Lausunto tarkastuslautakunnalle tarkastusjohtajan viran täyttämistä koskevassa asiassa

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2017-013147
More recent handlings
Case 3. / 23 §

Tarkastuslautakunnan esitys kaupunginvaltuustolle tarkastusjohtajan valinnasta

Audit Committee

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää valita HM, JHTT Timo Terävän tarkastusjohtajan virkaan 1.6.2018 lukien.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Timo Terävä ja Minna Tiili eivät esteellisinä osallistuneet asian käsittelyyn eivätkä olleet läsnä sitä käsiteltäessä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Asian esittelee tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Hallintosäännön 19 luvun 1 §:n 6 momentin mukaan hallintosäännössä määrätyn esittelijän, muun viranhaltijan, jolle esittelytehtävä on siirretty tai määrätty ja edellä mainittujen viranhaltijoiden sijaisten ollessa esteellisiä tai estyneitä, asian esittelijänä toimii toimielimen puheenjohtaja.

Kaupunginhallitus on 23.10.2017 § 951 todennut tarkastusjohtaja Pirjo Hakanpään virkasuhteen päättyväksi 1.1.2018 lukien ja kehottanut käynnistämään viran täyttämiseksi julkisen hakumenettelyn.

Tarkastusjohtajan virka on ollut julkisesti haettavana 1.–18.12.2017. Hakuilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa 3.12.2017. Lehti-ilmoitusten lisäksi hakuilmoitus oli esillä kaupungin eRekry-palvelussa sekä te-palvelut.fi-, oikotie.fi- ja kuntalehti.fi-palveluissa.

Tarkastusjohtajan virkaan ottamisesta päättää hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 1 momentin 14 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto. Esityksen tarkastusjohtajan valinnasta kaupunginvaltuustolle tekee hallintosäännön 13 luvun 1 §:n 2 momentin 12 kohdan mukaan tarkastuslautakunta, kaupunginhallituksen annettua hakijoista lausuntonsa.

Kaupunginhallitus on antanut tarkastuslautakunnalle lausuntonsa 26.2.2018. Kaupunginhallituksen lausunnon tarkoituksena oli arvioida tarkastusjohtajan virkaa hakeneiden kokemusta ja osaamista kaupungin yleishallinnolliselle johtamis- ja esimiestyölle asetettujen vaatimusten sekä tarkastus- ja arviointitoiminnan menestyksekkään johtamisen näkökulmista.

Tarkastusjohtajan tehtävänä on johtaa Helsingin kaupungin tarkastusviraston toimintaa. Johtavana viranhaltijana tarkastusjohtajan tehtävänä on suunnitella, seurata ja valvoa tarkastusviraston toimintaa sekä vastata sen tuloksellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Tarkastusjohtajan tehtävänä on myös viraston strateginen ohjaus sekä suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuuden kehittäminen ja ylläpito. Tarkastusjohtaja toimii tarkastuslautakunnan esittelijänä.

Hallintosäännön 23 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tarkastusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta johtamis- ja tarkastustehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Perustuslain mukaiset yleiset virkanimitysperusteet ovat kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto.

Edellä mainittujen muodollisten vaatimusten lisäksi ilmoitettiin edellytettävän suuren kuntaorganisaation toiminnan vankkaa tuntemusta, syvällistä julkisen hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin asiantuntijuutta, perehtyneisyyttä julkishallinnon ja -talouden tilintarkastusjärjestelmään sekä kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Lisäksi edellytetään hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tehdä yhteistyötä kaupungin sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Kansainvälinen yhteistyö edellyttää myös sujuvaa englannin kielen taitoa ja kykyä toimia oman alan kansainvälisissä verkostoissa.

Mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös tällaisen henkilön osalta ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Kaupunginhallituksen 26.2.2018 tarkastuslautakunnalle antama lausunto

Hakijat

Virkaa haki hakuajan kuluessa kahdeksan henkilöä. Heistä kuusi kutsuttiin haastatteluun ja haastatelluista kolme henkilöarviointiin. Yksi haastatelluista peruutti sittemmin hakemuksensa. Hakijaluettelo on liitteenä 1.

