Kohtuuhintainen kerrostalo -kehittämishankkeeseen liittyvän tontin myynti (Laajasalo, Yliskylä, tontti 49076/16)
Päätös
A
Kaupunginhallitus oikeutti kaupunkiympäristölautakunnan myymään Helsingin kaupungin 49. kaupunginosan (Laajasalo) korttelin nro 49076 asuinkerrostalotontin (AK) nro 16 (pinta-ala 6 400 m², os. Gunillantie) tai siitä muodostettavan tontin Kojamo Oyj:lle tai tämän perustamille/määräämille yhtiöille taikka perustettavien yhtiöiden lukuun.
Muuten noudatetaan seuraavia ehtoja:
1
Tontille toteutetaan sääntelemättömiä vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja.
2
Tontin kauppakirja tulee allekirjoittaa viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun rakennuslupa on tullut lainvoimaiseksi, ja edellyttäen, että alueen katu- ja kunnallistekniikan toteutustilanne mahdollistaa tontin rakentamisen.
Tontille toteutettavien rakennusten rakentaminen tulee aloittaa heti, kun tontin kauppakirja on allekirjoitettu.
3
Ostaja suorittaa tontin kauppahinnan kokonaisuudessaan kaupungin pankkitilille ennen kauppakirjan allekirjoittamista.
Tontin omistus- ja hallintaoikeus siirtyy ostajalle kauppakirjan allekirjoituksin kauppahinnan tultua suoritetuksi kokonaisuudessaan kaupungille.
4
Tontin kauppahinta perustuu vähintään virallisen elinkustannusindeksin ”lokakuu 1951= 100” pistelukua 1907 vastaavaan asuinrakennusoikeuden yksikköhintaan 675 euroa/k-m². Kauppahinta määräytyy tällöin kaupantekohetkellä viimeksi julkaistulla elinkustannusindeksin pisteluvulla korjatun edellä mainitun yksikköhinnan mukaan.
Kaupunkiympäristölautakunnalla tai sen määräämällä viranhaltijalla on kuitenkin oikeus korottaa edellä mainittua kauppahinnan määräytymisen perusteena olevaa rakennusoikeuden yksikköhintaa (euroa/k-m²) ja siten myös kauppahintaa, mikäli tontin käyvästä arvosta hankittu asiantuntijan arviolausunto sitä edellyttää/hankitut asiantuntijoiden arviolausunnot sitä edellyttävät.
Kaupungilla on joka tapauksessa oikeus periä vähintään kauppahintaa, joka saadaan kertomalla edellä mainitulla tavalla määritettävä rakennusoikeuden yksikköhinta luvulla 19,07 (3/2016, ind. 1907).
Tontin kauppahinta on vähintään tontille asemakaavassa tai tonttijaon muutoksessa merkitty asuinrakennusoikeuden määrä (k-m²) kerrottuna edellä mainitulla tavalla määritettävällä asuinrakennusoikeuden yksikköhinnalla (euroa/k-m²).
Kauppahintaa määritettäessä myös porrashuoneet luetaan kerrosalaan.
Tontille mahdollisesti toteutettavien liike- ja muiden pääkäyttötarkoituksen mukaisten tilojen osalta peritään samaa kauppahintaa samoin periaattein kuin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen osalta.
Kauppahintaa ei peritä tontin pääkäyttötarkoituksen mukaisen kerrosalan lisäksi rakennettavien asuntojen ulkopuolisten asumista palvelevien tilojen osalta eikä siltä osin kuin kaava sallii kaavakarttaan merkittyjen rakennusoikeuksien ylittämisen (pääkäyttötarkoituksen mukaisia ylityksiä lukuun ottamatta).
Kaupungilla on oikeus periä edellä mainitun tavoin laskettavan tontin kauppahinnan lisäksi lisäkauppahintaa varauspäätöksen liitteenä 4 olevien ehtojen mukaisesti.
Mikäli kaupunki myöntää perustellusta syystä edellä esitettyyn kauppakirjan allekirjoittamiseen ja kauppahinnan suorittamisen määräaikaan pidennystä, ostaja on velvollinen suorittamaan edellä esitetyin perustein määräytyvälle kauppahinnalle sen nykyarvon säilyttämistä varten laskettavan ja kauppahintaan lisättävän kolmen (3) prosentin vuotuisen koron alkuperäistä määräaikaa seuraavasta päivästä kaupan tekemiseen asti.
Tässä kohdassa mainittu tontin kauppahinta ja po. korko lasketaan kaupantekohetkellä tiedossa olevan tai edellä mainitulla tavalla kohdassa määritellyn tontin kauppahinnan perusteella.
