Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-000741
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 239 §

Valtuutettu Emma Karin aloite Vantaan Energian irtautumiseksi Fennovoiman ydinvoimahankkeesta

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Käsittely

Valtuutettu Emma Kari ehdotti valtuutettu Silvia Modigin kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa aloitteen valmisteluun siten, että kaupunginhallitusta kehotetaan käynnistämään omistajaohjaustoimet ylimääräisen yhtiökokouksen kutsumiseksi ja Vantaan Energian irroittautumiseksi Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

4 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Kaupunginvaltuusto palauttaa aloitteen valmisteluun siten, että kaupunginhallitusta kehoitetaan käynnistämään omistajaohjaustoimet ylimääräisen yhtiökokouksen kutsumiseksi ja Vantaan Energian irroittautumiseksi Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

Jaa-äänet: 37
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Patrik Gayer, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Maria Landén, Harri Lindell, Jape Lovén, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jan D Oker-Blom, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Ilkka Taipale, Ulla-Marja Urho

Ei-äänet: 39
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Jussi Chydenius, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Eija Loukoila, Hannele Luukkainen, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Terhi Mäki, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Pekka Saarnio, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 8
Pentti Arajärvi, Nina Huru, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Björn Månsson, Sara Paavolainen, Jaana Pelkonen, Tomi Sevander

Poissa: 1
Juha Hakola

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jäsen Valtuustoryhmä
Andersson, Hennariikka Ei valtuustoryhmää
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Brettschneider, Gunvor Ei valtuustoryhmää
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Enroth, Matti Ei valtuustoryhmää
Gayer, Patrik Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Hetemaj, Fatbardhe Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Kanerva, Seppo Ei valtuustoryhmää
Kantola, Helena Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaninen, Timo Ei valtuustoryhmää
Landén, Maria Ei valtuustoryhmää
Lindell, Harri Ei valtuustoryhmää
Lovén, Jape Ei valtuustoryhmää
Majuri, Pekka Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Mäkimattila, Sari Ei valtuustoryhmää
Männistö, Lasse Ei valtuustoryhmää
Oker-Blom, Jan D Ei valtuustoryhmää
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raittinen, Timo Ei valtuustoryhmää
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rauhamäki, Tatu Ei valtuustoryhmää
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Hakanen, Yrjö Ei valtuustoryhmää
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hursti, Rene Ei valtuustoryhmää
Ikävalko, Suzan Ei valtuustoryhmää
Ingervo, Sirkku Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Krohn, Minerva Ei valtuustoryhmää
Loukoila, Eija Ei valtuustoryhmää
Luukkainen, Hannele Ei valtuustoryhmää
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Mäki, Terhi Ei valtuustoryhmää
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajamäki, Osku Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Perälä, Erkki Ei valtuustoryhmää
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Relander, Jukka Ei valtuustoryhmää
Saarnio, Pekka Ei valtuustoryhmää
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Kaarin Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valokainen, Tuomo Ei valtuustoryhmää
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Huru, Nina Ei valtuustoryhmää
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 22 22 4 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 7 0 1 1
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 0 0 0
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 2 2 2 0
Keskustan valtuustoryhmä 1 1 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 3 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 11 0 0
Sulje

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Emma Karin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Emma Kari ja 20 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki käynnistää yhteistyössä enemmistöomistaja Vantaan kanssa omistajaohjaustoimet, joiden tavoitteena on Vantaan Energia Oy:n irrottautuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

Kaupunginhallitus toteaa, että Vantaan Energia Oy:n toimialana on sähkö-, lämpö- ja maakaasuliiketoiminta sekä muu energiahuolto ja niihin liittyvä tuotteiden valmistus ja kauppa, energiapalvelut sekä alan muu liiketoiminta. Helsingin kaupunki omistaa 40 %:a ja Vantaan kaupunki 60 %:a Vantaan Energia Oy:n osakkeista. Vantaan Energia Oy on siten Vantaan kaupungin tytäryhteisö ja Helsingin kaupungin osakkuusyhteisö.

Vantaan kaupungilla on käsittelyssä vastaavan sisältöinen valtuustoaloite. Vantaan Energia Oy on antanut lausunnon Vantaan kaupungille aloitteeseen liittyen. Lausunto on liitteenä 1.