Hakijoita haastattelivat tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Dan Koivulaakso, kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, johtava henkilöstöasiantuntija Riitta Hellman kaupunginkanslian henkilöstöosastolta ja rekrytointikonsultti, psykologi Anu Säilä-Kiukas Psycon Oy:stä. Henkilöarvioinnit suoritti Psycon Oy.

Haastateltujen hakijoiden osalta kaupunginhallitus totesi seuraavaa.

Hakija 2, ********** on suorittanut Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut Institute of Internal Auditors -oppilaitoksessa riskienhallinnan varmentajan tutkinnon sekä itsearviointien ohjaajatutkinnon. ********** on toiminut vuodesta 2011 luottamus- ja sivutoimisissa tehtävissä muun muassa Tekesin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana. Aiemmin hän on toiminut tarkastusjohtajana Ruukki Group Plc:ssä sekä tarkastusalan johtamistehtävissä muun muassa Ernst & Young Oy:ssä, KPMG Wideri Oy:ssä ja Osuuspankkikeskuksessa. ********** vahvuutena on monipuolinen kokemus tarkastustoiminnasta. Hänellä on kokemusta työskentelystä laajoissa kokonaisuuksissa ja kokemus kansainvälisesti toimivissa yrityksissä on tuonut hänelle monipuoliset verkostot. Hänen kokemuksensa arviointityöstä on kuitenkin vähäisempää, eikä hänellä ei ole suoraa kokemusta julkishallinnon ja -talouden tarkastuksesta ja arvioinnista. Hänellä ei ole kokemusta työskentelystä luottamushenkilöiden kanssa.

Hakija 4, ********** on suorittanut Lapin yliopistossa hallintotieteen tohtorin tutkinnon ja hänelle on myönnetty Lapin yliopistosta dosentin arvo. Lisäksi hän on valmistunut muutosjohtamisen maisteriksi Pariisin kauppakorkeakoulun (HEC Paris) ja Oxfordin yliopiston Said Business Schoolin muutosjohtamisen ohjelmasta. Hän on suorittanut MBA-tutkinnon Jyväskylän yliopistossa. ********** on toiminut vuodesta 2013 lähtien Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran hallintojohtajan virassa. Aiemmin hän on toiminut johtamistehtävissä muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa ja nuorisoasiainkeskuksessa. ********** vahvuutena on kaupungin johtamisjärjestelmän tuntemus sekä kokemus johtamistyöstä kaupungin organisaatioissa. Hän on verkostoitunut kattavasti toimiessaan kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Hänellä ei ole kokemusta julkisen talouden tarkastustyöstä eikä kokemusta työskentelystä julkisen talouden tilintarkastusjärjestelmän parissa. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.

Hakija 5, ********** on suorittanut Lapin yliopistossa hallintotieteiden tohtorin tutkinnon ja hänelle on myönnetty Lapin yliopistosta dosentin arvo. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon. ********** on toiminut vuodesta 2017 lähtien Jyväskylän kaupunginreviisorina. Aiemmin hän on toiminut Rovaniemen tarkastuspäällikkönä ja kehittämispäällikkönä, sekä yliopistonlehtorina ja yliassistenttina Lapin yliopistossa. ********** vahvuutena on kokemus julkisen hallinnon tarkastus- ja arviointitehtävistä ja yleisesti toimimisesta kunnallishallinnossa. Hänellä on myös monipuolista kokemusta verkostojen johtamisesta, mutta hänen kokemuksensa suorasta esimiestyöstä ja organisaation johtajana toimimisesta on lyhyt. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.

