Malmin lentoaseman rakennusten asemakaavan muuttaminen (nro 12450)

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-010897
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 11 §

Malmin lentoaseman rakennusten asemakaavan muuttaminen (nro 12450)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 38. kaupunginosan (Malmi, Malmin lentokenttä) lentokenttäaluetta koskevan asemakaavan muutoksen 21.11.2017 päivätyn ja 5.6.2018 muutetun piirustuksen numero 12450 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein. Asemakaavan muutoksen myötä muodostuvat uudet korttelit 38340 ja 38341.

Käsittely

Valtuutettu Björn Månsson ehdotti valtuutettu Mika Ebelingin kannattamana, että kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että nykyisten lentoasemarakennusten tulevaisuuden käyttö ratkaistaan Malmin lentokenttäalueen kokonaissuunnittelun yhteydessä eikä erillisenä asiana. Kokonaissuunnittelua odotettaessa rakennukset ovat lentoaseman vuokralaisten käytettävissä.

Keskustelun kuluessa tehtiin toinen palautusehdotus.

Valtuutettu Nuutti Hyttinen ehdotti valtuutettu Mika Raatikaisen kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että päätösehdotuksessa mainitut rakennukset suojellaan esitetyin suojelumerkinnöin, mutta lentokonehallia voidaan käyttää ja tulee vuokrata alkuperäiseen ja varsinaiseen käyttötarkoitukseensa niin kauan, kun lentotoiminta Malmin lentokentällä jatkuu, jotta kaupunkistrategian mukaista päästövähennystavoitetta noudatetaan eikä ilma-aluksia tarvitse säilyttää ulkona tai tilapäisissä suojissa, joiden eristys on vakituisia rakennuksia puutteellisempaa ja joita lämmitetään fossiilisin polttoainein.

1 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että nykyisten lentoasemarakennusten tulevaisuuden käyttö ratkaistaan Malmin lentokenttäalueen kokonaissuunnittelun yhteydessä eikä erillisenä asiana. Kokonaissuunnittelua odotettaessa rakennukset ovat lentoaseman vuokralaisten käytettävissä.

Jaa-äänet: 57
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Fatim Diarra, Tuula Haatainen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 26
Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Jörn Donner, Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Mia Nygård, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Mirita Saxberg, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 1
Silja Borgarsdottir Sandelin

Poissa: 1
Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

2 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Kaupunginvaltuusto palauttaa asian valmisteluun siten, että päätösehdotuksessa mainitut rakennukset suojellaan esitetyin suojelumerkinnöin, mutta lentokonehallia voidaan käyttää ja tulee vuokrata alkuperäiseen ja varsinaiseen käyttötarkoitukseensa niin kauan, kun lentotoiminta Malmin lentokentällä jatkuu, jotta kaupunkistrategian mukaista päästövähennystavoitetta noudatetaan eikä ilma-aluksia tarvitse säilyttää ulkona tai tilapäisissä suojissa, joiden eristys on vakituisia rakennuksia puutteellisempaa ja joita lämmitetään fossiilisin polttoainein.

Jaa-äänet: 59
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Jörn Donner, Tuula Haatainen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 25
Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Mia Nygård, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Mirita Saxberg, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä

Poissa: 1
Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

Valtuutettu Mirita Saxberg ehdotti valtuutettu Petrus Pennasen kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään mahdollisuudet rakennuksia ympäröivien alueiden kansallisesti merkittävien kulttuuriarvojen säilyttämiseksi asemakaavan avulla mm. museoviraston tarkoittamalla tavalla.

Valtuutettu Mirita Saxberg jätti ehdotuksensa vastaehdotuksena, mutta puheenjohtajan päätöksellä ehdotus käsiteltiin palautusehdotuksena.

3 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään mahdollisuudet rakennuksia ympäröivien alueiden kansallisesti merkittävien kulttuuriarvojen säilyttämiseksi asemakaavan avulla mm. museoviraston tarkoittamalla tavalla.

Jaa-äänet: 60
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Jörn Donner, Tuula Haatainen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 18
Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Laura Kolbe, Pia Kopra, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Mia Nygård, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Mirita Saxberg, Matias Turkkila, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 4
Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Tapio Klemetti, Heimo Laaksonen

Poissa: 3
Harry Bogomoloff, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

Valtuutettu Mia Nygård ehdotti valtuutettu Atte Kalevan kannattamana, että kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet sisällyttää käyttötarkoituksiin ilmailutoimintoihin liittyvän käytön.

