Lausunto tarkastuslautakunnalle tarkastusjohtajan viran täyttämistä koskevassa asiassa
Lausunto tarkastuslautakunnalle tarkastusjohtajan viran täyttämistä koskevassa asiassa
Lausunto
Kaupunginhallitus totesi lausuntonaan tarkastuslautakunnalle, että hakijoista parhaat edellytykset tarkastusjohtajan viran menestyksekkääseen hoitamiseen on arviointipäällikkö Timo Terävällä.
Tehtävän kuvaus
Tarkastusjohtajan tehtävänä on johtaa Helsingin kaupungin tarkastusviraston toimintaa. Johtavana viranhaltijana tarkastusjohtajan tehtävänä on suunnitella, seurata ja valvoa tarkastusviraston toimintaa sekä vastata sen tuloksellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Tarkastusjohtajan tehtävänä on myös viraston strateginen ohjaus sekä suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuuden kehittäminen ja ylläpito. Tarkastusjohtaja toimii tarkastuslautakunnan esittelijänä.
Hallintosäännön 23 luvun 1 §:n mukaan tarkastusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta johtamis- ja tarkastustehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Perustuslain mukaiset yleiset virkanimitysperusteet ovat kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Edellä mainittujen muodollisten vaatimusten lisäksi tarkastusjohtajan tehtävässä edellytetään suuren kuntaorganisaation toiminnan vankkaa tuntemusta, syvällistä julkisen hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin asiantuntijuutta, perehtyneisyyttä julkishallinnon ja -talouden tilintarkastusjärjestelmään sekä kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Lisäksi edellytetään hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tehdä yhteistyötä kaupungin sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Kansainvälinen yhteistyö edellyttää myös sujuvaa englannin kielen taitoa ja kykyä toimia oman alan kansainvälisissä verkostoissa.
Hakijat
Virkaa haki hakuajan kuluessa kahdeksan henkilöä. Heistä kuusi kutsuttiin haastatteluun ja haastatelluista kolme henkilöarviointiin. Yksi haastatelluista peruutti sittemmin hakemuksensa. Hakijaluettelo on liitteenä 1. Haastateltujen hakijoiden osalta kaupunginhallitus toteaa seuraavaa.
Hakija 2, ********** on suorittanut Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut Institute of Internal Auditors -oppilaitoksessa riskienhallinnan varmentajan tutkinnon sekä itsearviointien ohjaajatutkinnon. ********** on toiminut vuodesta 2011 luottamus- ja sivutoimisissa tehtävissä muun muassa Tekesin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana. Aiemmin hän on toiminut tarkastusjohtajana Ruukki Group Plc:ssä sekä tarkastusalan johtamistehtävissä muun muassa Ernst & Young Oy:ssä, KPMG Wideri Oy:ssä ja Osuuspankkikeskuksessa. ********** vahvuutena on monipuolinen kokemus tarkastustoiminnasta. Hänellä on kokemusta työskentelystä laajoissa kokonaisuuksissa ja kokemus kansainvälisesti toimivissa yrityksissä on tuonut hänelle monipuoliset verkostot. Hänen kokemuksensa arviointityöstä on kuitenkin vähäisempää, eikä hänellä ei ole suoraa kokemusta julkishallinnon ja -talouden tarkastuksesta ja arvioinnista. Hänellä ei ole kokemusta työskentelystä luottamushenkilöiden kanssa.
Hakija 4, ********** on suorittanut Lapin yliopistossa hallintotieteen tohtorin tutkinnon ja hänelle on myönnetty Lapin yliopistosta dosentin arvo. Lisäksi hän on valmistunut muutosjohtamisen maisteriksi Pariisin kauppakorkeakoulun (HEC Paris) ja Oxfordin yliopiston Said Business Schoolin muutosjohtamisen ohjelmasta. Hän on suorittanut MBA-tutkinnon Jyväskylän yliopistossa. ********** on toiminut vuodesta 2013 lähtien Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran hallintojohtajan virassa. Aiemmin hän on toiminut johtamistehtävissä muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa ja nuorisoasiainkeskuksessa. ********** vahvuutena on kaupungin johtamisjärjestelmän tuntemus sekä kokemus johtamistyöstä kaupungin organisaatioissa. Hän on verkostoitunut kattavasti toimiessaan kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Hänellä ei ole kokemusta julkisen talouden tarkastustyöstä eikä kokemusta työskentelystä julkisen talouden tilintarkastusjärjestelmän parissa. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.
Hakija 5, ********** on suorittanut Lapin yliopistossa hallintotieteiden tohtorin tutkinnon ja hänelle on myönnetty Lapin yliopistosta dosentin arvo. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon. ********** on toiminut vuodesta 2017 lähtien Jyväskylän kaupunginreviisorina. Aiemmin hän on toiminut Rovaniemen tarkastuspäällikkönä ja kehittämispäällikkönä, sekä yliopistonlehtorina ja yliassistenttina Lapin yliopistossa. ********** vahvuutena on kokemus julkisen hallinnon tarkastus- ja arviointitehtävistä ja yleisesti toimimisesta kunnallishallinnossa. Hänellä on myös monipuolista kokemusta verkostojen johtamisesta, mutta hänen kokemuksensa suorasta esimiestyöstä ja organisaation johtajana toimimisesta on lyhyt. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.