Hakija 6, Timo Terävä, on valmistunut Vaasan yliopistosta hallintotieteen maisteriksi. Hän on suorittanut Helsingin kaupungin Aalto-yliopiston executive MBA-tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon sekä Oiva Akatemian esimies- ja controller-valmennukset. Terävä on hoitanut 1.1.2018 alkaen väliaikaisena Helsingin kaupungin tarkastusjohtajan avointa virkaa. Vakinaisessa virassaan tarkastusviraston arviointipäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin hän on toiminut tarkastusviraston kaupunkitarkastajana sekä verotarkastajana Uudenmaan verovirastossa. Terävän vahvuutena on hänen vankka kokemuksensa Helsingin kaupungin arviointi- ja tarkastustehtävistä. Johtoryhmän jäsenenä, tarkastuslautakunnan sihteerinä ja viraston ARVI-ryhmän puheenjohtajana hänellä on hyvä käsitys tarkastusviraston toimintakentästä sekä kokemusta johtamis- ja esimiestehtävistä virastossa. Hänellä on perusteltuja näkemyksiä Helsingin arviointi- ja tarkastustoiminnan kehittämisen suuntaviivoista. Hänen kansainvälinen verkostoitumisensa on vähäisempää kuin muilla hakijoilla. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.

Hakija 7, ********** on suorittanut Helsingin yliopistossa valtiotieteiden tohtorin tutkinnon. Hän on lisäksi suorittanut JHTT-koulutusohjelman opintojaksoja sekä Oiva Akatemian esimiesvalmennuksia. ********** on toiminut vuodesta 2016 lähtien johtavana tuloksellisuustarkastajana Helsingin kaupungin tarkastusvirastossa. Aiemmin hän on toiminut kaupunkitarkastajana sekä johtavana tuloksellisuustarkastajana ja ylitarkastajana Valtiontalouden tarkastusvirastossa. ********** vahvuutena on hyvä kokemus tarkastus- ja arviointityöstä tarkastusvirastossa. Hänellä on hyviä näkemyksiä tarkastusviraston toimintaan ja näyttöjä kyvystä edistää uudenlaisia toimintatapoja ja tehdä yhteistyötä verkostoissa. Hänellä ei ole käytännön kokemusta työskentelystä suorassa esimiestyössä ja roolin ottamisesta organisaation johtajana.

Arviointi

Kaikki edellä mainitut hakijat täyttävät viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset. Heillä on tehtävän edellyttämät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ja riittävä käytännön kielitaito tehtävän hoitamiseksi.

Haastattelujen ja henkilöarviointien perusteella on arvioitava, että hakijalla 6, Timo Terävä, on vankan käytännön kokemuksensa ja perusteellisten ja hyvin jäsenneltyjen kehittämisnäkemystensä sekä johtamisvalmiuksiensa johdosta muita hakijoita paremmat edellytykset johtaa tarkastusviraston toimintaa menestyksekkäästi.

Tarkastuslautakunnan arviointi

Tarkastuslautakunta on 22.1.2018 haastatellut kolme henkilöarviointiin edennyttä hakijaa.

Tarkastuslautakunnan jäsenillä on mahdollisuus tutustua esitykseen liittyviin hakemuksiin ja niistä laadittuun yhteenvetoon sekä henkilöarviointiraportteihin tunnin ajan ennen kokouksen alkua ja kokouksen aikana.

Tarkastuslautakunta katsoo hakijoiden työkokemuksen, koulutuksen, haastattelun ja henkilöarviointien perusteella, että hakijoista Timo Terävä täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimusten lisäksi ilmoitetut edellytykset ja soveltuu tarkastusjohtajan tehtävään parhaiten.

Close

Kaupunginhallitus 26.02.2018 § 105

Lausunto

Kaupunginhallitus totesi lausuntonaan tarkastuslautakunnalle, että hakijoista parhaat edellytykset tarkastusjohtajan viran menestyksekkääseen hoitamiseen on arviointipäällikkö Timo Terävällä.