4 äänestys

Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, vastaehdotus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginhallitus
EI-ehdotus: Nygård Mia
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet sisällyttää käyttötarkoituksiin ilmailutoimintoihin liittyvän käytön.

Jaa-äänet: 51
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Fatim Diarra, Jörn Donner, Tuula Haatainen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Laura Rissanen, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 26
Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Mika Ebeling, Eero Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Mia Nygård, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 5
Silja Borgarsdottir Sandelin, Arja Karhuvaara, Terhi Koulumies, Seija Muurinen, Risto Rautava

Poissa: 3
Harry Bogomoloff, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Ärendet återremitteras för ny beredning, utgående från att den framtida användningen av de nuvarande flygplatsbyggnaderna avgörs i samband med helhetsplaneringen av Malms flygplatsområde och inte som ett separat ärende. I väntan på helhetsplaneringen står byggnaderna till förfogande för dem som arrenderat flygplatsen.

Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Mohamed, Abdirahim Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Donner, Jörn Ei valtuustoryhmää
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 16 4 0 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 8 7 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 6 1 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 5 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 2 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 2 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 4 1 0

Äänestys 2

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Kaupunginvaltuusto palauttaa asian valmisteluun siten, että päätösehdotuksessa mainitut rakennukset suojellaan esitetyin suojelumerkinnöin, mutta lentokonehallia voidaan käyttää ja tulee vuokrata alkuperäiseen ja varsinaiseen käyttötarkoitukseensa niin kauan, kun lentotoiminta Malmin lentokentällä jatkuu, jotta kaupunkistrategian mukaista päästövähennystavoitetta noudatetaan eikä ilma-aluksia tarvitse säilyttää ulkona tai tilapäisissä suojissa, joiden eristys on vakituisia rakennuksia puutteellisempaa ja joita lämmitetään fossiilisin polttoainein.

Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Donner, Jörn Ei valtuustoryhmää
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Mohamed, Abdirahim Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 17 3 0 1
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 8 7 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 6 1 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 5 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 4 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 2 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 2 0 0

Äänestys 3

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Kaupunginvaltuusto edellyttää kaupungin selvittävän mahdollisuudet rakennuksia ympäröivien alueiden kansallisesti merkittävien kulttuuriarvojen säilyttämiseksi asemakaavan avulla mm. museoviraston tarkoittamalla tavalla.

Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Donner, Jörn Ei valtuustoryhmää
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Mohamed, Abdirahim Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 18 1 0 2
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 8 3 3 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 6 1 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 5 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 3 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 2 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 2 0 0

Äänestys 4

Jaa: Kaupunginhallitus

Ei: Nygård Mia Hyväksyessään esityksen valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet sisällyttää käyttötarkoituksiin ilmailutoimintoihin liittyvän käytön.

Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Donner, Jörn Ei valtuustoryhmää
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Mohamed, Abdirahim Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 14 4 1 2
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 6 1 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 5 6 3 1
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 2 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 2 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 6 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 4 1 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Asemakaavan muutos koskee Malmin lentoaseman rakennuksia. Lentoasemarakennus, lentokonehalli ja autohalli suojellaan kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokkaina rakennuksina sr-1 ja sr-2 -merkinnöin.

Rakennukset osoitetaan toimitilakäyttöön. Tavoitteena on mahdollistaa rakennusten mahdollisimman monipuolinen käyttö. Rakennuksiin saa sijoittaa julkisia palvelutiloja, liike-, toimisto-, opetus-, varasto- ja näyttelytiloja, kokoontumistiloja, kahvila- ja ravintolatiloja sekä liikunta- ja vapaa-ajan toimintaa palvelevia tiloja.

Suojeltavien rakennusten yhteenlaskettu rakennusala on 7 500 k-m².

Sulje

Kaavaratkaisu on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukainen ja edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista. Kaava on Helsingin uuden yleiskaavan tavoitteiden mukainen.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Malmin lentokentän alueen kaavarungon 13.12.2016 (439 §) jatkossa laadittavien asemakaavojen, asemakaavamuutosten ja poikkeamispäätösten pohjaksi.

