Kuninkaantammen asemakaava-alueen rakentaminen, rakennusurakka 5

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-013027
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 61

Kuninkaantammen asemakaava-alueen rakentaminen, rakennusurakka 5

Tekninen johtaja

Päätös

Tekninen johtaja päätti oikeuttaa infrayksikkö 2:n tekemään tilauksen Kuninkaantammen asemakaava-alueen rakentamisesta Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staralta arvonlisäverottomaan 2 357 348 euron urakkahintaan ja oikeuttaa infrayksikkö 2:n käyttämään työssä ilmeneviin muutostöihin arvonlisäverottomana enintään 350 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen toteuttamisesta Staran työnä on sovittu katu- ja puisto-osaston ja rakentamispalvelu Staran kumppanuussopimuksen 6.1.2015 periaatteiden mukaisesti.

Tarjouksen mukaiset kadut rakennetaan katujen varrella olevien tonttien rakennustuotannon ohjelman mukaisesti. Urakka käsittää Kuninkaantammen asemakaava-alueen rakentamisen sisältäen muun muassa pengerryksen, rakennekerrosten rakentamisen, yhteiskäyttöpylväiden asentamisen ja pohja-asfaltoinnin.

Työt tarkoitus aloittaa huhtikuussa ja ne valmistuvat urakkaohjelman mukaisesti 12/2018.

Päätös tullut nähtäväksi 20.04.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Anna Nyyssönen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 20569

anna.nyyssonen@hel.fi

Päättäjä

Jaakko Stauffer
tekninen johtaja