Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla työsuhteessa oleville henkilöille hankintojen tekemisestä

HEL 2017-006830
More recent handlings
§ 2
This decisionmaker is no longer active

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnossa olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti oikeuttaa liitteessä 1 olevat työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja ja/tai heille myönnetyllä luottokortilla 1.6.2017 lähtien edellyttäen, että

  • toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä työntekijän kohdalla mainittua euromäärää
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti 22.5.2017 (§ 101) siirtää hankintojen toimivaltaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtajalle 150 000 euroon saakka koko toimialalle.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (22.6.2016, § 196) hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

This decision was published on 26.06.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Paula Mantila, liikuntajohtajan sihteeri, puhelin: 09 310 87721

paula.mantila@hel.fi

Decisionmaker

Kirsti Laine-Hendolin
hallintojohtaja