Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi Lauttasaaren rantojen jättämisestä luonnollisiksi Helsingin uudessa yleiskaavassa

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-012082
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 47 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Ympäristölautakunnan lausunto toivomusponnesta, joka koskee Lauttasaaren rantojen jättämistä luonnollisiksi

Ympäristölautakunta

Lausunto

Ympäristölautakunta antoi seuraavan lausunnon.

Luonnonrantaa on Lauttasaaressa kantakaupunkimaiseen sijaintiin nähden melko paljon. Taka-, Särki- ja Vattuniemessä on suojeltu merenrantaniitty. Lauttasaaren pohjoisosassa yleiskaava mahdollistaa myös rantaviivan siirtoa ja meritäyttöä. Näillä alueilla tarvitaan tarkkaa suunnittelua ja luontoarvojen täydentäviä kartoituksia.

Helsingissä noudatettu vapaiden rantojen periaate mahdollistaa hyvin rantojen saavutettavuutta virkistyskäyttöön. Rantareittien rakentamistavoite voi joskus aiheuttaa kompromissitarpeita luontoarvojen säilyttämisen kanssa, ja nämä ongelmakohdat on hyvä tunnistaa jatkosuunnittelussa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Toivomusponsi

Kaupunginvaltuusto hyväksyi alla olevan toivomusponnen käsitellessään kokouksessa 26.10.2016 Helsingin uutta yleiskaavaa.

Hyväksyessään yleiskaavan kaupunginvaltuusto edellyttää, että Lauttasaaren rannat jätetään niin luonnollisiksi kuin mahdollista. (Sirpa Asko-Seljavaara)

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt ympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon 1.3.2017 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.02.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö
Päivi Kippo-Edlund

Lisätietojen antaja

Raimo Pakarinen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 31534

raimo.pakarinen@hel.fi