Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”Corporate Start-up Co Creation”

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-001670
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 60

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”Corporate Start-up Co Creation”

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 22.1.2018 §:ssä 24 (HEL 2017–013280) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kilpailukyky ja kansainväliset asiat yksikölle hankkeen ”Corporate Start-up Co-Creation” (projektinumero 1098025) kustannusten maksamiseen vuodelle 2018 yhteensä 156 200 euroa. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 109 340 euroa.

Päätöksen perustelut

Corporate Start-up Co-Creation -hankkeen hankehakemuksen on rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja hyväksynyt 17.2.2016 § 13 (HEL 2016–001670) ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 16.6.2016 ja muutetun rahoituspäätöksen 30.5.2018 hankekoodilla A71928. Hanke toteutetaan 30.6.2018 mennessä.

Kilpailukyvyn kehitys ja kansainväliset asiat yksikkö toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa ja vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista projektin rahoittajalle.

Projektille on avattu Laske järjestelmään projektinumero 1098025 ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen vastuutaholle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Epäselvissä tilanteissa voi olla yhteydessä elinkeino-osaston EU-suunnittelijaan.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Uudenmaan liitolta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Päätös tullut nähtäväksi 25.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu Von Bruun
yksikön päällikkö