Alueella on Malmin lentoaseman keskeisimmät rakennukset. Rakennukset toimivat nykyisin enää osittain alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Lentokonehallin määräaikaiset vuokrasopimukset ovat päättyneet 31.8.2017 ja tilat ovat osittain tyhjillään. Halli ja sitä ympäröivä alue on suunnattu monipuoliseen kaupunkilaisten virkistys- ja tapahtumakäyttöön.

Kaava-alue on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä (RKY 2009, Malmin lentoasema).

Suunnittelun vaiheet ja vuorovaikutus

Helsingin kaupunki omistaa alueen. Kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta.

Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Kaavaehdotus pidettiin julkisesti nähtävillä 15.12.2017–22.1.2018, ja siitä saatiin 20 muistutusta.

Muistutukset

Muistutuksissa esitetyt huomautukset kohdistuivat rakennusten säilymiseen lentokäytössä, vaikutusten selvittämiseen, RKY-alueen sekä kansainvälisen merkityksen huomioimiseen, vuorovaikutukseen, tarkoituksenmukaisuuteen, yleiskaavan 1992 vastaisuuteen, elinkeinoelämän toimintaedellytysten huomioimiseen sekä asuntopulan ratkaisemiseen.

Muistutusten referaatit ja niihin annetut vastineet ovat vuorovaikutusraportissa (liite 3).

Lausunnot

Kaavaehdotuksesta saatiin Helen Sähköverkko Oy:n, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY), museoviraston, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja kaupunginmuseon lausunnot.

Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat suojelun ulottamiseen koko lentokenttäalueelle sekä rakennusten sisätiloihin, lentomelun huomioimiseen rakennuksissa sekä sähkönjakelumuuntamovarauksen lisäämiseen asemakaava-alueelle.

Helen Oy ilmoitti, ettei sillä ole lausuttavaa.

Lausunnot ilmenevät kokonaisuudessaan päätöshistoriasta ja niiden referaatit sekä niihin annetut vastineet ovat vuorovaikutusraportissa (liite 3).

Kustannukset

Asemakaavan toteuttamisen yhteydessä tulee varautua maaperän pilaantuneisuuden kunnostuskustannuksiin, joiden arvo on noin kaksi miljoonaa euroa.

Lentoasemarakennusten kunnostus- ja muutostöiden kustannukset ovat riippuvaisia niiden laajuudesta ja laatutasosta sekä rakennusten lopullisista käyttötarkoituksista. Mahdollisista haitta-ainekunnostuksista aiheutuvat kustannukset tulee myös arvioida erikseen.

Asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset

Muistutuksissa ja lausunnoissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin. Kaavaehdotukseen on tehty muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen toiseksi viimeisessä luvussa.

Tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

Päätösehdotus on kaupunkiympäristölautakunnan tarkistetun esityksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus 10.12.2018 § 800

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 38. kaupunginosan (Malmi, Malmin lentokenttä) lentokenttäaluetta koskevan asemakaavan muutoksen 21.11.2017 päivätyn ja 5.6.2018 muutetun piirustuksen numero 12450 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein. Asemakaavan muutoksen myötä muodostuvat uudet korttelit 38340 ja 38341.

Käsittely

Vastaehdotus:
Mika Raatikainen: Uusi kolmas kappale päätösehdotukseen:

"Asemakaavan muutos astuu voimaan siinä vaiheessa kun lentotoiminta alueella päättyy."

Kannattaja: Marcus Rantala

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mika Raatikaisen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 12
Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Otso Kivekäs, Terhi Koulumies, Maria Ohisalo, Pia Pakarinen, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Thomas Wallgren, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 2
Mika Raatikainen, Marcus Rantala

Poissa: 1
Sanna Vesikansa

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 12 - 2.

03.12.2018 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 05.06.2018 § 296

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

21.11.2017 päivätyn ja 5.6.2018 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12450 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 38. kaupunginosan (Malmi, Malmin lentokenttä) lentokenttäaluetta (muodostuvat uudet korttelit 38340 ja 38341).

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely

Vastaehdotus:
Atte Kaleva: Muutetaan kohdan 2 ensimmäiseksi virkkeeksi: "21.11.2017 päivätyn ja 5.6.2018 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12450 hyväksymistä siten, että asemakaavan muutos astuu voimaan siinä vaiheessa kun lentotoiminta alueella päättyy."

Kannattaja: Nuutti Hyttinen

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Muutetaan kohdan 2 ensimmäiseksi virkkeeksi: "21.11.2017 päivätyn ja 5.6.2018 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12450 hyväksymistä siten, että asemakaavan muutos astuu voimaan siinä vaiheessa kun lentotoiminta alueella päättyy."

