Aamukouluasia, selvitys kaupungin virkajohdon palkkatasosta

HEL 2022-001134
More recent handlings
Case 2. / 440 §

Aamukouluasia: selvitys kaupungin viranhaltijajohdon palkkatasosta

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana olivat henkilöstöjohtaja Nina Gros ja johtava asiantuntija Teemu Heinilä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Vuoden 2021 alussa toteutettiin ansiovertailu Helsingin ja muiden suurten kaupunkien johtotehtävien välillä, joka osoitti, että korotustarvetta on niin pormestarin ja apulaispormestarien kuin viranhaltijajohdonkin kokonaispalkoissa. Ansiovertailun perusteella kaupunginhallitukselle esitettiin, että se esittäisi valtuustolle pormestarin ja apulaispormestarien kokonaispalkkojen tarkistamista valtuustokaudelle 2021–2025. Kaupunginhallitus päätti 17.5.2021 (§ 379) hylätä esityksen ja totesi samalla, että tulevalla valtuustokaudella tulee valmistella selvitys, jossa tarkastellaan ylimmän viranhaltijajohdon ja heidän alaistensa palkkatasoa ja sen kilpailukykyisyyttä suhteessa vastaaviin tehtäviin muualla.

Syksyllä 2021 ulkoinen asiantuntijakumppani toteutti tehtävien vaativuusarviointeihin perustuvan Helsingin johdon palkkamarkkinavertailun suhteessa julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Samassa yhteydessä toteutettiin viitteellinen, tehtävien karkeaan vaativuusarviointeihin perustuva palkkamarkkinavertailu suhteessa muiden suurten kaupunkien johdon palkkatasoon. Lisäksi vuoden 2022 alussa toteutettiin ylimmän johdon ansiovertailu Helsingin ja muiden suurten kaupunkien johtotehtävien välillä.

Palkkamarkkinavertailut osoittavat, että Helsingin kaupungin johdon kokonaispalkkojen kilpailukyky on heikko suhteessa julkiseen sektoriin ja kuntasektoriin. Suurin palkkakilpailukykyhaaste kohdistuu keskijohdon tehtäviin. Lisäksi ylimmän johdon ansiovertailu osoittaa selkeästi, että Helsinki ei erotu suurimpien kaupunkien johtotehtävien palkkatasosta. Johdon tehtäviin liittyvät vaatimukset ja haasteet eivät näy riittävästi nykyisissä kokonaispalkoissa.

Kokouksessa esitellään Helsingin kaupungin viranhaltijajohdon palkkamarkkinavertailun keskeiset tulokset ja johtopäätökset. Asiantuntijana osallistuvat henkilöstöjohtaja Nina Gros ja johtava asiantuntija Teemu Heinilä.

Close

Kaupunginhallitus 03.02.2022 § 97

Päätös

Esittelijä poisti asian esityslistalta.

Käsittely

Esittelijä peruutti ehdotuksensa ennen kuin keskustelu asiasta oli alkanut.

Esittelijä
pormestari
Juhana Vartiainen
Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi
Close

This decision was published on 29.06.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

pormestari
Juhana Vartiainen

Ask for more info

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi