta arvonlisäverottomana on 17 000 000 euroa joulukuun 2023 kustannustasossa. Enimmäishinta sidotaan rakennuskustannusindeksiin.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankkeen tarpeellisuus
Pasilan Savonkadun alueelle valmistellaan kaavamuutosta ja aluetta tullaan lähivuosina kehittämään, minkä seurauksena Stadin ammatti- ja aikuisopiston hius- ja kauneudenhoitoalan ja tutkintoon valmentavan (TUVA) opetuksen järjestämiselle tarvitaan korvaavat tilat vuoden 2025 loppuun mennessä. Stadin ammatti- ja aikuisopiston hius- ja kauneudenhoito-oppilaitoksen Pasilan toimipiste sijaitsee osoitteessa Savonkatu 4.
Uudet korvaavat tilat toteutetaan kaupungin omistamaan kiinteistöön osoitteeseen Nilsiänkatu 6. Nilsiänkadun tilat ovat vapautuneet aiemmasta Stadin ammatti- ja aikuisopiston käytöstä syksyllä 2023 tiloissa sijainneiden opetustoimintojen siirryttyä muihin toimipisteisiin. Korvaavien tilojen sijoittuminen Vallilan kampukselle tarjoaa toiminnoille synergiaa Konepajan lukion kanssa ja antaa mahdollisuuden kaksoistutkinnon suorittamiseen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 24.10.2023, 245 § hyväksynyt hankkeen tarveselvityksen.
Hankesuunnitelma
Hankesuunnitelma koskee osoitteessa Nilsiänkatu 6 sijaitsevan rakennuksen laajaa teknistä perusparannusta sekä toiminnallisia muutoksia. Rakennukseen tulee tilat Stadin ammatti- ja aikuisopiston hius- ja kauneudenhoitoalan ja tutkintoon valmentavan opetuksen käyttöön.
Hankkeessa toteutetaan monipuoliseen käyttöön soveltuvia teoriaopetustiloja, hius- ja kauneudenhoitoalan harjoitustyösaleja sekä erityinen asiakastyölle varattava tilakokonaisuus ns. yritystilat. Hankkeessa toteutettavat ravintolatilat palvelevat myös Konepajan lukion ja aikuislukion opiskelijoita ja henkilökuntaa.
Oppimistilat suunnitellaan 325 läsnä olevalle opiskelijalle. Opiskelijoiden kokonaismäärä on yhteensä 425 opiskelijaa, josta noin 350 on hius- ja kauneudenalan opiskelijoita ja 75 tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijoita. Tutkinto-opiskelijoista noin kolmannes oppii työelämässä tai muuten oppilaitoksen ulkopuolella. Hius- ja kauneudenhoitoalan opetukseen käytettävien työsalien jakautuminen hiustyölle ja kosmetologityölle varusteltaviin saleihin on suunniteltu yhteistyössä oppilaitoksen henkilöstön kanssa.
Tilahankkeen tavoitteena on turvallinen, terveellinen ja tarkoituksenmukainen oppimisympäristö, jonka monikäyttöiset tilat tukevat sekä oppijoiden että henkilökunnan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, yhteisöllisyyttä tukevaksi oppimisen ympäristöksi.
Hankkeen yhteydessä uusitaan kiinteistön ilmanvaihto, viemärit ja vesijohdot sekä märkätilat, ja parannetaan valaistusta vastaamaan tilojen käyttötarkoitusta. Myös rakennuksen energiatehokkuutta, sisäilmaolosuhteita, akustiikkaa ja esteettömyyttä parannetaan. Vesikatto uusitaan, julkisivuja kunnostetaan ja ikkunat tiivistetään.
Hankkeesta on laadittu 9.2.2024 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön toimialan sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvonnan ja pelastuslaitoksen edustajia, rakennusvalvonnan esteettömyysasiantuntijaa sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.
Hankesuunnitelma on liitteenä 1. Hankesuunnitelman liitteet ovat oheismateriaalissa.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osallistaminen hankkeeseen
Hankkeesta on järjestetty henkilöstölle hankkeen käynnistämistapaaminen 19.9.2023, jossa henkilöstölle on esitelty hankkeen aikataulua, hankeprosessia ja osallistamista. Oppilaitoksessa järjestetyssä tilaisuudessa henkilöstölle on varattu mahdollisuus kysyä ja keskustella hankkeen asiantuntijoiden sekä palvelun edustajien kanssa. Stadin ammatti- ja aikuisopiston henkilökunnan edustajat ovat osallistuneet hankkeen käyttäjäkokouksiin tuoden tilasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Irtokalustamisen suunnitteluun tullaan osallistamaan henkilöstöä ja opiskelijoita.