Jaa-äänet: 10
Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mai Kivelä, Jape Lovén, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Anni Sinnemäki, Mikko Särelä

Ei-äänet: 3
Sirpa Asko-Seljavaara, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva

Esittelijän ehdotus jäi voimaan äänin 10-3.

29.05.2018 Pöydälle

21.11.2017 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Pia Kilpinen, arkkitehti, puhelin: 310 37443

pia.kilpinen@hel.fi

Sakari Mentu, arkkitehti, rakennussuojelu, puhelin: 310 37217

sakari.mentu@hel.fi

Mikko Juvonen, diplomi-insinööri, teknistaloudellinen suunnittelu, puhelin: 310 37252

mikko.juvonen@hel.fi

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 18.12.2017

Kaupunginmuseo tarkastelee hanketta kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja on päättänyt antaa asemakaavoitukselle seuraavan lausunnon.

Malmin lentoaseman lentoterminaalia, lentokonehallia ja autotallin muodostamaa kokonaisuutta koskevassa asemakaavan muutoksessa rakennukset suojellaan kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokkaina rakennuksina sr-1 ja sr-2 –merkinnöin ja ne osoitetaan toimitilakäyttöön. Tavoitteena on mahdollistaa rakennusten mahdollisimman monipuolinen julkinen käyttö. Rakennuksiin saa sijoittaa julkisia palvelutiloja, liike-, toimisto- ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuustiloja, opetus-, studio ja näyttelytiloja sekä liikunta- ja vapaa-ajan toimintaa palvelevia tiloja. Rakennusten kerrosala ei muutu.

Tontilla sijaitsee nykyisin kolmikerroksinen lentoterminaalirakennus, jossa on lennonjohto-, toimisto- ja ravintolatiloja, lentokoneiden säilytystilana toimiva yksikerroksinen, kylmä hangaarihalli sekä autotalli. Alue on Helsingin kaupungin omistuksessa.

Kaavatilanne:

Voimassa olevassa asemakaavassa (1964) alue on merkitty lentokenttäalueeksi. Voimassa olevassa Uudenmaan maakuntakaavassa (YM 8.11.2006) alue on liikennealuetta, jonka toissijainen käyttötarkoitus on taajamatoimintojen alue. Lentokenttärakennus on merkitty kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeäksi kohteeksi. Voimassa olevassa Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa (YM 30.10.2014) kentän alue on kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeä alue (RKY 2009). Merkintään liittyvän suunnittelumääräyksen mukaan alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon kulttuuriympäristön ominaispiirteiden vaaliminen, sen kokonaisuus ja identiteetti ja turvattava merkittävien maisema- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Uudenmaan 4.vaihemaakuntakaavan ehdotuksessa Malmin kentän alue on ensisijaiselta maankäyttömuodoltaan taajamatoimintojen alue ja lisäksi kaavakartalla on valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön (RKY 2009) rajaus. Kaupunkisuunnittelulautakunnan 29.11.2016 hyväksymässä Malmin kaavarungossa alue on merkitty suojelumerkinnällä P/SR. Laadittu kaavaluonnos on kaavarungon mukainen.

Alueesta on laadittu Malmin lentoasema, ympäristöhistoriaselvitys (Arkkitehtitoimisto Freese Oy, Arkkitehtitoimisto Schulman Oy, 2016) ja Malmin lentoasema, uusiokäytön ideasuunnitelma (Arkkitehtitoimisto Freese Oy, Arkkitehtitoimisto Schulman Oy, 2016)

Kaupunginmuseon lausunto:

Kaupunginmuseo toistaa luonnosvaiheessa antamiaan arvoperusteluja lentokenttärakennusten suojeluarvojen varmistamiseksi. Malmin lentokenttä on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö (RKY 2009). Lentokenttä on myös listattu kansainvälisen World Monument Fundin uhanalaisten kulttuuriympäristöjen joukkoon. Lisäksi se on Europa Nostra Finlandin 2015 listaama Suomen uhanalaisin kulttuuriperintökohde.