5
Rakennustyö katsotaan aloitetuksi, kun ryhdytään rakennuksen valutöihin tai perustuksiin kuuluvien rakennusosien asentamiseen ja kun rakentaminen tämän jälkeen mahdollisia vähäisiä keskeytyksiä lukuun ottamatta jatkuu keskeytyksettä.
Tontille rakennettavien rakennusten tulee valmistua viimeistään kahden vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta lukien, ellei kaupunki myönnä ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä mainittuun määräaikaan pidennystä.
Tontti katsotaan valmistuneeksi, kun rakennusvalvontaviranomainen on sen loppukatselmuksessa hyväksynyt tontin kaikki asemakaavan mukaisesti rakennettavaksi osoitetut rakennukset käyttöönotettavaksi.
6
Muilta osin tontin kiinteistökaupassa noudatetaan varauspäätöksen liitteenä 4 olevia ehtoja, kaupungin käyttämiä kiinteistökaupan tavanomaisia ehtoja ja kaupunkiympäristölautakunnan tai sen määräämän viranhaltijan mahdollisesti päättämiä lisäehtoja.
B
Kaupunginhallitus oikeutti kaupunkiympäristölautakunnan tai sen määräämän viranhaltijan tekemään myytävästä tontista joko kiinteistökaupan esisopimuksen ja sen perusteella kauppakirjan tai tekemään suoraan kauppakirjan sekä mainittuihin luovutusasiakirjoihin tarvittaessa muutoksia ja tarkistuksia sekä hyväksymään niiden ehdot.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kilpailu Kohtuuhintainen kerrostalo -kehittämishankkeen toteuttamiseksi
Kaupunki järjesti osana Kehittyvä kerrostalo -kokonaisuutta Kohtuuhintainen kerrostalo -kehittämishankkeen kilpailun ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyin.
Kilpailun tuloksena kiinteistölautakunta päätti 20.4.2017 (187 §) mm. valita Laajasalon Gunillantien varrella sijaitsevan 6 400 m²:n suuruisen asuinkerrostalotontin (AK) 49076/16 tai siitä muodostettavien tonttien varauksensaajiksi ja toteuttajiksi parhaimman lopullisen projektisuunnitelman yhdessä tehneet Kojamo Oyj:n (entinen VVO Yhtymä Oyj) ja SSR Uusimaa Oy:n.
Projektisuunnitelma ("Troglodyyttien kristallipalatsi") on liitteenä 1.
Varaus tehtiin ehdolla, että varauksensaajat sitoutuvat osaltaan noudattamaan liitteestä 2 ilmeneviä tontin tai siitä muodostettavien tonttien toteuttamista koskevia varausehtoja ja luovutussopimusten lisäehtoja.
Kilpailutuloksen arviointia
Kohtuuhintaisten asuntojen puute on tällä hetkellä pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn suurimpia ongelmia, johon nyt haettiin ratkaisuja kilpailun kautta.
Hakumenettelyyn jätetyt alustavat viite- ja konseptisuunnitelmat olivat pääasiassa korkeatasoisia ja esittivät monipuolisen kirjon kohtuuhintaisen asumisen ratkaisuja. Ehdotuksissa kohtuuhintaisuutta parantavia ja asumisen laatua nostavia keinoja olivat mm. hiottu rakentamisprosessi, tilansäästö monitiloilla, monipuoliset yhteistilat, erityyppiset asuntoon liittyvät ulkotilat, tilaelementit ja asukkaiden valinnanvapaus asunnon sisäisissä tilaratkaisuissa.
Hakumenettely onnistui tältä osin tavoitteessaan. Ehdokkaita arvioitiin ja voittajat valittiin kokonaistaloudellisen arvioinnin perusteella, jossa hinnan osuus painottui.
Puutteeksi jäi se, että osallistuminen kilpailuun oli vähäistä, eikä kilpailu myöskään tuottanut sellaisia asumisen uusia innovaatioita, joilla kokonaisvaltaisesti ja yksinkertaisesti ratkaistaisiin hakumenettelyssä asetettu kova haaste ja tavoite.
Tontinosan myyntiehdot
Voimassa olevan asemakaavan mukaan tontti 49076/16 kuuluu asuinkerrostalojen korttelialueeseen (AK). Tontin rakennusoikeus
on 8 600 k-m².
