Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-007253
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 195 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Yleisten töiden lautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Thomas Wallgrenin aloitteesta Haaganpuron kunnostamisesta

Yleisten töiden lautakunta

Lausunto

Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.2.2017 § 107 palauttaa valtuutettu Thomas Wallgrenin aloitteen Haaganpuron kunnostamisesta siten, että Haaganpuron alajuoksun padon purkaminen otetaan vuonna 2017 toteutettavaksi. Samalla valtuusto kiirehtii koko Haaga-Maunulanpuron säilyttämisen ja ennallistamisen suunnittelua uudelleen valmisteltavaksi.

Yleisten töiden lautakunta viittaa lausuntoonsa 6.9.2016 § 357, jossa Haaganpuron alajuoksun kunnostamisesitystä pidetään hyvänä. Lausunnossaan lautakunta toteaa, että kunnostushankkeesta tulee tehdä kokonaisvaltainen suunnitelma kustannusarvioineen. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon taimenkannan elvyttämisen lisäksi ympäristönsuojelulliset, maisemalliset ja teknistaloudelliset näkökohdat. Puron tulvimisherkkyys ja virkistyskäyttö ovat myös tärkeitä huomioon otettavia asioita.

Haaganpuron uomaa on siirretty ja suoristettu useampaan otteeseen ja puron osuuksia on myös putkitettu. Puron ennallistaminen ja palauttaminen alkuperäiseen uomaansa ei ole enää mahdollista, mutta nykyistä purouomaa voitaisiin kunnostaa ja palauttaa luonnonmukaisemmaksi. 2000-luvulla on panostettu puron kalastollisten olosuhteiden parantamiseen, ja kunnostusten myötä puroon on onnistuttu palauttamaan luontaisesti lisääntyvä meritaimenkanta. Puron luontoarvot ovat merkittävät. Puron vedenlaadun parantamiseksi tarvittaisiin toimenpiteitä hulevesien käsittelyssä ja jätevesipäästöjen ennaltaehkäisyssä sekä uoman muotoilussa kuten ympäristölautakuntakin lausunnossaan toteaa.

Rakennusviraston teettämässä maaliskuussa 2017 valmistuneessa Haaganpuron valuma-alueen hulevesiselvityksessä todetaan, että padon poistaminen ja uoman syventäminen olisi uoman hydrologian ja kalaston kannalta suositeltavin vaihtoehto. Selvityksessä todetaan, että ratkaisu muuttaa puistoalueen alkuperäistä maisemallista/kaupunkikuvallista ilmettä sekä edellyttää tarkempaa teknistä tutkimista ja kustannusarviota.

Maaliskuussa 2017 rakennusvirasto käynnisti Pikku-Huopalahden padon parantamisesta selvityksen. Selvityksessä tarkastellaan eri vaihtoehtoja, joissa joko muutetaan nykyistä patorakennetta tai rakennetaan uusi luonnonmukainen uomayhteys noin 90 metrin matkalle, jolla pato ohitetaan. Alustavat kustannusarviot toimenpiteille, jotka suunnittelun tässä vaiheessa voidaan nostaa esille mahdollisesti toteuttamiskelpoisena vaihtoehtona, vaihtelevat 200  000 euron ja 550 000 euron välillä. Halvin vaihtoehto on poistaa nykyiset betonirakenteiset kalaportaat ja korvata ne luonnonmukaisempana koskimaisena rakenteena. Kallein vaihtoehto on siirtää uomaa nykyiseltä paikaltaan. Kustannusarviot sisältävät arvioidut suunnittelukustannukset sekä varauksen pilaantuneiden maiden käsittelylle, jonka tarve tarkentuu suunnittelun edetessä. Kustannusarviot ja selvityksessä esitettävä suositusvaihtoehto tarkentuvat suunnittelun edetessä.

Nousuesteiden poistamisvaihtoehtojen toteuttamissuunnitelmat on valmisteltava huolella, vaikka toteutusta kiirehdittäisiin. Kuten ympäristölautakunta lausunnossaan toteaa, olisi toimenpidesuunnitelmassa hyvä ottaa huomioon virtakutuisten kalojen lisäksi myös muut vesieliöt sekä muun muassa patoaltaaseen laskeutuneen sedimentin laatu, alueen virkistykselliset arvot sekä alajuoksun laajempi kunnostaminen.

Puron vedenkorkeuden muutos edellyttää vesilain mukaista lupaa. Lupahakemus perustuu suunnitelmiin ja toimenpiteiden vaikutusten arviointiin. Aikataulullisesti lupahakemusta on mahdollista valmistella syksyllä 2017. Toimenpiteiden toteutuksen vaatimia määrärahoja voidaan esittää aikaisintaan vuoden 2018 talousarvioehdotukseen, jolloin toimenpiteet on mahdollista toteuttaa aikaisintaan talvella 2018−2019.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on pyytänyt yleisten töiden lautakunnalta 31.5.2017 mennessä, joka koskee valtuutettu Thomas Wallgrenin aloitetta Haaganpuron kunnostamiseksi.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

osastopäällikkö
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Päivi Islander, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38649

paivi.islander@hel.fi