Tehtävän kuvaus

Tarkastusjohtajan tehtävänä on johtaa Helsingin kaupungin tarkastusviraston toimintaa. Johtavana viranhaltijana tarkastusjohtajan tehtävänä on suunnitella, seurata ja valvoa tarkastusviraston toimintaa sekä vastata sen tuloksellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Tarkastusjohtajan tehtävänä on myös viraston strateginen ohjaus sekä suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuuden kehittäminen ja ylläpito. Tarkastusjohtaja toimii tarkastuslautakunnan esittelijänä.

Hallintosäännön 23 luvun 1 §:n mukaan tarkastusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta johtamis- ja tarkastustehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Perustuslain mukaiset yleiset virkanimitysperusteet ovat kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Edellä mainittujen muodollisten vaatimusten lisäksi tarkastusjohtajan tehtävässä edellytetään suuren kuntaorganisaation toiminnan vankkaa tuntemusta, syvällistä julkisen hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin asiantuntijuutta, perehtyneisyyttä julkishallinnon ja -talouden tilintarkastusjärjestelmään sekä kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Lisäksi edellytetään hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tehdä yhteistyötä kaupungin sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Kansainvälinen yhteistyö edellyttää myös sujuvaa englannin kielen taitoa ja kykyä toimia oman alan kansainvälisissä verkostoissa.

Hakijat

Virkaa haki hakuajan kuluessa kahdeksan henkilöä. Heistä kuusi kutsuttiin haastatteluun ja haastatelluista kolme henkilöarviointiin. Yksi haastatelluista peruutti sittemmin hakemuksensa. Hakijaluettelo on liitteenä 1. Haastateltujen hakijoiden osalta kaupunginhallitus toteaa seuraavaa.

Hakija 2, ********** on suorittanut Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut Institute of Internal Auditors -oppilaitoksessa riskienhallinnan varmentajan tutkinnon sekä itsearviointien ohjaajatutkinnon. ********** on toiminut vuodesta 2011 luottamus- ja sivutoimisissa tehtävissä muun muassa Tekesin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana. Aiemmin hän on toiminut tarkastusjohtajana Ruukki Group Plc:ssä sekä tarkastusalan johtamistehtävissä muun muassa Ernst & Young Oy:ssä, KPMG Wideri Oy:ssä ja Osuuspankkikeskuksessa. ********** vahvuutena on monipuolinen kokemus tarkastustoiminnasta. Hänellä on kokemusta työskentelystä laajoissa kokonaisuuksissa ja kokemus kansainvälisesti toimivissa yrityksissä on tuonut hänelle monipuoliset verkostot. Hänen kokemuksensa arviointityöstä on kuitenkin vähäisempää, eikä hänellä ei ole suoraa kokemusta julkishallinnon ja -talouden tarkastuksesta ja arvioinnista. Hänellä ei ole kokemusta työskentelystä luottamushenkilöiden kanssa.

Hakija 4, ********** on suorittanut Lapin yliopistossa hallintotieteen tohtorin tutkinnon ja hänelle on myönnetty Lapin yliopistosta dosentin arvo. Lisäksi hän on valmistunut muutosjohtamisen maisteriksi Pariisin kauppakorkeakoulun (HEC Paris) ja Oxfordin yliopiston Said Business Schoolin muutosjohtamisen ohjelmasta. Hän on suorittanut MBA-tutkinnon Jyväskylän yliopistossa. ********** on toiminut vuodesta 2013 lähtien Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran hallintojohtajan virassa. Aiemmin hän on toiminut johtamistehtävissä muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa ja nuorisoasiainkeskuksessa. ********** vahvuutena on kaupungin johtamisjärjestelmän tuntemus sekä kokemus johtamistyöstä kaupungin organisaatioissa. Hän on verkostoitunut kattavasti toimiessaan kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Hänellä ei ole kokemusta julkisen talouden tarkastustyöstä eikä kokemusta työskentelystä julkisen talouden tilintarkastusjärjestelmän parissa. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.