Vantaan Energia -konsernin toiminnan päätavoitteina ovat sähkön ja kaukolämmön luotettava toimittaminen asiakkaille sekä yhtiön arvon kasvattaminen. Luotettavaan toimintakykyyn liittyy oleellisena osana yhtiön tuotantokyvyn ja -kapasiteetin varmistaminen myös tulevaisuudessa. EU:n ja kansainvälisten sopimusten asettamat haasteelliset tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi vaativat Vantaan Energialta jatkuvasti panostuksia sekä päästökaupan ulkopuolisen tuotannon että uusiutuvaan energiaan perustuvan energiantuotannon lisäämiseen. Näin toimien yhtiö samalla jatkaa fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan tuotannon vähentämistä. Yhtiön tavoitteena on ollut jo pitkään varmistaa oma sähköntuotantokykynsä mahdollisimman monipuolisella tuotantopaletilla.

Vantaan Energia Oy:n näkemyksen mukaan sähkön tuontiriippuvuus tulee lähivuosina kasvamaan vanhojen perusvoimantuotannon laitosten tullessa käyttöikänsä päähän, ellei tehdä korvausinvestointeja toimitusvarmaan perusvoimantuotantoon. Ydinvoima on yhtiön näkemyksen mukaan yksi edullisimmista perusvoimantuotantomuodoista ja sen kilpailukyky paranee tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen tähtäävien toimien johdosta.

Vantaan Energia Oy:ltä saadun tiedon mukaan yhtiön hallitus arvioi kaikkiin investointihankkeisiin osallistumisista päättäessään laajasti hankkeiden riskejä, mahdollisia toteutumisskenaarioita ja niiden vaikutuksia yhtiöön sekä hankkeiden kannattavuuteen. Fennovoiman ydinvoimahankkeen investointi on suuruudeltaan noin 15 %:a Vantaan Energian koko investointivolyymistä, eikä siten ole määrältään sellainen, että hankkeen epäonnistuminen vaarantaisi yhtiön talouden ja aiheuttaisi vahinkoa kaupungin veronmaksajille.

Fennovoima Oy:n Hanhikivi 1 -ydinvoimahanke ei sisällä kannattavuuden tai riskien näkökulmasta yhtiön muita investointihankkeita suurempia riskejä. Vantaan Energian mukaan yhtiön kustannusriskiä pienentää muun muassa se, että Fennovoima Oy toimii ns. Mankala-periaatteella, jossa yhtiö toimittaa osakkeenomistajille tuottamaansa sähköä omakustannushintaan omistusosuuksien suhteessa. Voimaosakeyhtiö SF:n ja sen osakkeenomistajien, Vantaan Energia Oy mukaan lukien, Mankala-vastuu Fennovoiman kustannuksista alkaa vasta ydinvoimalaitoksen kaupallisesta käyttöönotosta, joka tapahtuu arviolta vuonna 2024. Tämä rajoittaa merkittävästi Voimaosakeyhtiö SF:n ja sen osakkeenomistajien riskiä rakennusaikana ottaen huomioon, että laitos hankitaan kiinteään hintaan mahdollisen viivästymisen lisäkustannusten jäädessä toimittajan vastuulle. Kaupallisen käyttöönoton jälkeenkin Mankala-vastuu rajoittuu yhtiöjärjestyksen määräyksellä ainoastaan sähkön ja muun energian tuotannosta ja hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi laitostoimittajan kanssa on sovittu sähkön omakustannushintaan vaikuttavista takuista, jotka pienentävät oleellisesti kaupallisen toiminnan alkuvuosien riskiä.

Vantaan Energia Oy:n mukaan Hanhikivi 1 -laitoksen kustannukset Voimaosakeyhtiö SF:n osakkeenomistajille eivät ole muuttuneet, ja laitostoimittaja on sitoutunut sekä Fennovoimalle että Säteilyturvakeskukselle ilmoittamiinsa aikatauluihin. Aikataulut perustuvat ydinvoimalaitoksen kaupallisen käyttöönoton alkamiselle vuonna 2024.