On valitettavana, että suunnittelualue käsittää suppeasti ainoastaan lentokenttärakennusten tontin. Rakennuksen jäävät irrallisiksi yhteydestään lentokenttään. Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan kenttää ja vähintään osaa kiitoteistä tulisi tarkastella yhtäaikaisesta lentokenttärakennusten kanssa. Malmin lentoaseman uusiokäytön ideasuunnitelmassa lentokenttä on muutettu asuinalueen puistoksi ja vanhimmat kiitotiet ja asematasot säilytetty pintoineen ja yksityiskohtineen. Avotilan keskellä puiston maamerkkinä olisi restauroitu terminaalirakennus. Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan edellä mainitun kaltainen uusiokäyttö mahdollistaisi alueen kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen säilymisen ja säilyttäisi muuttuneenakin paikan erityisyyden.

Lentoasemarakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Martti Välikangas, Dag Englund, Onni Ermala ja Vera Rosendahl (valmistui vuonna 1938). Sen keskiosa on kolmikerroksinen ja sivuille avautuvat siipirakennukset yksikerroksisia. Alun perin julkisivut olivat vaaleaksi terastirapattua betonia. Myöhemmin kolmikerroksinen sylinterinmuotoinen osa on pinnoitettu maalatulla pellillä ja matalat siipirakennukset puhtaaksimuuratulla kahitiilellä. Sisätilat ovat hyvin säilyttäneet arkkitehtuurin alkuperäiset ominaispiirteet ja yksityiskohdat.

Lentokonehallin eli hangaarin ovat suunnitelleet arkkitehdit Dag Englund, Onni Ermala ja Yrjö Sadeniemi (valmistui vuonna 1937). Rakennus sisältää korkean yhtenäisen lentokonehallin, sekä lisäksi toimisto- ja koulutustiloja. Julkisivut ovat vaaleaksi slammattua betonia, kentän puoleista julkisivua hallitsevat kookkaat kerroksen korkuiset liukuovet. Hangaarirakennus on niin ikään säilyttänyt hyvin alkuperäiset ominaispiirteensä niin ulko- kuin sisätiloissaan.

Puinen autotallirakennus on toiminut aikaisemmin myös paloasemana. Nykyään se sisältää ajoneuvojen suoja- ja huoltotiloja. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Antero Pernaja 1940-luvulla. Rakennus on säilyttänyt ominaispiirteensä hyvin.

Lentoasemarakennus ja lentokonehalli suojellaan merkinnällä sr-1: ”Kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisesti huomattavan arvokas rakennus. Rakennusta tai sen osaa ei saa purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus-, muutos- tai lisärakentamistöitä, jotka heikentävät rakennuksen rakennustaiteellisia, historiallisia tai kaupunkikuvallisia arvoja tai muuttavat arkkitehtuurin ominaispiirteitä. Korjaamisen lähtökohtana tulee olla rakennuksen alkuperäisten tai niihin verrattavien rakenteiden säilyttäminen. Mikäli alkuperäisiä rakennusosia joudutaan pakottavista syistä uusimaan, se tulee tehdä alkuperäistoteutuksen mukaisesti. Rakennuksen alkuperäiset puuikkunat ja ovet tulee säilyttää eikä huonejakoa saa oleellisesti muuttaa. Lennonjohtotornin, sääaseman ja lennonvalmisteluhuoneen tilat tulee säilyttää nykyisessä asussaan nähtävyyskäytössä.”

Autotallirakennus suojellaan sr-2 määräyksellä: "Rakennusta tai sen osaa ei saa purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus-, muutos- tai lisärakentamistöitä, jotka heikentävät rakennuksen historiallisia arvoja tai muuttavat arkkitehtuurin ominaispiirteitä." Lentoasemarakennuksen pääsisäänkäynnin edustalla sijaitsee kokonaisuuteen liittyvä pyöreä suihkulähde, joka on niin ikään merkitty suojeltavaksi.

Kaupunginmuseo pitää rakennuskohtaisia suojelumääräyksiä pääosin riittävinä. Täsmennyksenä suojelumääräyksiin kaupunginmuseo tuo esiin vielä seuraavaa: Terminaalirakennuksessa erityistä huomiota vaatii rakennuksen keskushallin säilyttäminen lattia, seinä- ja kattoratkaisuineen, alkuperäisine pintoineen ja yksityiskohtineen. Toisen kerroksen ravintolatila on säilytettävä. Porrashuoneet A ja B sekä ravintolan porras on säilytettävä.

Hangaarirakennuksen ulkoarkkitehtuuri yksityiskohtineen, sen osana erityisesti hallin liukuovet ja ikkunat teknisine ratkaisuineen ja yksityiskohtineen ovat säilytettäviä. Rakennusrunko eli kantavat seinät sekä katon teräsristikot niitä kannattavine rakenteineen ovat julkisivujen ohella keskeinen osa rakennuksen ominaisuuksia, mukaan lukien sisäkaton levytyksen alkuperäinen ilme. Hallin betonilattia on säilytettävä alkuperäisen mukaisena. Hangaarin sisätiloissa olevat alkuperäiset teräs- ja puurakenteiset ovet yksityiskohtineen, huonetilojen säilyneet alkuperäiset lattia- ja seinälaatoitukset ovat nekin suojelutarpeen piirissä. Hallin vuonna 1943 suunniteltu tarkkailuhuone, samoin alkuperäisinä säilyneet varoituskyltit, monikieliset tekstimaalaukset ja muut yksityiskohdat ovat olennainen osa tilakokemusta. Hangaarin toimistosiivessä on suojeltava porrashuone ala-auloineen ja sisäänkäynteineen sekä sivukäytävä säilyneine ovineen.

Kaupunginmuseolla ei ole muuta huomautettavaa asemakaavan muutosehdotuksesta.

Lisätiedot

Sari Saresto, kulttuuriympäristöpäällikkö, puhelin: +358 9 503756846

sari.saresto@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 04.10.2017 § 36

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12450 pohjakartan kaupunginosassa 38 Malmi Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kaupunkimittausosasto on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12450
Kaupunginosa: 38 Malmi
Kartoituksen työnumero: 8/2017
Pohjakartta valmistunut: 21.3.2017
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Nimistötoimikunta 05.04.2017 § 27

Nimistötoimikunta käsitteli Malmin lentokentän osa-alueella valmisteilla olevan ensimmäisen asemakaavan nimistöä arkkitehti Pia Kilpisen esittelyn pohjalta. Kaavoitettava alue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä eli RKY-aluetta.

Nimistötoimikunta päätti esittää alueelle nimeä

Malmin lentoaseman aukio–Malms flygplats torg
(aukio)
Perustelu: Vuonna 1936 toimintansa aloittaneen ja vuoteen 1952 asti (vuosia 1944–1946 lukuun ottamatta) Helsingin päälentoasemana toimineen Malmin lentoaseman ja sen vuonna 1938 valmistuneen terminaalirakennuksen mukaan. Nimen ruotsinkieliseen vastineeseen on valittu äänteellisistä syistä perusosa torg suomenkielistä aukiota yleensä vastaavan perusosan plats sijaan.

Nimistötoimikunta suosittaa käyttämään Malmin lentoasemasta (asemarakennuksesta ja sen ympäristöstä sekä suunnittelualueesta kokonaisuutena) johdonmukaisesti ruotsinkielistä vastinetta Malms flygplats (ei: *Malms flygstation).

Malmin lentokentän hallinnollisen ja tilastollisen osa-alueen (385) ruotsinkielisen nimen vastineena on käytössä vuonna 1959 vahvistettu nimi Malms flygfält.

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Kiinteistövirasto Tonttiosasto 8.2.2017

Kiinteistöviraston tonttiosasto antaa kaupunkisuunnitteluvirastolle Malmin lentoaseman koskevan asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1270-16 seuraavat kommentit:

Tonttiosaston näkemyksen mukaan olisi tarkoituksenmukaista osoittaa VP/s-alue katuaukioiksi ja osittain pysäköimisalueeksi, jollaisena se toiminut koko lentokentän toiminnan aikana. Ottaen huomioon lentoasemarakennuksen laajuus autopaikoille on tarvetta asemakaavamuutosalueella jotta toiminnan tarvitsemien autopaikkojen määrä täyttyisi. Lisäksi kulku entiselle lentokenttäalueelle tapahtuu osittain tässä kohtaa olevan portin kautta. Tonttiosasto pyytää kaupunkisuunnitteluvirastoa harkitsemaan onko tähän kohtaa myös tarvetta osoittaa kulkuyhteys. Lentokonehallin edustalla entisellä asematasolla on tarkoitus järjestää erilaisia tapahtumia ja tämä vaatii pääsyn alueelle. Tässä kohtaa oleva lipputankorivistö voidaan merkitä kaavan säilytettäväksi vaikka alue olisi osaa laajempaa katuaukiota.

