Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-001304
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 329 §

Valtuutettu René Hurstin aloite aloitteiden ja toivomusponsien seuraamisesta Ahjossa

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuutettu René Hurstin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu René Hursti ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että valtuustoaloitteet ja ponnet julkaistaisiin Ahjossa, mikä mahdollistaisi valtuutetuille paremman seurannan jo tehdyille aloitteille ja ponsille ja sitä kautta epäisi turhien aloitteiden teon.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteet julkaistaan yleisessä tietoverkossa sivulla https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/Aloitteet/. Näin aloitteet ovat sekä valtuutettujen että yleisön saatavissa heti niiden jättämistä seuraavana päivänä.

Toivomusponnet puolestaan liittyvät aina johonkin käsiteltävänä olleeseen asiaan, jolloin niiden löytymiselle irrallisena asioista ei ole samanlaista tarvetta. Toivomusponnet ja niihin annetut vastaukset ovat löydettävissä verkossa julkaistavista kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen pöytäkirjoista. Löydettävyyttä parantavat Päätökset-palvelun (http://dev.hel.fi/paatokset(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)) hakutoiminnallisuudet, joilla toivomusponsia voidaan hakea toivomusponsilistana tai tiettyihin asioihin liittyen.

Kaupunginhallitus katsoo, että aloitteiden ja toivomusponsien julkaisemiselle enää erikseen Ahjossa ei ole aloitteessa tarkoitettua tarvetta.

Sulje

Kaupunginhallitus 11.09.2017 § 792

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu René Hurstin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.10.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 36018

antti.peltonen@hel.fi