Osa tontista, vapaarahoitteiseen vuokra-asuntotuotantoon osoitettu, on varausehtojen mukaan tarkoitus myydä Kojamo Oyj:lle. Tämä edellyttää kaupunginhallituksen myyntipäätöstä, kun laskennallinen kauppahinta, noin neljä miljoonaa euroa, ylittää 2 miljoonan mutta alittaa 10 miljoonan euron arvon. Säänneltyyn omistusasuntotuotantoon luovutettava tontti vuokrataan pitkäaikaisesti. Kaupunginvaltuusto päätti 19.4.2017 (193 §) sen vuokrausperusteista.
Tontista Kojamo Oy:lle vapaarahoitteiseen vuokra-asuntotuotantoon luovutettava tontinosa ehdotetaan myytäväksi vähimmäiskauppahinnasta, joka vastaa asuinrakennusoikeuden käypää yksikköhintaa 675 euroa/k-m² (ind. 1907). Kauppahinta muodostuu tällöin arviolta noin neljäksi miljoonaksi euroksi. Kauppahinnan määrityksessä on käytetty hyväksi ulkopuolista kiinteistöarviota, joka on nähtävissä valmistelijalla ja kokouksessa esittelijällä.
Ehdotuksen mukaan kaupungilla on oikeus korottaa kauppahintaa, mikäli tontin käyvästä arvosta hankitut asiantuntijan arviolausunto tai -lausunnot sitä edellyttävät. Lopullinen kauppahinta määräytyy sille vahvistetun yksikköhinnan ja tontille toteutettavan rakennusoikeuden mukaan.
Myytäväksi tarkoitetun tontin projektisuunnitelman mukainen rakennusoikeus ylittää asemakaavassa osoitetun. Toisin kuin asiaa valmisteltaessa oli käsitys, rakentamaan ei päästä poikkeamisluvalla, vaan asemakaavaa edellytetään rakennusoikeuden lisäämiseksi muutettavaksi. Asemakaavamuutoksen käsittelyn arvioidaan ilman valituksia kestävän noin puolitoista vuotta. Siksi myöskään kauppakirjan allekirjoittamiselle ja rakennustöiden aloittamiselle ja rakennusten valmistumiselle luovutusehdoissa asetettavat määräajat eivät voi olla ehdottomia, vaan ne tulee asettaa suhteessa asemakaavan valmistumiseen ja tontin rakentamiskelpoisuuteen.
Lopuksi
Järjestetty kilpailu kohtuuhintaisen asumisen tuottamiseksi tuotti hyväksyttävän lopputuloksen, jonka pohjalta kiinteistölautakunta varasi mm. nyt kysymyksessä olevan tontin voittaneen projektisuunnitelman toteuttamiseksi. Varauspäätös edellyttää vapaarahoitteiseen vuokra-asuntotuotantoon luovutettavan tontinosan myyntiä. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan siksi myyntiperusteiden hyväksymistä.
Ehdotus on lautakunnan esityksen mukainen lukuun ottamatta kaupanteolle ja rakentamiselle asetettuja määräaikoja, jotka on nyt suhteutettu asemakaavan vahvistumiseen ja tontin rakentamiskelpoisuuteen.
Kiinteistölautakunta 20.04.2017 § 187
Päätös
A
Kiinteistölautakunta päätti Kohtuuhintaista kerrostalo-kehittämishanketta koskevan ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn perusteella valita Helsingin kaupungin 47. kaupunginosan (Mellunkylä) korttelin 47350 asuinrakennusten tontin (A) 1 (pinta-ala 8 167 m², os. Paukkulantie 2) tai siitä muodostettavien tonttien varauksensaajaksi ja toteuttajaksi liitteenä 1 olevan parhaimman lopullisen projektisuunnitelman (Projektisuunnitelma 16.3.2017) tehneen Basso Building Systems Oy:n (Y-tunnus 2228778-6) ehdolla,
että varauksensaaja sitoutuu noudattamaan mainitun tontin tai siitä muodostettavien tonttien osalta varausehtoina liitteessä 2 mainittuja toteuttamista koskevia ehtoja ja vuokrasopimuksen lisäehtoja.
B
Kiinteistölautakunta päätti Kohtuuhintaista kerrostalo-kehittämishanketta koskevan ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn perusteella valita Helsingin kaupungin 49. kaupunginosan (Laajasalo) korttelin 49076 asuinkerrostalotontin (AK) 16 (pinta-ala 6 400 m², os. Gunillantie) tai siitä muodostettavien tonttien varauksensaajiksi ja toteuttajiksi liitteenä 3 olevan parhaimman lopullisen projektisuunnitelman (Troglodyyttien kristallipalatsi 23.2.2017) yhdessä tehneet Kojamo Oyj:n (entinen VVO Yhtymä Oyj) (Y-tunnus 0116336-2) ja SSR Uusimaa Oy:n (Y-tunnus 2720076-6) ehdolla,
että kukin varauksensaaja sitoutuu osaltaan noudattamaan mainitun tontin tai siitä muodostettavien tonttien osalta varausehtoina liitteessä 4 mainittuja toteuttamista koskevia ehtoja ja vuokrasopimuksen/kauppakirjan lisäehtoja ja
että kaupungin toimivaltainen elin hyväksyy mainitusta tontista muodostettavan myytävän tontin osalta ehdotuksessa C mainitut myyntiehdot ja että Kojamo Oyj sitoutuu noudattamaan mainittuja myyntiehtoja.