Hankkeen laajuus
Hankkeen kokonaislaajuus on noin 7 830 brm², 5 775 htm² ja muutosalueen laajuus on noin 4 244 htm².
Rakentamiskustannukset
Hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä enintään 17 000 000 euroa joulukuun 2023 kustannustasossa.
Urakkahinta sidotaan rakennuskustannusindeksiin, koska kaupungin käyttämän tarjoushintaindeksin julkaisu päättyy maaliskuun 2024 loppuun. Tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaan normaalisuhdanteessa enimmäishinta sidotaan tarjoushintaindeksiin. Poikkeustilanteessa voidaan käyttää rakennuskustannusindeksiä.
Tilakustannus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle
Hankesuunnitelman mukainen kokonaisvuokra-arvio kasvatuksen ja
koulutuksen toimialalle on 1 277 404 euroa vuodessa (25,08 euroa/
htm²/kk, josta pääomavuokran osuus on 20,90 euroa/htm²/kk). Neliövuokran perusteena on 4 244 htm².
Vuokralaskelma on hankesuunnitelman teknisenä liitteenä. Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan urakkavaiheen kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.
Hankkeen rahoitus
Talousarvion 2024 liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2024–2033 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu yhteensä 15 milj. euroa vuosille 2024–2025.
Hankkeen tarkentunut rahoitustarve tullaan sisällyttämään vuoden 2025 talousarvion liitteeksi tulevaan talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaan.
Hankkeen toteutus ja aikataulu
Hankkeen toteutus- ja ylläpitovastuut ovat kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelulla.
Rakennustöiden on tarkoitus alkaa elokuussa 2024 ja valmistua marraskuussa 2025. Toiminta tiloissa alkaa tammikuussa 2026.
Väistötilat
Nykyisiä tiloja käytetään hankkeen valmistumiseen saakka, joten väistötiloja ei tarvita.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto sekä opiskelijavaikutusten arviointi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 27.2.2024, 51 § antanut hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon ja todennut, että hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Lausunto on kokonaisuudessaan päätöshistoriassa.
Tilojen toteutuksella varmistetaan nuorille turvallinen ja terveellinen toimintaympäristö. Vallilan alueelle toteutetaan useita kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen tilahankkeita lähivuosina, mikä tukee yksiköiden ja oppilaitosten yhteistyötä ja mahdollistaa
oppijoille monipuolisia opiskelumahdollisuuksia.
Toimivalta
Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää kaupungin hankkeita koskevista hankesuunnitelmista, kun kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 202
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy osoitteeseen Nilsiänkatu 6 toteutettavien Stadin ammatti- ja aikuisopiston Savonkadun toimipaikan korvaavien tilojen perusparannuksen ja toiminnallisten muutosten 9.2.2024 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 7 830 brm² ja enimmäishinta arvonlisäverottomana on 17 000 000 euroa joulukuun 2023 kustannustasossa. Enimmäishinta sidotaan rakennuskustannusindeksiin.
Esittelijä
Lisätiedot
Suvi Rämö, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 07.03.2024 § 23
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle osoitteeseen Nilsiänkatu 6 toteutettavan Stadin ammatti- ja aikuisopiston Savonkadun korvaavien tilojen perusparannushankkeen 9.2.2024 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäishinta arvonlisäverottomana on 17 000 000 euroa joulukuun 2023 kustannustasossa ja muutosalueen laajuus on noin 4244 brm² ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Päivi Halme. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Päivi Halme, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38862
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.02.2024 § 51
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 9.2.2024 päivätystä Stadin ammatti- ja aikuisopiston hius- ja kauneudenhoitoalan korvaavien tilojen hankesuunnitelmasta (liite 1). Kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt hankkeen tarveselvityksen 24.10.2023. Hankesuunnitelma on tarveselvityksen mukainen.
Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.
Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:
Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.
Esittelijä
Lisätiedot
Ulla Manninen, projektiarkkitehti, puhelin: 310 22493
This decision was published on 01.05.2024
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Suvi Rämö, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174