Hakija 5, ********** on suorittanut Lapin yliopistossa hallintotieteiden tohtorin tutkinnon ja hänelle on myönnetty Lapin yliopistosta dosentin arvo. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon. ********** on toiminut vuodesta 2017 lähtien Jyväskylän kaupunginreviisorina. Aiemmin hän on toiminut Rovaniemen tarkastuspäällikkönä ja kehittämispäällikkönä, sekä yliopistonlehtorina ja yliassistenttina Lapin yliopistossa. ********** vahvuutena on kokemus julkisen hallinnon tarkastus- ja arviointitehtävistä ja yleisesti toimimisesta kunnallishallinnossa. Hänellä on myös monipuolista kokemusta verkostojen johtamisesta, mutta hänen kokemuksensa suorasta esimiestyöstä ja organisaation johtajana toimimisesta on lyhyt. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.

Hakija 6, Timo Terävä, on valmistunut Vaasan yliopistosta hallintotieteen maisteriksi. Hän on suorittanut Helsingin kaupungin Aalto-yliopiston executive MBA-tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon sekä Oiva Akatemian esimies- ja controller-valmennukset. Terävä on hoitanut 1.1.2018 alkaen väliaikaisena Helsingin kaupungin tarkastusjohtajan avointa virkaa. Vakinaisessa virassaan tarkastusviraston arviointipäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin hän on toiminut tarkastusviraston kaupunkitarkastajana sekä verotarkastajana Uudenmaan verovirastossa. Terävän vahvuutena on hänen vankka kokemuksensa Helsingin kaupungin arviointi- ja tarkastustehtävistä. Johtoryhmän jäsenenä, tarkastuslautakunnan sihteerinä ja viraston ARVI-ryhmän puheenjohtajana hänellä on hyvä käsitys tarkastusviraston toimintakentästä sekä kokemusta johtamis- ja esimiestehtävistä virastossa. Hänellä on perusteltuja näkemyksiä Helsingin arviointi- ja tarkastustoiminnan kehittämisen suuntaviivoista. Hänen kansainvälinen verkostoitumisensa on vähäisempää kuin muilla hakijoilla. Hakija kutsuttiin henkilöarviointiin.

Hakija 7, ********** on suorittanut Helsingin yliopistossa valtiotieteiden tohtorin tutkinnon. Hän on lisäksi suorittanut JHTT-koulutusohjelman opintojaksoja sekä Oiva Akatemian esimiesvalmennuksia. ********** on toiminut vuodesta 2016 lähtien johtavana tuloksellisuustarkastajana Helsingin kaupungin tarkastusvirastossa. Aiemmin hän on toiminut kaupunkitarkastajana sekä johtavana tuloksellisuustarkastajana ja ylitarkastajana Valtiontalouden tarkastusvirastossa. ********** vahvuutena on hyvä kokemus tarkastus- ja arviointityöstä tarkastusvirastossa. Hänellä on hyviä näkemyksiä tarkastusviraston toimintaan ja näyttöjä kyvystä edistää uudenlaisia toimintatapoja ja tehdä yhteistyötä verkostoissa. Hänellä ei ole käytännön kokemusta työskentelystä suorassa esimiestyössä ja roolin ottamisesta organisaation johtajana.

Arviointi

Kaikki edellä mainitut hakijat täyttävät viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset. Heillä on tehtävän edellyttämät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ja riittävä käytännön kielitaito tehtävän hoitamiseksi.

Haastattelujen ja henkilöarviointien perusteella on arvioitava, että hakijalla 6, Timo Terävä, on vankan käytännön kokemuksensa ja perusteellisten ja hyvin jäsenneltyjen kehittämisnäkemystensä sekä johtamisvalmiuksiensa johdosta muita hakijoita paremmat edellytykset johtaa tarkastusviraston toimintaa menestyksekkäästi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Riitta Hellman, rekrytointipäällikkö, puhelin: 310 32950

riitta.hellman@hel.fi
Close

This decision was published on 23.03.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

Dan Koivulaakso

Ask for more info

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: 09 310 36581

vilma.lamminpaa@hel.fi

Attachments

1. Hakijalista
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.