Asemakaavamerkinnät ja –määräykset tulisi selventää tulkinnanvaraista KTY/s merkintää joko siten että liiketiloiksi ei lueta kahvila- ja ravintolatiloja tai siten, että merkittävästi nostetaan liiketilan osuutta kerrosalasta. Muuten rakennuksen nykyinen kahvila/ravintolatoiminta joudutaan lopettamaan.

Tonttiosasto pyytää kaupunkisuunnitteluvirastoa korjaamaan selostusosassa kohdassa ”Maanomistus” oleva virheellinen tieto rakennusten omistusoikeudesta. Asemakaavamuutosalueen rakennukset ovat olleet kaupungin omistuksessa 16.12.2014 lähtien.

Lisätiedot

Tom Qvisén, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 34201

tom.qvisen@hel.fi

Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 17.1.2017

Kaupunginmuseo tarkastelee hanketta kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja on päättänyt antaa kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on laatimassa Malmin lentoaseman lentoterminaalille, lentokonehallille sekä autotallille asemakaavan muutosta, jossa rakennukset suojellaan kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokkaina rakennuksina sr-1 ja sr-2 –merkinnöin ja ne osoitetaan toimitilakäyttöön. Tavoitteena on mahdollistaa rakennusten mahdollisimman monipuolinen julkinen käyttö. Rakennuksiin saa sijoittaa julkisia palvelutiloja, liike-, toimisto- ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuustiloja, opetus-, studio ja näyttelytiloja sekä liikunta- ja vapaa-ajan toimintaa palvelevia tiloja. Rakennusten kerrosala ei muutu.

Tontilla sijaitsee nykyisin kolmikerroksinen lentoterminaalirakennus, jossa on lennonjohto-, toimisto- ja ravintolatiloja, lentokoneiden säilytystilana toimiva yksikerroksinen, kylmä hangaarihalli sekä autotalli. Alue on Helsingin kaupungin omistuksessa. Rakennukset siirtyivät Finavialta Helsingin kaupungin omistukseen 1.1.2017.

Kaavatilanne:

Voimassa olevassa asemakaavassa (1964) alue on merkitty lentokenttäalueeksi. Lentokenttäalueella on voimassa oikeusvaikutukseton Helsingin yleiskaava 1992. Helsingin uudessa yleiskaavassa (kaupunginvaltuusto 26.10.2016) alue on merkitty asuntovaltaiseksi alueeksi (A2), jota kehitetään pääasiassa asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön ja jolla korttelitehokkuus on pääasiassa 1,0 - 2,0. Voimassa olevassa Uudenmaan maakuntakaavassa (YM 8.11.2006) alue on liikennealuetta, jonka toissijainen käyttötarkoitus on taajamatoimintojen alue. Lentokenttärakennus on merkitty kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeäksi kohteeksi. Voimassa olevassa Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa (YM 30.10.2014) kentän alue on kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeä alue (RKY 2009). Merkintään liittyvän suunnittelumääräyksen mukaan alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon kulttuuriympäristön ominaispiirteiden vaaliminen, sen kokonaisuus ja identiteetti ja turvattava merkittävien maisema- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Uudenmaan 4.vaihemaakuntakaavan ehdotuksessa Malmin kentän alue on ensisijaiselta maankäyttömuodoltaan taajamatoimintojen alue ja lisäksi kaavakartalla on valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön (RKY 2009) rajaus. Kaupunkisuunnittelulautakunnan 29.11.2016 hyväksymässä Malmin kaavarungossa alue on merkitty suojelumerkinnällä P/SR. Laadittu kaavaluonnos on kaavarungon mukainen.

Alueesta on laadittu Malmin lentoasema, ympäristöhistoriaselvitys (Arkkitehtitoimisto Freese Oy, Arkkitehtitoimisto Schulman Oy, 2016) ja Malmin lentoasema, uusiokäytön ideasuunnitelma (Arkkitehtitoimisto Freese Oy, Arkkitehtitoimisto Schulman Oy, 2016)

Kaupunginmuseon kannanotto:

Malmin lentokenttä on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö (RKY 2009). Lentokenttä on myös listattu kansainvälisen World Monument Fundin uhanalaisten kulttuuriympäristöjen joukkoon. Lisäksi se on Europa Nostra Finlandin 2015 listaama Suomen uhanalaisin kulttuuriperintökohde.

