Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-004944
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 47 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan yhteenvetoraportti vuoden 2016 tilintarkastuksesta

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen ja tilintarkastajan loppuraportin Helsingin kaupungin tilivuoden 2016 tilintarkastuksesta sekä toimittaa kyseiset asiakirjat kaupunginvaltuuston käsiteltäviksi vuoden 2016 arviointikertomuksen yhteydessä.

Tarkastuslautakunta päätti pyytää tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta opetusviraston tietohallintopäällikkönä tammikuuhun 2016 saakka toimineen viranhaltijan selityksen ja kaupunginhallituksen lausunnon 19.5.2017 mennessä.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain mukaan kunnan tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön 19 §:n mukaan tilintarkastuskertomus on annettava huhtikuun loppuun mennessä tarkastuslautakunnalle edelleen
kaupunginvaltuustolle toimitettavaksi.

Kuntalain mukaan tilintarkastajan on tarkastettava, onko hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti, antavatko tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien
säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta sekä ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita. Lisäksi tilintarkastajan on tarkastettava, onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Tilintarkastajan on yksilöitävä asianomainen tilivelvollinen. Tarkastuslautakunnan on hankittava tilivelvolliseen kohdistuvasta muistutuksesta asianomaisen selitys ja lausunto kaupunginhallitukselta.

Lain mukaan tilintarkastajan on tilintarkastuskertomuksessa otettava kantaa siihen, voidaanko tilivelvolliselle myöntää vastuuvapaus. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

Kaupungin tilintarkastaja JHTT-yhteisö KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, vastuunalainen tilintarkastaja JHT, KHT Leif-Erik Forsberg on 28.4.2017 päivätyssä Helsingin kaupunginvaltuustolle osoitetussa vuotta 2016 koskevassa tilintarkastuskertomuksessa esittänyt vastuuvapauden myöntämisen osalta seuraavaa: ”
Helsingin kaupungin opetusviraston toimivaltuuksiin kohdistuvan muistutuksen vuoksi emme puolla vastuuvapautta opetusviraston tietohallintopäällikkönä tammikuuhun 2016 saakka toimineelle viranhaltijalle. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä muille tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta.”

Tilintarkastuskertomuksen lisäksi tilintarkastaja on antanut 2.5.2017 päivätyn, JHT, KHT Leif-Erik Forsbergin ja JHT, KHT Jorma Nurkkalan allekirjoittaman yhteenvetoraportin Helsingin kaupungin vuoden 2016 tilintarkastuksesta.

Kokoukseen on kutsuttu kaupungin tilintarkastajan, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:n edustajat JHT, KHT Leif-Erik Forsberg ja JHT, KHT Jorma Nurkkala selostamaan vuoden 2016 tilintarkastusta ja vastaamaan tarkastuslautakunnan esittämiin kysymyksiin.

Sulje

Tarkastuslautakunta 15.02.2017 § 4

30.11.2016 Ehdotuksen mukaan

04.05.2016 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Pirjo Hakanpää

Lisätietojen antaja

Timo Terävä, arviointipäällikkö, puhelin: 09 310 43126

timo.terava@hel.fi