Poistumisturvallisuusselvitys, Käpyläntie 11, Koskelan monipuolinen palvelukeskus

HEL 2015-011898
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Poistumisturvallisuuden arviointi / Sosiaali- ja terveystoimiala, Koskelan seniorikeskus, Käpyläntie 11, 00600 Helsinki

Pelastusjohtaja

Päätös

Poistumisturvallisuuden arviointi koskee Sosiaali- ja terveystoimialan kohdetta Koskelan seniorikeskus osoitteessa Käpyläntie 11, 00600 Helsinki. Päätös liittyy toiminnanharjoittajan laatimiin poistumisturvallisuusselvityksiin (30.10.2015 ja 27.6.2018) ja niiden perusteella tehtyyn poistumisturvallisuuden arviointiin 13.8.2018.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus ei kaikilta
osin täytä pelastuslain 18 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Tällä perusteella toiminnanharjoittaja velvoitettiin laatimaan pelastuslain 20 § mukainen suunnitelma poistumisturvallisuuden parantamisesta (poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma). Toiminnanharjoittaja on toimittanut suunnitelman 1.2.2019. Siinä olleita tietoja on päivitetty sekä toiminnanharjoittajan että kiinteistön omistajan sähköpostitse toimittamilla lisätiedoilla.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan toteuttamissuunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä poistumisturvallisuus voidaan saattaa hyväksyttävälle tasolle. Toiminnanharjoittajan tulee toteuttaa toimenpiteet suunnitelmassa esitetyn mukaisesti.

Ehdot:

Ehtoina riittävälle poistumisturvallisuudelle ja poistumisturvallisuuden ylläpitämiselle ovat päätöksen liitteenä olevat yleiset ehdot.

Kaikissa asukkaiden vuoteissa tulee pitää pelastuspatja tai -lakana käyttövalmiina. Henkilökunta tulee olla koulutettu niiden käyttöön.

Päätöksen perustelut

Aiemman päätöksen ja siinä mainittujen perusteluiden mukaisesti poistumisturvallisuus ei pelastusviranomaisen arvion mukaan täytä pelastuslain 18 §:ssä säädettyjä vaatimuksia (poistumisturvallisuuden arviointi 13.8.2018).

1.2.2019 toimitetussa toteuttamissuunnitelmassa on esitetty seuraavat toimenpiteet:

- Rakennusten A, C, F ja N palohälytysjärjestelmien kytkeminen yhteen robottisoittojärjestelmään, jolloin on ohjelmoitavissa palohälytysten välitön tiedonkulku työvuorossa vastaavan hoitajan puhelimeen.
- Tilojen palo-osastoinnin tilanne tutkitaan uudelleen rakennuksissa A, C, N ja F.
- Uudisrakennushankkeen käynnistymisen tilanne selvitetään vuoden 2019 loppuun mennessä.

Pelastusviranomaisen näkökulmasta toteuttamissuunnitelmassa esitettyihin toimenpiteisiin tarvittiin tarkennusta ja näin ollen asioista pyydettiin lisäselvityksiä.

Kohteen paloilmoitinjärjestelmien uudistus osoittautui suunniteltua hankalammaksi ja toteutus on ollut mahdollista vasta vuoden 2021 alkupuolella. Tämän hetkisen tiedon mukaan paloilmoittimen hälytysten ohjaus hoitajien puhelimiin on toiminnassa lähiviikkojen aikana. Eri rakennuksissa toimivan henkilökunnan keskinäisten avustusjärjestelyjen ja palohälytystilanteisiin liittyvän toimintamallin toimivuus vaatii määrittelyä, ohjeistamista ja harjoittelua, jotta riittävä valmius riittävän nopeille pelastustoimenpiteille saavutetaan.

Uudisrakennuksen osalta suunnitelmat ovat tarkentuneet siten, että uusiin tiloihin päästään muuttamaan v. 2024 keväällä.

Rakennusten A, C, F ja N palo-osastoinnista teetettiin selvitys Paloässät Oy:n toimesta 24.4.2019. Selvityksessä todetaan, että palo-osastoinnit toteutuvat pääsääntöisesti rakennusten C, F ja N osalta, mutta A-rakennuksen osalta oli havaittavissa puutteita. A-rakennuksen asukashuoneiden ovien osalta ei ole varmuutta, että ne täyttävät EI15 vaatimusta. Pelastusviranomaisen näkökulmasta on suositeltavaa vaihtaa ovet EI15 vaatimuksen mukaisiksi. Palo-osastoinnin mahdollisen puutteen vuoksi toiminnanharjoittajan tulee pyrkiä sijoittamaan A-talon asukkaat ensi tilassa uusiin tiloihin tai muihin yksiköihin. A-rakennukseen ei suositella sijoitettavan uusia asukkaita.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan edellä esitetyillä toimenpiteillä poistumisturvallisuus saadaan tyydyttävälle tasolle siihen saakka, kunnes muutto uusiin tiloihin tapahtuu. Ennen uusiin tiloihin muuttoa ovat henkilökunnan toimintavalmius ja nopeasti aloitetut alkusammutus- ja pelastustoimenpiteet ratkaisevan tärkeitä riittävän palo- ja poistumisturvallisuuden varmistamisessa. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia henkilökunnan toimintavalmiudesta riittävällä koulutuksella ja harjoittelulla.

Päätöksen säädösperusteet:

Pelastuslaki 379/2011 18 §, 19 §, 20 §, 21 §, 81 §

Päätös tullut nähtäväksi 23.03.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marja Tuomisto, palotarkastaja, puhelin: 09 310 31375

marja.tuomisto@hel.fi

Päättäjä

Vesa Halonen
pelastusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Liite 1. Yleiset ehdot

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.