Vantaan Energia Oy:ltä saadun tiedon mukaan Euroopassa käynnissä olevien ydinvoimahankkeiden ongelmia on analysoitu ja todettu suunnittelun ratkaiseva merkitys hankkeen laadukkaalle toteuttamiselle. Korkealaatuisella suunnittelulla varmistetaan, että rakentamisvaiheessa tehtävät mahdolliset muutokset jäävät vähäisiksi ja hanke etenee tarkoituksenmukaisesti. Hanhikivi 1 -hankkeessa suunnitteluaineiston oikeellisuutta ja laatua on painotettu ja ydinturvallisuuteen liittyvät vaatimukset ja tavoitteet on kirjattu laitostoimitussopimukseen. Sopimuksessa edellytetään useassa kohdassa nimenomaan Säteilyturvakeskuksen ohjeistuksen ja määräysten noudattamista. Laitostoimittaja on sitovien sopimusvelvoitteiden noudattamiseksi kasvattanut hankkeeseen kohdistamiaan resursseja sekä siirtänyt siihen kokeneimpia työntekijöitään.

Vantaan Energia Oy:n näkemyksen mukaan rakentamislupaprosessin aikataulua tärkeämpiä hankkeen kannalta ovat ydinturvallisuuden varmistaminen, ydinenergialainsäädännön noudattaminen ja laitostoimittajan korkealaatuinen suunnitteluaineisto.

Vantaan Energia Oy:n mukaan välimiesoikeus käsitteli Kestra Oy:n sitoutumista Fennovoiman ydinvoimalahankkeen jatkorahoitukseen. Yhtiön ei katsottu antaneen sitovaa osallistumisilmoitusta, eikä se siten osallistu Fennovoima-hankkeen jatkorahoitukseen. Kestra Oy jatkaa kuitenkin ainakin toistaiseksi osakkeenomistajana Voimaosakeyhtiö SF:ssä. Välimiesoikeiden päätös ei vaikuta myöskään Voimaosakeyhtiö SF:n muiden osakkeenomistajien sitoutumiseen. Vantaan Energia Oy:n mukaan yhtiö ja kaikki muutkin Voimaosakeyhtiö SF:n osakassopimuksen allekirjoittaneet osakkeenomistajat, ovat kiistattomasti sitoutuneet hankkeeseen ja sen jatkorahoitukseen.

Kaupunginhallitus toteaa, että Vantaan Energia Oy on osakeyhtiönä itsenäinen juridinen toimija. Osakeyhtiölain (624/2006) 1 luvun 5 §:n mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Saman luvun 7 §:n mukaan osakeyhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Yhtiön tarkoituksen mukaisesti toimimista on pidettävä yhtiön edun mukaisena.

Vantaan Energia Oy:n yhtiöjärjestyksessä ei ole määrätty yhtiölle voiton tuottamisesta poikkeavaa toiminnan tarkoitusta. Yhtiön hallitus tekee osakeyhtiölain mukaisen yleistoimivallan nojalla päätökset esimerkiksi merkittävistä investointihankkeista yhtiön toiminnan tarkoitus huomioon ottaen.

Kaupunginvaltuuston 25.5.2016, § 138 hyväksymää konserniohjetta voidaan soveltuvin osin hyödyntää kaupungin osakkuusyhteisöjen ohjauksessa. Konserniohjeen mukaan kaupunki muun muassa noudattaa konserniohjauksessaan eri yhteisöjä koskevien lakien mukaisia yhteisön hallinto- ja toimielimien sekä omistajan välisiä tehtävä- ja vastuujakoja.

Kaupunginhallituksen 26.4.2011, § 431 hyväksymien kaupungin nettobudjetoituja yksiköitä, liikelaitoksia sekä konserniyhteisöjä koskevien omistajapoliittisten linjausten mukaan Vantaan Energia Oy:n toimintaa koskevana tavoitteena ovat kilpailukykyiset energiapalvelut.

Vantaan Energia Oy:n hallitus on tehnyt Fennovoima Oy:n Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen osalta päätöksen yhtiön sitoutumisesta ydinvoimalahankkeeseen liiketaloudellisin perustein. Yhtiö pitää osallistumistaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen strategiansa mukaisena ja perusteltuna tapana varmistaa yhtiön pitkän ajan tuotantokykyä.

Helsingin kaupungin ei yhtiön vähemmistöomistajana tule omistajaohjauksen keinoin puuttua yhtiön hallituksen tekemään ja sen toimivaltaan kuuluvaan investointipäätökseen.

Sulje

Kaupunginhallitus 02.05.2017 § 465

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Emma Karin aloitteen loppuun käsitellyksi.

24.04.2017 Pöydälle

Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 26.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi