Hankesuunnitelma, Itäkeskuksen sähkönsyöttöaseman peruskorjaus, hankesuunnitelman korottaminen, liikenneliikelaitos
Itäkeskuksen sähkönsyöttöaseman saneerauksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korotus
Esitys
Johtokunta esitti kaupunginhallitukselle Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöaseman saneerauksen hankesuunnitelman hyväksymistä niin, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta yhteensä sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankintojen aikaiset lisä- ja muutostyöt on 8.771.000 euroa kustannustasossa maaliskuu 2024.
Johtokunta valtuutti liikenneliikelaitoksen (HKL) toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöaseman saneerauksella ja modernisoinnilla parannetaan Helsingin metrojärjestelmän luotettavuutta ja häiriönsietokykyä.
Hankkeen kustannukset ovat nousseet ja toteutusaika venynyt useista eri syistä. Hankesuunnitelman korottaminen on tarkoituksenmukaista jo käynnissä olevien toimenpiteiden loppuunsaattamiseksi.
Hankkeen strategiasidonnaisuus
Helsingin kaupunkistrategiassa 2021–2025 todetaan, että älykkäät liikenneratkaisut ovat sujuvan arjen perusta, tiivistyvän kaupungin liikennejärjestelmän riittävä kapasiteetti ja toimivuus varmistetaan suunnittelemalla kaikki kulkumuodot ja huomioimalla niiden kytkeytyminen toisiinsa. Päätösehdotus tukee tätä kaupunkistrategian tavoitetta ja on näin strategian mukainen.
Liittyvät päätökset
Kaupunginhallitus hyväksyi 15.11.2021, 859 §, Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöaseman perusparannuksen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta yhteensä sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankintojen aikaiset lisä- ja muutostyöt ovat enintään 6.710.000 euroa lokakuun 2021 kustannustasossa.
Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet
Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöasema on yli 30 vuotta vanha ja siten tulossa käyttöikänsä päähän. Vanhoihin laitteistoihin on hyvin haastavaa saada varaosia. Sähkönsyöttöasema on rakennettu ennen Vuosaaren haaran rakentamista ja siten aseman syötöt Vuosaareen suuntaan eivät vastaa tämän hetken liikennöintimääriä.
Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöasemaa lähimmät sähkönsyöttöasemat sijaitsevat Siilitien ja Kontulan metroasemien läheisyydessä. Sähkönsyöttöasema palvelee sekä Itäkeskuksessa haarautuvaa linjarataa että metrovarikolta tulevia syöttöraiteita. Sähkönsyöttöaseman vikaantumisella olisi vaikutuksia metron liikennöintiin. Modernisoinnin myötä parannetaan sähkönsyöttöaseman kunnossapidettävyyttä. Perusparannuksen yhteydessä uusitaan myös sähkönsyöttöaseman läheisyydessä sijaitsevat erotinkojeistot, jotka sijoitetaan rataolosuhteilta suojattuihin uusin tiloihin.
Hankkeen toteuttaminen
Alkuperäisen aikataulun mukaan syöttöaseman tuli olla käytössä vuoden 2023 loppuun mennessä, mutta prosessilaitetoimituksessa ja ratakaapeloinnissa ilmaantuneiden viiveiden johdosta hankkeen arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.
Hanke toteutetaan siten, ettei metroliikenteelle aiheudu katkoja. Kriittisiä käyttöönotto- ja kytkentätöitä suoritetaan öisin, kun linjaliikenne on tauolla.
Muutokset alkuperäiseen hankesuunnitelmaan
Projektin laajuuteen ei ole tullut merkittäviä muutoksia.
Hankesuunnitelman korotustarve johtuu pääosin seuraavista tekijöistä:
- Prosessilaitteiston muuttunut hinta
- Sähkökaapelireittien muutokset
- Rakennusurakan tarkennukset
- Alkuperäisen sähköurakoitsijan konkurssi
- Aikatauluviiveet
Prosessilaitteiston hinta-arvio perustui aiempiin sähkönsyöttöasemien saneerauksiin, mutta laitteistojen hinnat ovat nousseet ennakoitua voimakkaammin alkuperäisen hankesuunnitelman hyväksymishetken jälkeen. Prosessilaitteistojen toimitusaika osoittautui myös huomattavasti pidemmäksi kuin oli arvioitu, mikä on osaltaan johtanut hankkeen toteutusajan venymiseen.
Kaapelireitit ovat Itäkeskuksen tunnelialueella haasteelliset, jotka johtivat uusien reittien tekoon ja kustannusten nousuun. Myös kaapelireittien osalta alkuperäinen kustannusarvio oli laadittu muiden sähkönsyöttöasemahankkeiden pohjalta ja ei ottanut täysin tämän kohteen erityispiirteitä huomioon. Asennustyöt kohteessa vaativat mm. poikkeuksellisia telinerakenteita.