C
Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutetaan myymään ehdotuksessa B mainitusta tontista muodostettavan asuntotontin Kojamo Oyj:lle (Y-tunnus 0116336-2) tai tämän perustamille/määräämille yhtiöille taikka perustettavien yhtiöiden lukuun ja muuten seuraavin ehdoin:
1
Tontille toteutetaan sääntelemättömiä vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja.
2
Tontin kauppakirja on allekirjoitettava ennen tontin rakentamisen aloittamista, kuitenkin viimeistään 30.9.2018, ellei kaupunki myönnä ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä mainittuun määräaikaan pidennystä.
3
Ostaja suorittaa tontin kauppahinnan kokonaisuudessaan kaupungille kaupungin pankkitilille ennen kauppakirjan allekirjoittamista.
Tontin omistus- ja hallintaoikeus siirtyy ostajalle kauppakirjan allekirjoituksin kauppahinnan tultua suoritetuksi kokonaisuudessaan kaupungille.
4
Tontin kauppahinta perustuu vähintään virallisen elinkustannusindeksin ”lokakuu 1951= 100” pistelukua 1907 vastaavaan asuinrakennusoikeuden yksikköhintaan 675 euroa/k-m². Kauppahinta määräytyy tällöin kaupantekohetkellä viimeksi julkaistulla elinkustannusindeksin pisteluvulla korjatun edellä mainitun yksikköhinnan mukaan.
Kiinteistölautakunnalla tai sen määräämällä viranhaltijalla on kuitenkin oikeus korottaa edellä mainittua kauppahinnan määräytymisen perusteena olevaa rakennusoikeuden yksikköhintaa (euroa/k-m²) ja siten myös kauppahintaa, mikäli tontin käyvästä arvosta hankittu asiantuntijan arviolausunto sitä edellyttää/hankitut asiantuntijoiden arviolausunnot sitä edellyttävät.
Kaupungilla on kuitenkin kaikissa edellä mainituissa tapauksissa oikeus periä kauppahintaa, joka saadaan kertomalla edellä mainitulla tavalla määritettävä rakennusoikeuden yksikköhinta vähintään luvulla 19,07 (3/2016, ind. 1907).
Tontin kauppahinta määräytyy siten, että tontin kauppahinta on vähintään tontille asemakaavassa tai tonttijaon muutoksessa merkitty asuinrakennusoikeuden määrä (k-m²) kerrottuna edellä mainitulla tavalla määritettävällä asuinrakennusoikeuden yksikköhinnalla (euroa/k-m²).
Kauppahintaa määritettäessä myös porrashuoneet luetaan kerrosalaan.
Tontille mahdollisesti toteutettavien liike- ja muiden pääkäyttötarkoituksen mukaisten tilojen osalta peritään samaa kauppahintaa samoin periaattein kuin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen osalta.
Kauppahintaa ei peritä tontin pääkäyttötarkoituksen mukaisen kerrosalan lisäksi rakennettavien asuntojen ulkopuolisten asumista palvelevien tilojen osalta eikä siltä osin kuin kaava sallii kaavakarttaan merkittyjen rakennusoikeuksien ylittämisen (pääkäyttötarkoituksen mukaisia ylityksiä lukuun ottamatta).
Lisäksi kaupungilla on oikeus periä edellä mainitun tavoin laskettavan tontin kauppahinnan lisäksi lisäkauppahintaa varauspäätöksen liitteenä 4 olevien ehtojen mukaisesti.
Mikäli kaupunki myöntää perustellusta syystä edellä esitettyyn kauppakirjan allekirjoittamiseen ja kauppahinnan suorittamisen määräaikaan pidennystä, ostaja on velvollinen suorittamaan edellä esitetyin perustein määräytyvälle kauppahinnalle sen nykyarvon säilyttämistä varten laskettavan ja kauppahintaan lisättävän kolmen (3) prosentin vuotuisen koron alkuperäistä määräaikaa seuraavasta päivästä kaupan tekemiseen asti.
