Toimivallan siirtäminen kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalla Vuosaaren nuoristyöyksikön vastuuohjaajalle hankinta-asioissa 1.4.2024-30.6.2024

HEL 2024-004525
More recent handlings
§ 3

Toimivallan siirtäminen kulttuuri ja vapaa-aika toimialalla itäisen alueen Vuosaaren nuorisotyöyksikön työntekijälle, hankintaoikeus

Nuorisotyön aluepäällikkö

Päätös

Itäisen aluepäällikkö päätti myöntää hankintaoikeuden Vuosaaren nuorisotyöyksikön nuorisotyöntekijälle 1.4.- 30.6.2024 edellyttäen että,

toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa,

- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,

- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä mainittua euromäärää,

- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Työntekijä: Bong Kiia, vastuuohjaaja, vakanssinumero 47127
Hankintaraja 3000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön (§22.9.2021 § 275): n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

This decision was published on 28.03.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Riitta Jarva, toimistosihteeri, puhelin: 09 310 71253

riitta.jarva@hel.fi

Decisionmaker

Katri Kairimo
nuorisotyön aluepäällikkö