Hankesuunnitelma, toiminnallinen muutos, Siltamäki 4H, Peltokyläntie 4-6, kaupunkiympäristön toimiala
Siltamäki rakennuksen 4H toiminnalliset muutokset, hankesuunnitelman enimmäishinnan korottaminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti korottaa Siltamäki rakennuksen 4H toiminnalliset muutokset hankesuunnitelman enimmäishintaa 454 000 eurolla siten, että hankkeen korotettu enimmäishinta on 1 450 000 euroa arvonlisäverottomana syyskuun 2024 kustannustasossa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Siltamäen rakennuksen 4H toiminnalliset muutokset koskivat palvelutalon tilojen muutosta vastaanotto-, kriisi- ja kuntoutusosastoiksi kehitysvammaisille ja erityisen vaativaa tukea tarvitseville helsinkiläisille, joilla on vammaispalvelun asiakkuus. Muutokset koskivat asiakastilojen päivittämistä erityisen vaativiksi tiloiksi. Toiminta on auki ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä. Asiakastilojen oli oltava erittäin kestävät. Kestävyystekijät on otettava huomioon kaikissa asiakastilojen pintaratkaisuissa. Tietotekniset, kamera- ja henkilöturvajärjestelmät ja lukitukset uusitaan. Piha-alueen muutokset koskivat pihan muokkausta asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi.
Hyväksytty hankesuunnitelma päivätty tilapäällikkö, 14.3.2024, 9§
Päätöksen mukainen hankkeen enimmäishinta oli 996 000 euroa arvonlisäverottomana maaliskuun 2024 kustannustasossa.
Kustannusmuutokset ja niiden syyt
- Suunnitelmien päivitykset 40 640 euroa.
Hankkeen työmaa-aikana esille tulleet merkittävät lisä- ja muutostyöt:
- Kulunvalvonnan suunnitelmapäivityksistä aiheutuneet muutokset 145 000 euroa,
- sähkötyöt 125 000 euroa, suunnittelusta johtuvat lisäkaapeloinnit, kameravalvonnan lisäykset, av-laitteiden hankinta ja asennukset,
- putkityöt 16 100 euroa,
- iv-työt 55 000 euroa, palosuunnittelun muutokset mm. palopellit,
- vanhojen palokatkojen korjauksia 15 000 euroa,
- työmaan toimintakustannukset: 1 kk lisäaika, käyttäjän turvallisuusohjeista johtuvat mm. törmäys- ja patterisuojia, wc-istuimien mallimuutokset, sekä käyttäjän muutoksena aistihuone, yhteensä 130 000 euroa.
Hankkeen kustannukset
Hankkeen enimmäishinnan korotuksen jälkeen hankkeen uusi urakkavaiheen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 450 000 euroa. Kustannustasona on käytetty indeksiä syyskuu 2024. Kustannukset ovat arvonlisäverottomana 1209 euroa/brm².
Tilakustannus käyttäjälle
Toiminnallisista muutoksista aiheutuva pääoma- eli lisävuokra uuden vuokramallin mukaisesti 10 vuoden poistoajalle on 13 669 €/kk eli noin 14,77 €/m²/kk. Nykyinen ylläpitokustannukset sisältävä sisäinen kokonaisvuokra on 18 111 €/kk eli noin 19,56 €/m²/kk. Tilan sopimuksen mukainen vuokra-ala on 925,5 m².
Kokonaisvuokra investoinnin 10 vuoden poistoaikana on noin 34,33 €/m²/kk, jonka jälkeen sisäinen vuokra palautuu nykyisen 19,56 €/m²/kk tasolle.
Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan hankkeen toteutuneiden kustannusten mukaan ja ylläpitovuokra valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi. Kaikki sisäiset vuokrat on ilmoitettu nykyisessä tasossa ja sidottu indeksiin vuokramallin mukaisesti.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala on hyväksynyt 7.11.2024 kustannusvaikutuksen.
Rahoitus
Hanke rahoitetaan talousarvion talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman alakohdalle 8 02 02 06 osoitetuista kohdentamattomista korjausmäärärahoista.
Toimivalta
Hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, tilahankkeita koskevien hanke- ja muiden suunnitelmien hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella.
Kaupunginhallituksen päätöksen 18.9.2017 § 865 mukaan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen hyväksyy lautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymän tarveselvityksen perusteella tilahankkeita koskevat hanke- ja muut suunnitelmat, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala 7.11.2024
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala 2.4.2024
Kaupunkiympäristön toimiala Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus Tilat -palvelu Tilapäällikkö 14.03.2024 § 9
This decision was published on 02.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Risto Vuorio, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 20488
Sonja Liljeblad, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 38472