Tässä kohdassa mainittu tontin kauppahinta ja po. korko lasketaan kaupantekohetkellä tiedossa olevan tai edellä mainitulla tavalla kohdassa määritellyn tontin kauppahinnan perusteella.
5
Rakennustyö katsotaan aloitetuksi, kun ryhdytään rakennuksen valutöihin tai perustuksiin kuuluvien rakennusosien asentamiseen ja kun rakentaminen tämän jälkeen mahdollisia vähäisiä keskeytyksiä lukuun ottamatta jatkuu keskeytyksettä.
Myytävän tontin tulee valmistua kokonaisuudessaan kahden vuoden kuluessa rakentamisen alkamisesta lukien, kuitenkin viimeistään 30.9.2020, ellei kaupunki myönnä ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä mainittuun määräaikaan pidennystä.
Tontti katsotaan valmistuneeksi, kun rakennusvalvontaviranomainen on sen loppukatselmuksessa hyväksynyt tontin kaikki asemakaavan mukaisesti rakennettavaksi osoitetut rakennukset käyttöönotettavaksi.
6
Muilta osin tontin kiinteistökaupassa noudatetaan varauspäätöksen liitteenä 4 olevia ehtoja, kaupungin käyttämiä kiinteistökaupan tavanomaisia ehtoja ja kiinteistölautakunnan tai sen määräämän viranhaltijan mahdollisesti päättämiä lisäehtoja.
Lisäksi lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus oikeuttaa lautakunnan tai sen määräämän viranhaltijan tekemään myytävästä tontista joko kiinteistökaupan esisopimuksen ja sen perusteella kauppakirjan tai tekemään suoraan kauppakirjan sekä mainittuihin luovutusasiakirjoihin tarvittaessa muutoksia ja tarkistuksia sekä hyväksymään niiden ehdot.
D
Kiinteistölautakunta päätti oikeuttaa kiinteistöviraston hallinto-osaston tekemään tarvittaessa ehdotuksessa C mainittuun kiinteistökaupan esisopimukseen ja/tai kauppakirjaan muutoksia ja tarkistuksia sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on hyväksynyt po. tonttia koskevat myyntiehdot.
E
Kiinteistölautakunta päätti todeta, että tontti 47350/1 esitetään varattavaksi ja luovutettavaksi Basso Building Systems Oy:lle ja tontti 49076/16 yhteisesti Kojamo Oyj:lle (Y-tunnus 0116336-2) ja SSR Uusimaa Oy:lle (Y-tunnus 2720076-6) tai niiden perustamille/määräämille yhtiöille taikka perustettavien yhtiöiden lukuun 14.9.2016 päättyneessä Kohtuuhintaista kerrostalo-kehittämishanketta koskevassa ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyssä, joten muut menettelyssä saadut hakemukset (alustavat viite- ja konseptisuunnitelmat) mainittujen tonttien osalta eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
03.05.2016 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
Lisätiedot
Martti Tallila, johtava kiinteistölakimies, puhelin: 09 310 36449
Laura Hietakorpi, arkkitehti, puhelin: 09 310 37047
Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö 23.06.2016 § 120
Päätös
Tonttiosaston osastopäällikkö päätti myöntää Kohtuuhintainen kerrostalo-kehittämishankkeen hakuohjeen 3.5.2016 mukaisen ennakkohyväksynnän Lemminkäinen Talo Oy:lle hakumenettelyyn ilmoittautumiseen ja osallistumiseen.
Päätöksen perustelut
Kiinteistölautakunnan päätti 3.5.2016 (193 §) Kohtuuhintainen kerrostalo-kehittämishankkeen hakuohjeen hyväksyessään ja hakumenettelyn alkamisesta päättäessään samalla oikeuttaa tonttiosaston osastopäällikön päättämään ilmoittautujien ennakkohyväksynnästä hakumenettelyyn.
Lemminkäinen Talo Oy on pyytänyt tonttiosaston osastopäälliköltä hakuohjeen mukaista ennakkohyväksynnän myöntämistä ja toimittanut hakuohjeessa edellytetyt yhtiön perustiedot sekä selvitykset verojen ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta sekä referenssiluettelon toteutetuista kerrostalohankkeista.
Saatujen selvitysten perusteella voidaan arvioida, että Lemminkäinen Talo Oy täyttää hakuohjeessa ilmoittautujalta edellytetyt yleiset kelpoisuusedellytykset vähintään yhden asuinkerrostalotontin suuruisen hankkeen toteuttamiseksi.
Lisätiedot
Martti Tallila, johtava kiinteistölakimies, puhelin: 310 36449
Päätös tullut nähtäväksi 06.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36028