Kaupunginmuseo pitää valitettavana, että suunnittelualue käsittää suppeasti ainoastaan lentokenttärakennusten tontin. Rakennuksen jäävät irrallisiksi yhteydestään lentokenttään. Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan kenttää ja kiitoteitä tulee tarkastella yhtäaikaisesta lentokenttärakennusten kanssa.

Kaupunginmuseo korosti kaavarunkolausunnossaan, että uuden rakentamisen ja kentän ja sen rakennusten säilyttäminen tulee sovittaa yhteen siten, että rakennettu kulttuuriympäristö säilyy historiallisesti ymmärrettävänä. Kulttuuriympäristön; rakennetun ympäristön ja maiseman vaalimisen näkökulmasta pyrkimyksenä tulisi olla lentokenttäalueen rakennuksien ja kiitoratojen säilyttäminen kokonaisuutena esimerkiksi virkistys- ja viheralueena. Alueen laajemmassa suunnittelussa on erittäin valitettavaa ja ympäristöä köyhdyttävää, jos sen olennaiset kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot unohdetaan. Säilyttämisen rajoittuessa ainoastaan rakennuksiin käsitys kokonaisuudesta hämärtyy.

Kaupunginmuseo pitää rakennuskohtaisia suojelumääräyksiä pääosin riittävinä. Kuitenkin ilmailuun liittyvien alkuperäisessä käytössään näihin päiviin asti olleiden tilojen osalta tulee vielä tutkia, olisiko niitä mahdollista säilyttää autenttisina muistumina lentoaseman toiminnasta ja pitkästä historiasta. Näitä tiloja ovat lennonjohtotorni, sääasema ja lennonvalmisteluhuone.

Malmin lentoaseman uusiokäytön ideasuunnitelmassa lentokenttä on muutettu asuinalueen puistoksi ja vanhimmat kiitotiet ja asematasot säilytetty pintoineen ja yksityiskohtineen. Avotilan keskellä puiston maamerkkinä olisi restauroitu terminaalirakennus. Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan edellä mainitun kaltainen uusiokäyttö mahdollistaisi alueen kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen säilymisen ja tekisi paikasta erityisen.

Lisätiedot

Sari Saresto, tutkija, puhelin: +358 9 503756846

sari.saresto@hel.fi

Rakennusvirasto 11.1.2017

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää rakennusviraston kannanottoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1270-00/16. Määräaika on 23.1.2017.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on suojella kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokkaat lentokenttärakennukset. Lentokenttäalue kuuluu valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY-alue). Lentoasemarakennus on valittu suomalaisen modernismin merkkiteosten valikoimaan (DoCoMoMo).

Nykyinen kaavaluonnoksessa ehdotettu korttelien ja yleisten alueiden rajaus ei tue alueen kokonaisvaltaista käyttöä ja sen kehittämistä. Asemakaavan muutoksessa katuaukioksi osoitettu, nykyisin pääosin pysäköintialueena toimiva rakennusten välinen aukio tulee liittää osaksi korttelialueita. Myös kaava-alueen pohjoisreunassa sijaitseva, suojeltavaksi ehdotettu puistoalue on nykyisin pääosin pysäköintikäytössä eikä alueella ole nykytilanteessa puistohistoriallisia arvoja, jotka edellyttävät suojelua. Puistoalue tulee osoittaa osaksi lentokenttärakennusten välistä aukiota. Aukioalueen rajausta voidaan tarkentaa, kun lentokenttärakennusten pohjoispuolelle sijoittuvan alueen asemakaavoitus etenee.

Korttelialueiden ja yleisten katu- ja viheralueiden rajaukset tulisi määritellä osana laajempaa ympäristöä. Rajauksissa tulee ottaa huomioon rakennusten mahdollinen tuleva käyttö ja kehittäminen, pysäköinti sekä alueen kunnossapito. Asemakaavamuutosalueen eteläreunassa sijaitseva puistoalue liittyy laajempaan puistoaluekokonaisuuteen ja on luontevasti osa yleistä viheraluetta. Puurivien paikat on hyvä määritellä ohjeellisiksi, vaikka tavoitteena onkin edistää miljöön säilymistä ja hyödyntää nykyisiä sijainteja.

Lisätiedot

Anni Tirri, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38335

anni.tirri@hel.fi

Heikki Takainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38977

heikki.takainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.01.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi