Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-011228
Asialla on uudempia käsittelyjä
29. / 231 §

Valtuutettu Nina Hurun aloite iäkkään henkilön palvelutarpeen ilmoittamisen selkeyttämisestä

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Nina Hurun aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Nina Huru ja 22 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki kartoittaa mahdollisuuksia helpottaa olennaisten tietojen kokoamista ja niiden jatkokäsittelemistä sekä lisää tietoa kaupunkilaisten keskuudessa, millä tavoin toimia iäkkään henkilön palvelutarpeen ilmoittamisessa kaupungin viranomaisille.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoon ja toteaa, että Helsingin kaupungin internet-sivuilta löytyy ohje iäkkään henkilön palvelutarpeen ilmoittamisesta. Ohjeessa olevat linkit vievät sosiaali- ja lähityön sekä kotihoidon internet-sivuille, josta löytyvät näiden palvelujen yhteystiedot. Vapaamuotoisen ilmoituksen voi antaa myös kirjallisesti näihin yksiköihin. Seniori-info antaa ikääntyneiden palveluneuvontaa sähköpostitse seniori.info@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) tai puhelimitse arkisin klo 8.30–12.00, puh. 09 3104 4556. Virka-ajan ulkopuolella voi ottaa yhteyttä sosiaalipäivystykseen, puh. 020 696 006. Ilmoituksen saavuttua iäkkään henkilön palvelutarpeen selvittäminen käynnistetään viipymättä.

Ilmoituksen iäkkään henkilön palvelutarpeesta voi tehdä joko yksityishenkilö tai viranomainen. Ilmoituksen tarkoituksena on varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarvitsemansa huolenpidon silloinkin, kun hän ei sitä itse osaa tai ymmärrä pyytää.

Terveydenhuollon ammattihenkilö ilmoittaa terveydenhuollon laitoksesta kotiutuvasta kotihoitoon, jos iäkkään henkilön arvioidaan tarvitsevan kotihoidon palvelua. Muussa tapauksessa ilmoitus tehdään iäkkään asuinalueen sosiaali- ja lähityöhön. Ensihoidon kanssa on sovittu, että ensihoito voi halutessaan tehdä ilmoituksen myös sosiaalipäivystykseen.

Sulje

Kaupunginhallitus 18.04.2017 § 403

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Nina Hurun aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen
Lisätiedot

Annikki Thoden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

annikki.thoden@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 31.01.2017 § 28

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle iäkkään henkilön palvelutarpeen ilmoittamisen selkiyttämistä koskevasta valtuutettu Nina Hurun ym. valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:

"Ilmoituksen iäkkään henkilön mahdollisesta palvelutarpeesta voi tehdä, kun herää huoli sosiaali- tai terveydenhuollon tarpeessa olevasta iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan. Ilmoituksen tarkoituksena on varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarvitsemansa huolenpidon silloinkin, kun hän ei sitä itse osaa tai ymmärrä pyytää. Ilmoituksen iäkkään henkilön palvelutarpeesta voi tehdä joko yksityishenkilö tai viranomainen.

Helsingin kaupungin internet-sivuilta löytyy ohje iäkkään henkilön palvelutarpeen ilmoittamisesta. Ohjeessa olevat linkit vievät sosiaali- ja lähityön sekä kotihoidon internet-sivuille, josta löytyvät näiden palvelujen yhteystiedot. Vapaamuotoisen ilmoituksen voi antaa myös kirjallisesti näihin yksiköihin. Seniori-info antaa ikääntyneiden palveluneuvontaa sähköpostitse seniori.info@hel.fi tai puhelimitse arkisin klo 8.30–12.00, puh. 09 3104 4556. Virka-ajan ulkopuolella voi ottaa yhteyttä sosiaalipäivystykseen, puh. 020 696 006.

Terveydenhuollon ammattihenkilö ilmoittaa terveydenhuollon laitoksesta kotiutuvasta kotihoitoon, jos iäkkään henkilön arvioidaan tarvitsevan kotihoidon palvelua. Muussa tapauksessa ilmoitus tehdään iäkkään asuinalueen sosiaali- ja lähityöhön. Ensihoidon kanssa on sovittu, että ensihoito voi halutessaan tehdä ilmoituksen myös sosiaalipäivystykseen.

Ilmoituksen saavuttua iäkkään henkilön palvelutarpeen selvittäminen käynnistetään viipymättä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Ikäihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta on tärkeää, että he saavat asianmukaista neuvontaa, palvelua ja hoitoa sekä tukea arjessa selviytymiseen. Kunta voi tukea ikäihmisiä tarjoten riittävät ja oikea-aikaiset palvelut yhteistyössä eri tahojen kanssa. Palvelujen riittävyyden ja laadun arvioinnissa ja palvelujen suunnittelussa on tärkeää kuulla erityisesti ikääntynyttä itseään."

Esittelijä
va. virastopäällikkö
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Helena Soini, erityissuunnittelija, puhelin: 310 46933

helena.soini@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Annikki Thoden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36048

annikki.thoden@hel.fi