Rakennusurakkaa jouduttiin hankkeen aikana tarkentamaan, sillä rata-alueen kulkureitit jouduttiin suunnitellusta poiketen toteuttamaan sähkönsyöttöaseman perusparantamishankkeen yhteydessä Itäkeskuksen bussiterminaalin paikalle suunnitellun Punos-hankkeen peruunnuttua alkuvuodesta 2023. Kustannukset lisääntyivät myös alkuperäisen sähköurakoitsijan konkurssin johdosta.
Alkuperäisestä hankkeen enimmäishinta-arviosta puuttuivat myös sähkönsyöttöasematontin maanvuokra työmaan ajalta.
Uusi kustannusarvio ja kustannusten ylitys
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 8.771.000 euroa (alv 0 %) maaliskuun 2024 kustannustasossa.
Hankkeen kustannustason (esityksen mukaisesti maaliskuu 2024) seurannassa käytetään rakennuskustannusindeksiä (2015=100, 3/2024=122,1). Rakennuskustannusindeksin muutos lokakuun 2021 ja maaliskuun 2024 välisenä aikana oli n. 7,96 %. Indeksikorjattuna alkuperäinen hankesuunnitelman enimmäishinta maaliskuun 2024 hintatasoon olisi 7.244.000 euroa, mutta tämä ei riittänyt kattamaan kustannusten nousua. Hankkeen enimmäishintaa esitetään siten korotettavaksi 1.527.000 eurolla, jotta edellä mainitut kustannuksia kasvattaneet tekijät tulevat huomioiduiksi ja hanke saatettua loppuun.
Hankesuunnitelman enimmäishinnan korotus jakautuu seuraavasti:
Rakennusurakka | 455.000 eur |
Sähköurakka | 91.000 eur |
Prosessilaitteet | 629.500 eur |
Tunnelialueen kaapelireitit | 465.000 eur |
Työmaa-aikaiset maanvuokrat | 60.000 eur |
Projektipäällikön rakennuttajan, suunnittelun ja valvonnan kustannukset | 50.000 eur |
Näiden lisäksi hankkeen enimmäishintaan on sisällytetty n. 4 % riskivaraus.
Hankkeeseen on käytetty maaliskuuhun 2024 mennessä 5.837.566,45 euroa.
Vuoden 2024 aikana hankkeen kustannukset tulevat olemaan noin 3.329.000 euroa. Hanke on mahdollista toteuttaa HKL:n vuoden 2024 talousarvion puitteissa.
Hankkeen vaikutukset käyttötalouteen
Hanke aiheuttaa 25 vuoden poistoajalla tasapoistoina 350.840 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin.
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) perussopimuksen perusteella 50 % investoinnin poistoista (175.420 euroa/vuosi) ja 50 % laskennallisista korkomenoista (25 vuoden aikana yhteensä 2.800.000 euroa, laskentakorko 5 %) voidaan laskuttaa HSL:ltä. HKL palauttaa HSL:ltä laskuttamansa 50 % laskennallisen korkomenon ns. infran korkotulona kaupungille.
Loppuosa poistoista (175.420 euroa vuodessa) ja investoinnin rahoittamisesta aiheutuvat todelliset 5.300.000 euron korkokulut laina-aikana (korkokanta 4 % ja laina-aika 25 vuotta) jäävät kaupungin liikenneliikelaitoksen infratukena maksettavaksi. Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöaseman saneerauksen vaikutus HKL:lle maksettavaan kaupungin tukeen on keskimäärin 300.000 euroa vuodessa.
Lisäksi osa HSL:ltä laskutettavasta 50 % poisto-osuudesta ja 50 % laskennallisesta korosta kiertyy vuosittain käytön mukaisesti kaupungin maksettavaksi HSL:n maksuosuuden kautta; noin 50 % poisto-osuudesta ja laskennallisesta korosta katetaan lipputuloilla ja loppuosa kohdistuu kuntaosuuteen. Itäkeskuksen metron sähkönsyöttöaseman saneerauksen HKL:n osuuden kokonaisvaikutus Helsingin kaupungin käyttötalouteen arvioidaan olevan keskimäärin 400.000 euroa vuodessa (HSL:n maksuosuus ja HKL:n saama kaupungin tuki yhteensä).
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.
Kaupunginhallituksen vahvistamien hyväksymisrajojen mukaan HKL:n johtokunta päättää alle 5 milj. euron hankkeista.
Hankkeen arvonlisäverottoman kustannusarvion ollessa 8.771.000 euroa, HKL:n johtokunta voi esittää hankesuunnitelman hyväksymistä kaupunginhallitukselle.
This decision was published on 10.05.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277