Hakija 6, Timo Terävä, on valmistunut Vaasan yliopistosta hallintotieteen maisteriksi. Hän on suorittanut Helsingin kaupungin Aalto-yliopiston executive MBA-tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon sekä Oiva Akatemian esimies- ja controller-valmennukset. Terävä on hoitanut 1.1.2018 alkaen väliaikaisena Helsingin kaupungin tarkastusjohtajan avointa virkaa. Vakinaisessa virassaan tarkastusviraston arviointipäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin hän on toiminut tarkastusviraston kaupunkitarkastajana sekä verotarkastajana Uudenmaan verovirastossa. Terävän vahvuutena on hänen vankka kokemuksensa Helsingin kaupungin arviointi- ja tarkastustehtävistä. Johtoryhmän jäsenenä, tarkastuslautakunnan sihteerinä ja viraston ARVI-ryhmän puheenjohtajana hänellä on hyvä käsitys tarkastusviraston toimintakentästä sekä kokemusta johtamis- ja esimiestehtävistä virastossa. Hänellä on perusteltuja näkemyksiä Helsingin arviointi- ja tarkastustoiminnan kehittämisen suuntaviivoista. Hänen kansainvälinen verkostoitumisensa on vähäisempää kuin muilla hakijoilla. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.
Hakija 7, ********** on suorittanut Helsingin yliopistossa valtiotieteiden tohtorin tutkinnon. Hän on lisäksi suorittanut JHTT-koulutusohjelman opintojaksoja sekä Oiva Akatemian esimiesvalmennuksia. ********** on toiminut vuodesta 2016 lähtien johtavana tuloksellisuustarkastajana Helsingin kaupungin tarkastusvirastossa. Aiemmin hän on toiminut kaupunkitarkastajana sekä johtavana tuloksellisuustarkastajana ja ylitarkastajana Valtiontalouden tarkastusvirastossa. ********** vahvuutena on hyvä kokemus tarkastus- ja arviointityöstä tarkastusvirastossa. Hänellä on hyviä näkemyksiä tarkastusviraston toimintaan ja näyttöjä kyvystä edistää uudenlaisia toimintatapoja ja tehdä yhteistyötä verkostoissa. Hänellä ei ole käytännön kokemusta työskentelystä suorassa esimiestyössä ja roolin ottamisesta organisaation johtajana.
Arviointi
Kaikki edellä mainitut hakijat täyttävät viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset. Heillä on tehtävän edellyttämät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ja riittävä käytännön kielitaito tehtävän hoitamiseksi.
Haastattelujen ja henkilöarviointien perusteella on arvioitava, että hakijalla 6, Timo Terävä, on vankan käytännön kokemuksensa ja perusteellisten ja hyvin jäsenneltyjen kehittämisnäkemystensä sekä johtamisvalmiuksiensa johdosta muita hakijoita paremmat edellytykset johtaa tarkastusviraston toimintaa menestyksekkäästi.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Tarkastusjohtajan virkaan ottamisesta päättää hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 14 momentin mukaan kaupunginvaltuusto. Esityksen tarkastusjohtajan valinnasta kaupunginvaltuustolle tekee hallintosäännön 13 luvun 1 §:n 12 momentin mukaan tarkastuslautakunta, kuultuaan asiassa ensin kaupunginhallitusta. Kaupunginhallituksen kuuleminen tapahtuu tämän lausunnon muodossa.
Lausunnon tarkoitus on arvioida tarkastusjohtajan virkaa hakeneiden kokemusta ja osaamista kaupungin yleishallinnolliselle johtamis- ja esimiestyölle asetettujen vaatimusten ja tarkastus- ja arviointitoiminnan menestyksekkään johtamisen näkökulmista.
Hakijoita haastattelivat tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Dan Koivulaakso, kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, johtava henkilöstöasiantuntija Riitta Hellman kaupunginkanslian henkilöstöosastolta ja rekrytointikonsultti, psykologi Anu Säilä-Kiukas Psycon Oy:stä. Henkilöarvioinnit suoritti Psycon Oy.
Kaupunginhallituksen jäsenillä on mahdollisuus tutustua esitykseen liittyviin hakemuksiin ja niistä laadittuun yhteenvetoon sekä henkilöarviointiraportteihin ennen kokousta ja kokouksen aikana. Tutustumista varten voi ottaa yhteyttä kirjaamoon kokouspäivän aamuun saakka ja kokouspäivän aamusta alkaen toimielimen sihteeriin. Oheismateriaaliin liittyviin sisällöllisiin kysymyksiin vastaa lisätiedonantaja.
This decision was published on 05.03.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Riitta Hellman, rekrytointipäällikkö, puhelin: 09 310 32950